Risto Isomäen mukaan vuosikymmeniä rakennettu kansainvälinen ilmastopolitiikka romahti Brasilian ilmastokokouksessa kuin korttitalo.
Jyräsikö Trump ilmastopolitiikan – ja voiko Suomi sittenkin viiletä? Risto Isomäen analyysi kääntää keskustelun suunnan
Ympäristö- ja tulevaisuuskysymyksiin perehtynyt Risto Isomäki yhdistää tässä haastattelussa ilmastotieteen ja maailmanpolitiikan yllättävällä tavalla. Hän väittää, että vanha ilmastopolitiikan malli on tullut tiensä päähän – ja selittää, miksi Suomen talviin liittyy nyt outo epävarmuus.
Katoavatko eteläisen Suomen lumitalvet, vai muuttuvatko talvet sittenkin nykyistä kylmemmiksi? Viime vuosien tiedeuutisissa on puhuttu kummastakin mahdollisuudesta, kun on ennustettu sekä lisääntyvää lämpenemistä että Eurooppaa lämmittävän Pohjois-Atlantin virtauksen hiipumista jopa lähivuosikymmeninä.
– Tämä on suomalaisten näkökulmasta suurin ilmastonmuutokseen liittyvä kysymys. Golf-virran koillishaaran eli Pohjois-Atlantin virran ansiosta Euroopassa on nykyään talvella 5–10 astetta lämpimämpää kuin täällä muuten olisi.
– Golf-virran koillishaara syntyy osittain maapallon pyörimisliikkeestä ja sen synnyttämistä tuulista, mutta osittain siitä, että pohjoisilla merialueilla muodostuu kelluvien merijäiden ansiosta paljon hyvin runsassuolaista ja kylmää ja siksi raskasta vettä, joka vajoaa pohjaan ja alkaa virrata meren pohjalla etelään. Samalla tilalle virtaa pinnalla etelästä uutta lämmintä vettä.
– Maapallon pyörimisliike ei ole muuttumassa, mutta Golf-virran koillinen haara on heikentynyt viimeisimmän jääkausiajan aikana lukuisia kertoja sen seurauksena, että jäätiköiden sulamisesta johtuva makean veden lisääntyminen Jäämerellä ja Pohjois-Atlantilla on vähentänyt raskaan, alas päin vajoavan veden tuotantoa. Tutkijat pyrkivät nykyään erottamaan tietokoneella toisistaan Golf-virran koillishaaran sen osan, joka johtuu maapallon pyörimisliikkeestä ja tuulista sekä raskaan pohjaveden muodostaman osan. Jälkimmäinen, ilmastonmuutoksille haavoittuvainen Golf-virran osa tunnetaan nykyään AMOC-virtauksena.
– Maailman johtaviin merivirtojen tutkijoihin kuuluva Stefan Rahmstorf, joka vieraili Suomessa viimeksi lokakuussa 2025, sanoo nykyään, että erilaiset ilmastomallit ennustavat AMOC-virtauksen pysähtyvän tämän vuosisadan aikana 30 prosentin todennäköisyydellä, vaikka päästöjä onnistuttaisiin vähentämään suhteellisen nopeasti, ja vähintään 70 prosentin todennäköisyydellä mikäli tässä epäonnistutaan. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on tärkeää sekä vähentää päästöjä että poistaa ilmakehästä siihen jo laskettua hiilidioksidia, ennen kuin raskaan pohjaveden virtaus pysähtyy.
– Tutkijoiden perusarvio on kuitenkin se, että vaikka päästöjen vähentäminen epäonnistuisi, AMOC-virtauksen pysähtyminen ei aiheuttaisi Eurooppaan sellaista viilenemistä tai minijääkautta, joka syntyi nuoremmalla dryaskaudella eli viime jääkauden lopun äkillisellä kylmenemisjaksolla noin 12 800–11 500 vuotta sitten. Tämä johtuu siitä, että kasvihuonekaasujen aiheuttama lämpeneminen ja raskaan pohjavirtauksen pysähtymisen viilentävä vaikutus suurin piirtein kumoaisivat toisensa. Suomihan on tähän asti lämmennyt lähes kaksi kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin.
– Tämä laskelma perustuu kuitenkin siihen oletukseen, että meidän pitää ottaa huomioon ainoastaan AMOC-virtauksen hyytymisen suora viilentävä vaikutus. Nuoremmalla dryaskaudella Eurooppa kuitenkin jäähtyi ilmeisesti noin 16 asteella, eli talvisin oli 26–27 astetta ja kesäisin 6 astetta aiempaa kylmempää.
– Kukaan ei siis oikeasti osaa tällä hetkellä vastata tähän kysymykseen.
Risto Isomäki ei ole vaipunut pessimismiin, vaikka EU:n johtaman ilmastopolitiikan aika on hänen mukaansa ohi. Hänen mukaansa erityisesti Intiassa voi syntyä koko maailmaa hyödyttäviä ratkaisuja.
Onko kunnianhimoiselle ilmastopolitiikalle enää tilaa, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin öljynporaamisinto, tositeeveen käänteitä muistuttavat kauppasodat ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama varustautuminen hallitsevat näyttämöä?
– Eurooppa-vetoinen ilmastopolitiikka on tosiaan aika lailla romahtanut. Tämä tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe oli, kun Nato-maiden kokouksessa sovittiin, että jäsenmaiden pitäisi kasvattaa puolustusmäärärahansa viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Viisi prosenttia bruttokansantuotteesta on useimmissa EU:n jäsenmaissa 20–25 prosenttia valtion budjetista. Se olisi hyvin paljon tilanteessa, missä valtiot ovat muutenkin niin suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, että terveydenhuoltojärjestelmät, opetus ja köyhien väestönosien kannalta elintärkeät sosiaaliturvajärjestelmät uhkaavat murentua palasiksi.
– Suuryhtiöt ymmärsivät tämän seurauksena, että EU:n jäsenmailla ei taida jatkossa olla paljoakaan sellaista rahaa, minkä ne voisivat käyttää ilmastonmuutoksen torjuntaan. Erilaiset suuryhtiöiden sisäiset ja yritysten väliset ilmastokoalitiot murenivat äkkiä palasiksi, ja maailman suurimmat yhtiöt alkoivat perua jo antamiaan ilmastolupauksia.
– Toinen vaihe alkoi, kun Yhdysvallat uhkasi Intiaa ja Kiinaa isoilla rangaistustulleilla, elleivät ne lopeta taloudellista yhteistyötään Venäjän kanssa, mutta Intia ja Kiina eivät välittäneet uhkauksista. Euroopan unionin maat ja Yhdysvallat ovat yrittäneet saada globaalin etelän maat mukaan Venäjän vastaiseen rintamaan, mutta ne ovat tehneet tämän niin ylimielisellä ja uuskolonialistisella tyylillä, että jokainen liike on kääntynyt itseään vastaan.
– Näin EU ja USA ovat käytännössä onnistuneet yhdistämään melkein koko globaalin etelän eli ihmiskunnan suuren enemmistön Kiinan ja Venäjän taakse, ihan silkkaa typeryyttään ja ylimielisyyttään. Yksi esimerkki tästä oli se, että samaan aikaan kun Euroopan unionin johtajat pitelivät toisiaan kädestä ja hokivat, että Eurooppa on yhtenäisempi kuin koskaan ja Venäjä jää yksin, Venäjä solmi sotilaalliset yhteistyösopimukset peräti 43 Afrikan maan kanssa.
– Tapahtuneen muutoksen syvyys tuli näkyviin marraskuussa 2025 Belémin ilmastokokouksessa Brasiliassa, missä BRICS-maat ja niiden liittolaiset ottivat komennon, eivätkä enää kiinnittäneet mitään huomiota siihen mitä EU yritti sanoa. Toisin sanoen koko vuosikymmeniä rakennettu kansainvälinen ilmastopolitiikka romahti äkkiä kasaan kuin hauras korttitalo.
Onko kohtalokkaan ilmastokatastrofin torjumisessa peli menetetty?
– Tilanne näyttää helposti järkyttävältä ja ehkä jopa ihmiskunnan historian kaikkien aikojen suurimmalta katastrofilta, mutta asia on onneksi paljon monimutkaisempi. Olen itse jo aika pitkään ajatellut, että ilmasto-ongelmaa ei yksinkertaisesti ole mahdollista ratkaista Eurooppa- tai länsivetoisen ilmastopolitiikan kautta.
– EU ja Yhdysvallat ovat kumpikin olleet hyvin jyrkästi sitä mieltä, ja EU vielä paljon jyrkemmin kuin USA, että ilmasto-ongelma pitää ratkaista markkinoiden ehdoilla. Minäkin olen ajatellut ja ajattelen edelleen, että suuryrityksillä ja pk-yrityksillä on iso rooli ilmaston pelastamiseksi tarvittavan tekniikan kehittämisessä ja levittämisessä. Ongelmana on kuitenkin se, että yritykset ovat olleet kiinnostuneita ja ne oikeastaan voivat olla kiinnostuneita vain niiden voittoja ja liikevaihtoja kasvattavista ratkaisuista ilmastonmuutokseen.
– Yritysvetoisuus on suunnannut huomion ja ilmastotoimet ratkaisuihin, jotka ovat ihmisten suuren enemmistön kannalta aivan liian kalliita. Halvemmat ratkaisut ovat jääneet paitsioon, koska ne olisivat pienentäneet erilaisten teollisuudenalojen yhteenlaskettua liikevaihtoa. Lisäksi EU:n lainsäädäntö on kieltänyt teollistamispolitiikan eli uusien valtionyhtiöiden perustamisen tai merkittävän, kilpailua vääristävän valtioiden ja yksityisten yritysten yhteistyön.
– Tästä syystä muutama Aasian maa on käytännössä vastannut suurimmasta osasta kaikesta hiilidioksidipäästöjä vähentävästä teollisuustuotannosta ja tuottanut 98 prosenttia aurinkokennoista, 96 prosenttia aurinkopaneeleista, 85 prosenttia tuuliturbiineista ja melkein kaikki ilmalämpöpumput.
– Ilmasto-ongelmaa on nyt yritetty ratkaista markkinafundamentalistisella mallilla 35 vuoden ajan, ja tänä aikana päästöt eivät ole globaalilla tasolla laskeneet yhtään vaan kaksinkertaistuneet. Emme todennäköisesti selviä tästä muuten kuin palaamalla niin sanottuun sekatalousmalliin, eli sellaiseen talouspolitiikkaan, jota Suomessa harrastettiin Urho Kekkosen aikana ja jota muun muassa melkein kaikki Aasian maat nykyään noudattavat. Sekatalousmallissa valtiot ja yksityiset yritykset voivat tehdä yhteistyötä ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta välttämättömien toimenpiteiden toteuttamiseksi.
Sekä länsimaissa että globaalissa etelässä keskustellaan parhaillaan siitä, miten kolonialismin historiaan ja perintöön tulisi suhtautua. Miten tämä keskustelu heijastuu ilmastonmuutoksen torjumiseen?
– Kun ilmastopolitiikkaa ovat vetäneet entiset siirtomaavallat, globaalin etelän maat ovat nähneet sen siirtomaavaltojen projektina ja usein jopa eräänlaisena uuskolonialistisena hankkeena. Ne eivät ole suostuneet näkemään, mitä kaikkea ilmaston lämpenemisen uhka merkitsee niille itselleen, vaan ovat keskittyneet vaatimaan vanhoilta teollisuusmailta yhä suurempia ja suurempia määriä ilmastorahoitusta, joka tulisi vanhojen kehitysyhteistyömäärärahojen lisäksi. Samalla ne ovat jättäneet tekemättä useimmat sellaiset ilmastotoimet, jotka niiden olisi joka tapauksessa ollut taloudellisista syistä järkevää tehdä. Rahoitustoiveet ovat kasvaneet ensin sataan, sitten viiteensataan ja sitten vähintään tuhanteen miljardiin dollariin vuodessa.
– Nämä vaatimukset eivät tule toteutumaan, koska Eurooppa vajoaa tällä hetkellä teknisesti ja taloudellisesti suhteessa muihin maanosiin kuin lampeen heitetty kivi, ja koska kaikki heltiävät varat on tarkoitus käyttää puolustusmäärärahojen kasvattamiseen.
– Kun Kiina ja globaali etelä ottavat komennon ja irtautuvat lopullisesti vanhojen siirtomaavaltojen ohjauksesta, niiden täytyy myös ottaa uudella tavalla päävastuu maailmasta ja siitä, miten sille käy. Tämä on erinomainen asia, sillä kun globaalin etelän maat – ja aivan erityisesti Intia – alkavat tosissaan kehittää ratkaisuja ilmastonmuutokseen, niiden täytyy lähteä liikkeelle omille kansalaisilleen mahdollisesta kustannustasosta. Tämä tarkoittaa, että ne kehittävät samalla koko maailmaa isosti eteenpäin auttavia ratkaisuja.
Viime aikoina Risto Isomäki on keskittynyt ilmasto- ja ympäristökysymyksiin liittyvään yhteistyöhön globaalin etelän toimijoiden kanssa.
2000-luvun ilmastoliikkeen esille nostamat ratkaisevat päivämäärät ja turvallisen lämpenemisen rajat ovat umpeutuneet tai parhaillaan ylittymässä. Menikö ilmastoliikkeen momentum ohi?
– Ajatus siitä, että viime vuosikymmenet olisivat olleet jonkinlainen ilmastoliikkeen kultakausi, joka nyt meni ohi, on tavallaan näköharha. Joidenkin maiden, kuten Suomen ja monien muiden EU-maiden päästöt ovat kyllä laskeneet, mutta suuri osa tästä on saavutettu siirtämällä hiili-intensiivistä tuotantoa Kiinaan ja globaaliin etelään.
– Itse luulen tai ainakin toivon, että globaalin ilmastoliikkeen kultakausi voi päinvastoin alkaa tästä. Olemme vuosikymmenien ajan polkeneet hyvin turhauttavalla tavalla lähes paikoillamme. Nyt on ensimmäisen kerran todellinen mahdollisuus saada isoja asioita aikaan. Meidän pitää vain hyväksyä, että muutos ei tapahdu Eurooppa-keskeisesti.
– Olemme nyt menossa kohti Kiinan johtaman ilmastopolitiikan kautta. Kiinahan tuottaa jo nyt yli 90 prosenttia maailman aurinkopaneeleista ja aurinkokeräimistä ja vain vähän pienemmän osuuden tuulimyllyistä.
– Ajatus Kiinan hegemonisella tavalla hallitsemasta maailmasta on kuitenkin aika pelottava. Kiina tulisi maailman todellisena hallitsijana olemaan lähes väistämättä valistuneempi ja vähemmän väkivaltainen kuin Yhdysvallat on ollut, mutta muuten Kiina-vetoinen maailma ei välttämättä olisi paljoakaan parempi kuin USA:n hallitsema maailma oli.
– Mielestäni ilmastoliikkeen kaikkein tärkeimmän projektin pitäisi nyt olla se, että autetaan ennen kaikkea Intiaa ja Afrikkaa, mutta myös Indonesiaa, Vietnamia ja Brasiliaa sekä muita Aasian ja Etelä-Amerikan maita käynnistämään omat hankkeensa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja maailman pelastamiseksi. Nämä hankkeet kilpailevat Kiinan maailmanpelastamishankkeen kanssa ja haastavat sen, ja samalla torjuvat maailman muuttumista uudelleen vaarallisen yksinapaiseksi.
Suomi pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuonna 2030. Onko tavoite vielä ulottuvilla, kun tutkijat varoittavat metsien hiilinielujen heikkenemisestä kasvavien hakkuumäärien vuoksi?
– Tästä asiasta täytyy todeta ensinnäkin se, että Suomen metsien hiilinieluja koskeva keskustelu ei ole enää pitkään aikaan ollut kunnollista keskustelua. Ihmiset ovat jakautuneet kahteen leiriin, jotka toistelevat molemmat omia totuuksiaan, eivätkä ole enää kiinnostuneet vastapuolen argumenteista tai näkemyksistä.
– Luke julkaisi 14. marraskuuta 2025 tiedotteen, jonka mukaan Suomen metsät ovat jälleen muuttuneet erittäin suureksi hiilinieluksi. Sen otsikko oli ”Metsävarat 2025: Puuston kasvun aleneminen pysähtynyt”. Tiedote vaiettiin kuoliaaksi, ikään kuin Luke ei koskaan olisi lähettänyt sitä.
– Tiedotteen mukaan Suomen metsien runkopuun määrä oli edellisen vuoden aikana jälleen kasvanut hyvin nopeasti eli 26 miljoonalla kuutiolla. Koska puiden muihin osiin eli kantoihin, juuriin, oksiin ja lehtiin tai neulasiin sitoutuu noin puolet runkojen sitomasta hiilidioksidin määrästä, puuston muodostama hiilinielu on ollut hyvin suuri, eli noin 40 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuoden aikana.
– Toisin sanoen puustomme näkyvän maanpäällisen osan kasvu oli Luken uusimman arvion perusteella jälleen poistanut ilmakehästä karkeasti saman verran hiiltä kuin fossiilisten polttoaineiden käyttö ja betonin valmistus ovat sitä samana aikana Suomessa tuottaneet.
– Suomen metsien paluu takaisin suureksi hiilinieluksi johtuu kahdesta syystä. Suuri globaali lämpöaalto, jonka vuoksi metsien hiilinielut notkahtivat väliaikaisesti kaikkialla maailmassa, meni taas hetkeksi ohi. Vielä merkittävämmin vaikutti se, että Euroopan taloudellisen taantuman, Venäjää vastaan kohdistettujen pakotteiden ja Suomessa noudatetun talouspolitiikan yhteisvaikutus aiheutti metsäteollisuuden hakkuiden määrän romahtamisen viime syksynä.
Ilmastopolitiikka etsii uutta suuntaa Donald Trumpin öljynporaussuunnitelmien ja globaalin etelän kolonialismikeskustelun varjossa.
Mitä itse ajattelet metsien hiilinieluihin liittyvästä kiistasta?
– Metsänhakkuiden väheneminen on ainakin väliaikaisesti ilmaston kannalta hyvä asia, mutta Suomen syrjäseutujen asukkaiden kannalta suuri onnettomuus, sillä kun metsäkoneet ja metsätraktorit ovat seisoneet, jo ennestään huono työllisyystilanne on pahentunut. Samalla monilta jo valmiiksi ahtaalla olevilta ihmisiltä on jäänyt saamatta hakkuisiin liittyviä tuloja, joiden varaan he olivat laskeneet. Monimuotoisuus ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat tärkeitä asioita, mutta ympäristö ei ole ainoa arvo, vaan myös maaseudun ihmisten hätä on otettava todesta.
– Kertoo paljon suomalaisen keskustelun nykyisestä tasosta ja tilasta, että suurin osa keskustelijoista ei ole huomannut metsien hiilinielujen vahvistumista. Maaseudun ihmisten talous uhkaa romahtaa, mutta kaupunkien ympäristöaktivistit ja tiedotusvälineet jatkavat puhumista metsien romahtaneesta hiilinielusta kuin mikään ei olisi muuttunut.
– Itse asiassa Suomen metsät ovat voineet koko ajan olla iso hiilinielu, jos myös metsämaan maanalaiset hiilinielut otetaan huomioon. Maanalaisia hiilinieluja ovat puiden juuret, hienojuuret, hienojuurista ja karikkeesta syntyvä uusi humus, eloperäisen aineen ja veden reagoidessa syntyvä hiilihappo sekä karbonaatti- ja bikarbonaattimineraalit, jotka syntyvät, kun hiilihappo reagoi maaperän mineraalien kanssa.
– Suomalaiset metsäkartoitukset mittaavat vain maanpäällisen puuston hiilivaraston. Maanalaisia hiilivarastoja ja niiden kehitystä ei mitata, vaan ne “lasketaan” mallinnuksilla, jotka olettavat, että tulos on suurin piirtein plus miinus nolla. Tämä ei kuitenkaan perustu mihinkään.
– Nasan satelliittien tekemien mittauksien mukaan Suomen metsät poistivat myös ennen hakkuiden romahdusta ilmakehästä enemmän hiilidioksidia kuin fossiilisten polttoaineiden käyttö, ojitetut suot ja betonin valmistus vapauttivat sitä ilmakehään Suomen alueella. On totta, että kyse saattoi olla kalibrointivirheestä, mutta satelliittien eri puolilta maailmaa keräämät mittaustulokset muodostavat selkeän kokonaisuuden, mikä ei viittaa isoihin virheisiin.
– Satelliittien mittaustulos on myös yhteneväinen Hyytiälän metsäasemalla ja muualla hiilen sitoutumista ja vapautumista mittaavilla torneilla saatujen tulosten kanssa. Nämä ovat vain pistemäisiä mittauksia, mutta tulokset sopivat yhteen sen kanssa, mitä Nasan satelliittien keräämä tieto kertoo. Vastakkainen näkemys perustuu ainoastaan tyhjän päällä olevaan mallinnukseen.
– Tutkimusaineiston mukaan Suomen metsät näyttäisivät siis tällä hetkellä poistavan ilmakehästä mahdollisesti jopa noin kaksi kertaa maamme hiilipäästöjä suuremman määrän hiiltä. On tietysti poliittinen sopimuskysymys, määritelläänkö metsien maanalainen hiilinielu luonnolliseksi nieluksi, joka olisi joka tapauksessa olemassa, vai pitääkö se huomioida, kun puhutaan ihmisten aiheuttamien päästöjen vähentämisestä.
– Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei Suomen pitäisi ja kannattaisi pyrkiä vähentämään päästöjään myös muilla keinoilla. Minua vain hirvittää se tapa, jolla myös suomalainen ilmastokeskustelu on irtautunut faktoista tai pyrkimyksestä keskittyä parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon.
Scifiä ja tietokirjoja ilmastokriisistä ja sen ratkaisuista
Kirjailija ja kansalaisaktivisti Risto Isomäki on keskittynyt viime aikoina ilmasto- ja ympäristökysymyksiin liittyvään yhteistyöhön globaalin etelän toimijoiden kanssa. Tähän työhön liittyvät muun muassa yhdessä intialaisten ja afrikkalaisten toimittajien kanssa toimitetut, Into Kustannuksen julkaisemat englanninkieliset tietokirjat Intian aurinkoenergiatekniikan käänteentekevistä keksinnöistä sekä afrikkalaisten baobab- ja marulapuiden tarjoamista uusista ratkaisuista ilmaston lämpenemiseen ja ruokaturvaan.
Isomäki on käsitellyt ilmastonmuutoksen seurauksia ja ihmiskunnan vaihtoehtoja useissa scifiromaaneissa ja tietokirjoissa. Vuoteen 2038 sijoittuvassa romaanissa Herääminen (2000) kuvataan sekä helleaaltoja että merivirtojen vuoksi nykyistä kylmempiä Suomen talvia. Maapallon lämpenemisen ja merivirtojen muuttumisen yhteisvaikutusta hän selvittää scifiromaaneissa Sarasvatin hiekkaa (2005) ja Vedenpaisumuksen lapset (2020) sekä tietokirjassa Miten Salpausselät syntyivät (2015).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Äiti seurasi tytärtään Elokapina-liikkeeseen: ”Toiminta auttaa epätoivoon”
Hyvä elämäEnsin luontoaktivistiksi ryhtyi Jemina Nylund. Pian ilmastokriisi herätti myös hänen äitinsä Raili Nylundin.
