null Jeesus ja muut sankarit

Jeesus pesee oppilaiden jalat.

Jeesus pesee oppilaiden jalat.

Jeesus ja muut sankarit

Pohjolan lasten Raamattu. Lasten Keskus 2014.
Antti Siukonen ja Harri Heikkanen: Lasten katekismus. Lasten Keskus 2014.


Pohjolan lasten Raamattu muistuttaa hienosti siitä, kuinka kiehtovaa tarinaperinnettä varsinkin Vanha testamentti sisältää. Aina ei tule ajatelleeksi, miten samantapaisia aiheita ja henkilöhahmoja on myös saduissa. Molemmista löytyy pahoja äitipuolia, sisaruskateutta ja kieltojen uhmaajia. On lumoavia kaunottaria, neuvokkaita selviytyjiä ja taianomaisia sankaritekoja.

Uudessa testamentissa sen sijaan on vain yksi todellinen sankari: Jeesus. Hänellä on röntgenkatse, jolla näkee ihmisten sydämeen. Hän kävelee vetten päällä ja pystyy parantamaan sokeankin – jopa ilmestymään lukitun oven läpi ja nousemaan pilvellä taivaaseen.

Kirja on syntynyt 15 kertojan ja 15 kuvittajan voimin. Varsinkin kuvitus on tasoltaan kirjavaa: jotkut kuvat ovat hykerryttävän hauskoja, toiset lumoavan kauniita, mutta osa on latteita ja mielikuvituksettomia – sellaisia kuin hengellisissä lastenkirjoissa joskus muinaisuudessa tapasi olla.

Lasten katekismus osoittaa, että kristinopin voi ottaa haltuun jo reilusti ennen rippikouluikää. Vauhdikkaasti kuvitettu katekismus on myös tehtävä- ja pohdintakirja. Sen sankarit Saara ja Benkku kokevat uusia oivalluksia niin kymmenen käskyn kuin uskontunnustuksenkin äärellä. Eikä aikuistakaan lukijaa pitkästytä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.