null Kamala luonto -sarjakuva syntyi SM-liigan innoittamana

Jokapäiväinen urakka. Jarkko Vehniäinen piirtää ja käsikirjoittaa Kamalaa luontoa, joka ilmestyy arkisin Helsingin Sanomissa ja Keskisuomalaisessa, Piirtäjän toimenkuvaan kuuluu myös Facebook-ryhmän ylläpito. Kuva: Tero Takalo-Eskola

Jokapäiväinen urakka. Jarkko Vehniäinen piirtää ja käsikirjoittaa Kamalaa luontoa, joka ilmestyy arkisin Helsingin Sanomissa ja Keskisuomalaisessa, Piirtäjän toimenkuvaan kuuluu myös Facebook-ryhmän ylläpito. Kuva: Tero Takalo-Eskola

Kamala luonto -sarjakuva syntyi SM-liigan innoittamana

Alussa olivat Ilves ja Kärppä, "Helsingin vihatuimmat eläimet", talk show -isännän sohvalla. Kamala luonto -sarjakuvan piirtäjä sanoo ammatinvalinnan olleen joko vahinko tai johdatusta.

Vuosi oli 2001, ja nuorelta Jarkko Vehniäiseltä oli pyydetty piirros Ilta-Sanomien Helsinki-aiheiseen sarjakuvakoosteeseen. Helsinkiläiset joukkueet olivat juuri hävinneet jääkiekon SM-liigassa Tampereen Ilvekselle ja Oulun Kärpille.

Nyt Kamala luonto -strippisarjakuva ilmestyy arkipäivisin Helsingin Sanomissa ja Keskisuomalaisessa, yhteensä lähes 20 lehdessä, myös Ruotsissa ja Norjassa. Sen päähenkilöt ovat ystävykset ilves ja kärppä. Mukana ovat metsän asukkaat, kuten sekopää kettu, öykkärimäinen karhu, hellämielinen ja hieman tyhmä hirvi sekä jänikset, jotka kyllä voivat pitää elämäntaitoluentoja, mutta joutuvat säännöllisesti syödyiksi.

– Kamalan luonnon pedot eivät ole pahoja. Ne saalistavat elääkseen. Luonto on raadollinen: elä tai tule syödyksi. Tämän opin jo pikkupoikana Avara luonto -dokumenteista, vaikka olihan se raatelu kamalaa. Sarjassa joskus vilahtava ihminen on se, joka tekee pahaa, Jarkko Vehniäinen kertoo.

– Viimeksi Kirjamessuilla eräs täti tuli sanomaan, että "me ei tykätä sun sarjakuvista, me ollaan kaikki vegaaneja". Toki jänisten näkökulmasta pedot ovat pahoja.

Vapaat eläimet ja eläinvangit

Kamalassa luonnossa eläimet toimivat aika pitkälle lajityypillisesti. Piirtäjä tarkistaa usein biologisia faktoja, kuten sen, luoko sisilisko nahkansa tai miten hirvikärpäset elävät isäntäeläimessä. Metsän eläimet kuitenkin puhuvat ja ajattelevat.

– Se on epäloogista, mutta ei niin vakavaa. Ankkalinnassakin syödään kalkkunaa kiitospäivänä.

Nuoret urokset Kärppä ja Ilves pohtivat tuoreesti elämää, tekevät jäynää, pilkkaavat läheisen maatilan eläinvankeja, metsästävät jäniksiä – ja piereskelevät. Sarjaa on moitittu pieruhuumorin liiallisesta viljelystä.

– Sitä pidetään alhaisena ja lapsellisena. Joskus se on ideaköyhän päivän ratkaisu. Laskin kerran pieruhuumorin osuuden: vain kahdeksan prosenttia. Toisaalta pidän kontrasteista, Vehniäinen virkkoo vakavalla naamalla.

Kontrasteja sarjasta löytyy. Yhtenä päivänä pieruvitsejä, toisena päivänä oivaltavaa pohdintaa elämän tarkoituksesta, ystävyydestä, vapaudesta, masennuksesta, rakkaudesta, rukouksen merkityksestä, sitten taas hulluttelua.

"Helluntaihörhö" piirteli takapenkissä

Puhekuplissa saattaa myös törmätä sitaatteihin Raamatusta. Tekijä selvästi tuntee kirjoitukset.

– Minähän olen helluntaipastorin poika. Olen HC-piireistä! Jarkko Vehniäinen virnistää.

Papin poikaa ja varsinkaan "helluntaihörhöä" ei katsottu hyvällä punaisessa Suolahdessa, jossa perhe asui nelisen vuotta. Yläaste merkitsi kylmää kyytiä. Kamalan luonnon alistava karhuhahmo juontuu noilta ajoilta. Vasta muutto Jyväskylään toi hengitystilaa.

Viimeksi Kirjamessuilla eräs täti tuli sanomaan, että "me ei tykätä sun sarjakuvista, me ollaan kaikki vegaaneja".

Peruskoulun jälkeen Vehniäinen kävi ammattikoulun ja valmistui automekaanikoksi. Kun alan töitä ei lama-aikana löytynyt, Vehniäinen lähti Keuruulle Helluntaiherätyksen kansanopistoon, Isoon Kirjaan.

– Kaikki koulut menivät minulta samalla tavalla: takapenkissä piirrellen. Raamattuopistossa piirtelin pila- ja sarjakuvia Raamatun aiheista. Niistä tehtiin kirjanen Mooses ja kumppanit, joka yllättäen meni hyvin kaupaksi. Silloin aloin ajatella piirtämistä ammattina. Se oli siis vahinko. Tai johdatusta, miten vain.

Isossa Kirjassa Vehniäinen oppi tarinankerrontaa ja piirtämisen tekniikkaa, vaikka ne eivät kurssiohjelmaan kuuluneetkaan. Koulu oli hänen uransa kannalta tärkeä.

"Mukana ollaan!"

Ystäväpiirissä on edelleen paljon helluntaiporukoista tuttuja ihmisiä, mutta seurakunnassa Vehniäinen ei ole käynyt aikoihin.

– Olen ottanut taiteilijan vapauden. En halua olla ytimessä, vaan tutkia ja havainnoida asioita syrjästä.

Kamalassa luonnossa heitetään silti usein kysymys: Luuletko että tuolla ylhäällä on joku, joka välittää?

Mitä Vehniäinen itse vastaa? Hän miettii pitkään, hymyilee sitten.

– Kyllä minusta tuntuu, että siellä ollaan vielä.

Hän kertoo sisäpiirin vitsin, jonka velipoika tajuaa parhaiten. Kun Vehniäisen veljekset käyvät joskus Jyväskylässä terassilla, he vitsailevat jättävänsä yöpöydälle lapun siltä varalta, että Herra palaa takaisin hakemaan omiaan juuri sillä aikaa. Lapussa lukee: "Mukana ollaan!"

Julkimoista apostoleihin

Nyt Jarkko Vehniäisen tuotantolista on jo kymmeniä rivejä pitkä. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Suosikki-lehden julkimosarjakuvat. Hän on tehnyt paljon kuvituksia, myös kristillisille lehdille, ja julkaissut kaksi albumia Apostolien teoista.

Nyt työn alla on lastenkirja, johon tarvitaan metsäisiä maisemia. Se on innostanut Vehniäisen "käppäilemään" metsässä, vaikka muuten hän ei ole mikään metsän poika.

Vehniäinen piirtää ja käsikirjoittaa aamusta iltaan. Iltaisin hän korkeintaan värittää valmiita strippejä musiikkia kuunnellen. Muuten hän tykkää rassata vanhaa museorekisteröityä Lincoln-autoa, jonka omistaa kaverinsa kanssa, käydä rokkikeikoilla ja katsella hyviä tv-sarjoja. Jostain Tähtiportti-sarjastakin saattaa jäädä mieleen itämään ajatus, joka myöhemmin putkahtaa esiin stripissä.

– En osaa erottaa työtä elämästä enkä itseni ilmaisemisesta. Tämä on elämäntapatyötä!

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi