Riitta Elorannan mukaan eläkeläiskerhossa on luottamuksellinen ilmapiiri.

Kerhossa kerran viikossa

Säännöllinen toiminta pitää rytmin ja ryhdin elämässä.

• 06.04.2011 09:47
• Nina Riutta
• Markku Mattila

Riitta Eloranta jäi eläkkeelle viisi vuotta sitten. Hän piti vuoden lomaa ja laskeutui uuteen elämäntilanteeseen. Ajatus siitä, ettei olisi minkäänlaista säännöllistä aikataulua, ei kuitenkaan sopinut hyvässä kunnossa olevalle Elorannalle.

— Halusin ryhtiä eläkeläisen elämään ja aloin ohjata Martinristin eläkeläiskerhoa kerran viikossa. Kaikki eläkeläiset eivät halua sitoutua säännölliseen toimintaan, mutta minulle se sopii, sanoo Eloranta.

Eloranta löytyi seurakunnan tilaisuudesta, jossa aikuistyönsihteeri pyysi häntä lähtemään vapaaehtoistyönkurssille. Vantaankosken seurakunnassa järjestettiin silloin kurssi nimenomaan eläkeläiskerhon ohjaajille.

— Kurssi monipuolisti kuvaa vanhuudesta. Siellä korostettiin paljon sitä, että ihmiset ovat erilaisia ja kaikkia pitää kohdella kunnioittavasti, muistelee Eloranta.

Ryhmän ohjaaminen on Riitta Elorannalle ennestään tuttua, sillä hän on koulutukseltaan erityisopettaja. Hän työskenteli ala-asteella.

Seurakunnan vapaaehtoistyö oli Elorannalle selvä valinta, sillä hän on aina käynyt kirkossa.

— Kirkko on osa elämääni ja eläkeläiskerhon ohjaaminen on minulle mieluinen tehtävä. Teemme kerhossa paljon ryhmätöitä. Pienemmissä ryhmissä on aluksi helpompi tehdä kysymyksiä ja keskustella.

Eloranta innostuu silmin nähden, kun hän kertoo, minkälaisia tavoitteita hänellä on ohjaamassaan kerhossa.

— On tärkeää, että edes tässä ryhmässä vanhat ihmiset saavat sanoa mielipiteensä. Haluan rohkaista heitä puhumaan asioistaan ja tuomaan esille epäkohtia, sanoo Eloranta.

Eläkeikäisiä ovat mietityttäneet muun muassa hankaluus päästä terveyskeskukseen hoitoon ja se, etteivät lääkärit kohtele iäkkäitä ihmisiä tarpeeksi kunnioittavasti, sekä epäasiallinen kohtelu Palvelevassa Puhelimessa.

— Eläkeläiskerhossamme on luottamuksellinen ilmapiiri. Kerholaiset sanovat oikein odottavansa kerhopäivää. Se on minusta kiva kuulla, sillä valmistamme kerhon ohjelman aina huolella.

Martinristin eläkeläiskerhossa käy noin 20–30 kerholaista ja ikähaitari on 70–90 vuotta. Nykyisin kaikki kävijät ovat naisia, mutta Eloranta muistaa neljän vuoden aikana kerhossa käyneen pariskunnan ja muutaman miehenkin. Kerho on tarkoitettu sekä naisille että miehille, mutta yksi mies naisten keskellä voi kokea olonsa tukalaksi. Naistapaamisille voi olla myös tilaus.

— Joillekin naisille voi olla tärkeää päästä joskus naisporukkaan ilman omaa miestään, Eloranta miettii.

Vantaankosken seurakunnan alueella toimii kuusi eläkeläiskerhoa. Yleensä kerhoissa on kaksi ohjaajaa siltä varalta, jos toinen sairastuu tai tulee yllättävä meno. Martinristin eläkeläiskerhon toinen ohjaaja on Kirsti Viitasaari.

Kaikissa eläkeläiskerhoissa on sama ohjelma, joka suunnitellaan yhdessä aikuistyönsihteeri Kaisa Aallon kanssa. Joillakin kerroilla ohjaajat saavat itse suunnitella ohjelman.

— Kerran kerroin kerhossa Pyhimyksiä ja paanukattoja -kirjasta, joka oli vuoden 2009 kristillinen kirja. Kerran puhuin siitä, minkälaista oli diakonissojen elämä ennen. Minä luennoin, ja välillä heitettiin kysymyksiä ja kommentteja. Aiheena meillä ovat ollut myös esimerkiksi maahanmuuttajat ja lähetystyö.

Elorannan mukaan hänen vapaaehtoistyössään tarvitaan ainakin kahta asiaa — kaikki muu taito on bonusta.

— Eläkeläiskerhon ohjaajan pitää ymmärtää vanhuutta ja olla iloinen luonteeltaan. Hymy ja nauru tarttuvat.

Sinustako eläkeläiskerhon vapaaehtoisohjaaja?