Kahden kulttuurin rakkaustarinoita

Kahden kulttuurin rakkaustarinoita

Anni Valtonen ja Milka Alanen: Uusia suomalaisia. Like 2014.


Yhä useamman maahanmuuttajan on tuonut Suomeen rakkaus. Helsingissä jo lähes viidennes avioliitoista solmitaan suomalaisen ja ei-suomalaisen välillä, muualla Suomessa joka kahdeksannen puoliso on ulkomailta. Monet kohtaavat silti ennakkoluuloja: Onko rakkaus aitoa? Kestääkö suhde kulttuurierot?

Toimittaja Anni Valtosen ja valokuvaaja Milka Alasen kirjassa Uusia suomalaisia kahden kulttuurin pariskunnat kertovat tarinansa, kumpikin omasta näkökulmastaan. Tietyssä mielessä tarinat kuulostavat kuin kenen tahansa rakkaustarinoilta: on alkuhuumaa, tasaisempia vaiheita, erimielisyyttä kotitöistä, mököttämistä. Kaksi erilaista kulttuuria tuo suhteisiin joskus lisää iloa, joskus ongelmia. Kaikkien on tehtävä kompromisseja ja taisteltava byrokratian kanssa.

Kiinnostavaa on se, kuinka muutto maasta toiseen on saanut jokaisen pohtimaan omaa identiteettiään ja sitä, mitä haluaa säilyttää omasta kulttuuristaan. Muualta muuttaneiden tarinat saavat myös miettimään, miltä suomalainen parisuhdearki näyttää ulkopuolisen näkökulmasta.

Kaikki kirjassa esiteltävät parit eivät ole enää yhdessä, mutta hekin kertovat tarinansa avoimesti. Osalla yhteys toiseen säilyy väkisinkin yhteisten lasten vuoksi.

Jaa tämä artikkeli: