
Ihoa ja lihaa
Pirjo Hassinen: Sano että haluat. Otava 2009.
Pirjo Hassisen yhdestoista romaani on juonen tasolla murhamysteeri, mutta vielä enemmän kuin kuolemasta on kyse siitä, mikä pitää ihmistä hengissä: halusta. Sano että haluat on romaani epäsuhtaisista ihmissuhteista ja haluajista, jotka eivät koskaan tunnu kokonaan saavan haluamaansa. Haluun kytkeytyy mustasukkaisuus, alistaminen ja toisen halun hyväksikäyttö. Romaani etenee näiden arvaamattomiksi vääntyvien kuvioiden varassa.
Epäsuhtaiset ihmissuhteet ja niiden yritykset raastavat toteutumattomuudellaan ja vajavuudellaan ja nostavat ihmisestä rikkonaisimmat ja tarvitsevimmat puolet esiin.
Matka turhautumisesta väkivaltaan näyttää hetkittäin niin pieneltä, että kuka tahansa Hassisen romaanin henkilöistä voisi olla murhaaja.
Hassinen on tarkka ja jäljittelemätön ihmisihon ja kosketuksen kuvaaja, jolla on taito taivuttaa aistien kokemukset sanoiksi. Nyt hän tekee gastronomiasta eräänlaista erotiikkaa ja saa romaanin keskeisen tapahtumapaikan gourmet-ravintolan antimet elämään. Osterit ja sisältä punainen liha saavat rinnalleen pornon maailman, kun muutamien romaanin henkilöiden menneisyydestä paljastuu toinen, aivan erilainen ravintola: striptease-paikka.
Jaa tämä artikkeli: