Irinaa voi kuulla harvinaisella kirkkokeikalla Vantaalla

Irinaa voi kuulla harvinaisella kirkkokeikalla Vantaalla

Pyhän Laurin kirkossa esiintyvä Irina yrittää suhtautua armollisesti itseensä ja muihin.

Suomipopin ja -rockin kestosuosikkia Irinaa kuullaan perjantaina 6.10. Pyhän Laurin kirkossa.

– En ole ihan varma, olenko käynyt siellä aiemmin. En ole juurikaan esiintynyt kirkoissa, joten tämä on minulle hieman erilainen keikka.

Irina aikoo valita konserttiin sekä uutta että vanhaa musiikkiaan, myös pari viimekeväisessä Vain elämää -ohjelmassa kuultua kappaletta.

– Mietin, millaisia lyriikoita kirkossa voi laulaa. Biisilista muodostuu sen mukaan.

Irina julkaisi viime keväänä seitsemännen albuminsa, joka sai myös nimekseen Seitsemän. Hän kuvailee suureksi osaksi itse sanoittamaansa levyä erittäin irinaiseksi.

– Etsin laulujeni sanoituksissa omaa ihmisyyttäni, ja haluan olla itselleni ja myös muille armollinen. Olen itse tällainen ja muut ovat tuollaisia. Kaikki ovat kuitenkin itse vastuussa omasta elämästään ja valinnoistaan.

– Nämä asiat pyörivät mielessä tekstejä kirjoittaessani. On sitten eri asia, miten ne välittyvät yleisölle.

Keikoilta saa energiaa

Kun Irina aloitteli 2000-luvun alussa laulajanuraansa, hän teki yhteistyötä Apulanta-yhtyeen Toni Wirtasen kanssa. Hän kertoi Wirtaselle tarinoita, joiden pohjalta tämä kirjoitti sanat biiseihin. Jo toiselle levylleen Irina alkoi kuitenkin tehdä itse sanoituksia.

– Osa lauluista on minulle tosi tärkeitä ja henkilökohtaisia, vaikka en välttämättä edes vedä niitä keikoilla. Yhtä hyvin jonkin toisen tekemä kappale voi tuntua rakkaalta, onhan monilla biisintekijöillä samoja ajatuksia ja kipupisteitä, hän kertoo.

Osa lauluista on minulle tosi tärkeitä ja henkilökohtaisia, vaikka en välttämättä edes vedä niitä keikoilla.

Heinolassa asuvan Irinan suosio oli suurimmillaan vuosina 2004–2010, mutta se on pysynyt vakaana viime vuosiin asti.

– Toki vuosien varrella on ollut notkahduksiakin, mutta lempeitä sellaisia. Asiaan vaikuttaa osaltaan se, että minulla on ollut alusta lähtien sama bändi. Live-esiintymisissä on jatkunut hyvä meininki. Jengi tuntuu saavan keikoista uutta energiaa.

Musiikkimaailma on muuttunut

Irina piti välillä levytyksessä taukoa yli kolme ja puoli vuotta "lapsiteknisistä" syistä. Lasten syntymän jälkeen oli tärkeää viettää enemmän aikaa kotona. Lastenhoidossa Irina tarvitsee hyvät tukijoukot, koska uuden levyn myötä maaliskuussa alkanut keikkaputki jatkuu joulukuun puoliväliin asti.

Suomalainen musiikkibisnes on muuttunut melkoisesti siitä, kun Irina aloitti. Hän ei silti koe sitä ongelmallisena.

– Kun tulin näihin kuvioihin, Suomessa oli tosi vähän naisartisteja. Nyt kilpailua on enemmän, mukaan on tullut sosiaalinen media ja musiikinkulutus on muuttunut kappalesidonnaisemmaksi. Ei minulle kuitenkaan ole tullut tarvetta taistella paikastani. Uskon, että kullekin meistä löytyy omat kuulijamme.

 

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi