”We need sauna”. Jäämeren läheisyydessä alamme kaivata saunaa.

Kesä-Suomi on liftaajan paratiisi – Sissi meni 38 kyydillä Jäämerelle

Kimppakyytipalvelut ja autojen yleistyminen ovat korvanneet liftaamista, mutta peukuttajia löytyy vielä. Sissi ja Atte liftasivat viidessä päivässä Helsingistä Jäämerelle ja takaisin.

• 07.07.2015 13:59
• Sissi Korhonen
• Sissi Korhonen

Minä ja ystäväni Atte saimme kesäkuun alussa päähänpiston liftata viidessä päivässä Helsingistä Jäämerelle ja takaisin. Seuraavana päivänä käymme tuumasta toimeen: ostamme mustan tussin ja kartan, hankimme palan pahvia ja suunnittelemme reitin.

Hetkeä myöhemmin seisomme jo ruuhkaisan Lahdenväylän pientareella kymmenien autojen kaasuttaessa ohi liioitellun nopeasti. Loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen viereemme kurvaa nuori liikunnanohjaaja matkalla pohjoiseen. Matka on käynnistynyt!

Rahanpuutteesta elämäntavaksi

Aloitin liftaamisen 14 vuotta sitten. Tuolloin alkusysäys oli rahanpuute, mutta tänäkin päivänä mieluummin liftaan kuin ostan matkalipun. Kuten usealle länsimaiselle liftarille, peukuttamisesta on muodostunut minulle elämäntapa, joka yhdistää toisiinsa sekä seikkailunhaluni että mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä.

Suomessa perinteiseen liftikulttuurin ei kuulu raha, vaan ihmiset ottavat liftaajan kyytiin täysin pyyteettömästi. Syitä kyyditsemiselle voivat olla omat liftikokemukset, uteliaisuus, juttuseuran tarve tai silkka auttamisen halu. Liftikulttuuri perustuukin pitkälti lähimmäisenrakkauteen – kyyditsijä harvoin odottaa teostaan vastapalvelusta, mutta liftari voi toki halutessaan tarjota hänelle esimerkiksi kahvit tai inspiroivia matkatarinoita.

Tien päällä. Lapin maisemia keskiyöllä.

Liftarit – katoava luonnonvara?

Suurin haasteemme koko matkan aikana on poispääsy Helsingistä. Yleisesti ottaen kyytiä saa harvoin odottaa yli tuntia ja etenkin pienillä paikkakunnilla ihmiset ottavat meidät kyytiin ilomielin. Yllättävää on, että mitä autiompia tiet ovat, sitä nopeammin saamme kyydin.

Vielä muutama vuosikymmen taaksepäin liftaaminen oli elinvoimainen liikkumismuoto Suomessa, ja lomille palaavat varusmiehet olivat 80-luvulle asti tuttu näky tienposkessa. Yhteiskunnan vaurastumisen ja omistusautojen lisääntymisen myötä liftaajat ovat kuitenkin lähes täysin poistuneet katukuvasta.

2000-luvulla liftaamisen tilalle ovat tulleet internetin tarjoamat kimppakyytipalvelut, joiden kautta etsitään samaan suuntaan matkaavia autoja. Matkaajan ei siis enää tarvitse notkua tuntikaupalla tienposkessa kyydin toivossa, mutta samalla matkanteosta katoaa liftaamiseen vahvasti liittyvä yllätyksellisyys.
 

Kohtaamisia peltiseinien sisällä

Liftatessa ei koskaan tiedä, millainen ihminen ratin takana odottaa; yksi kuskeistamme on mies, jolta puuttuu oikea käsi, toinen rikospoliisipäällikkö. Lisäksi tutustumme mm. taikuriin, norjalaisiin kalastajiin, ranskalaisiin turisteihin ja sokkotreffien vuoksi 400 kilometriä ajaviin ystävyksiin.

Oulusta meidät poimii kyytiin Perämerelle surffaamaan matkaava kaksikko, joiden ääriään myöten täynnä olevaan auton mahtuu hyvin myös kaksi liftaajaa. Onnibussilla matka taittuisi ergonomisemmin, mutta samalla yllättävät tutustumiset jäisivät väliin.

Useat kuskit ovat lähtökohtaisesti avarakatseisia, ystävällisiä ja uteliaita. Pohjoisessa norjalainen pariskunta esittelee meille paitsi Saana-tunturin ja Kilpisjärven, myös vähemmän tunnettuja paikallisnähtävyyksiä. Enontekiön kohdalla saamelainen poromies sujauttaa joikukasetin soimaan karunkauniin luonnon vilistessä värikkäänä silmiemme ohi.

Mutta on liftaamisessa miinuspuoliakin. Vaihtelevissa sääolosuhteissa odottamisen lisäksi tutustuminen uusiin ihmisiin ei aina ole auvoisaa. Toistaessamme samoja asioita kymmenettä kertaa, alamme vuorotella, kumpi toimii seuranpitäjänä, kumpi saa kuorsata takapenkillä. Matkan aikana kerromme 38 kertaa keitä olemme, mitä teemme, mihin olemme matkalla ja miksi. Myös ”eikö teitä pelota?” on kysymys, johon vastaamme yllättävän usein.

Turvallista matkantekoa

Keskustellessamme kuskiemme liftikokemuksista ovat muistot poikkeuksetta positiivisia. Median luoma kuva liftauksen vaarallisuudesta on kuitenkin radikaalisti vähentänyt peukalokyydin suosiota, vaikka esimerkiksi Lapin ja Helsingin poliisista ei osata kertoa yhtäkään liftaukseen liittyvää rikostapausta viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Viestintäpäällikkö Elina Katajamäki Lapin poliisista muistuttaa liftaamisen tosin olevan myös melko harvinaista nykyaikana.

Koko matkan aikana emme Aten kanssa tunne oloamme kertaakaan uhatuksi. Muutaman kerran pohdimme, mitä tapahtuu mikäli jäämme kyydittä, mutta autojen sisällä koemme olevamme turvassa. Myös aiemmilla liftireissuilla pelkoni ovat rajoittuneet lähinnä kuskien kaahailuun ja erilaiseen liikennekulttuuriin. Vaikka riskit ovat pienet, on maalaisjärjen käyttö toki sallittua.

”Jos tyttö liftaa yksin tienposkessa ja autossa on pelkkiä raavaita rakennusmiehiä, joista vain kuski on selvinpäin, ehkä ei kannata nousta kyytiin”, toteaa Helsingin poliisin komisario Toni Uusikivi.

Nopeampaa kuin kuvitella saattaa

Matka Jäämerelle taittuu yllättävän nopeasti. Jo toisena iltana löydämme itsemme Skibotnista. Paitsi turvallista, on liftaaminen siis myös yllättävän nopeaa.

Suomessa järjestettävässä Hitchball4000-liftauskilpailussa liftataan lyhyessä ajassa mahdollisimman kauas. Tämänvuotiset kärkitiimit pääsivät Helsingistä Inariin, Ivaloon, Tukholmaan, Varsovaan ja takaisin yhden viikonlopun sisällä.

”Haluamme kannustaa ihmisiä seikkailemaan liftaamalla, koska se on hauska ja toimiva tapa matkustaa”, sanoo tapahtuman perustaja Matti Fouchalt-Airasmaa. ”Nyt kun valloilla on tällainen sharing economy, niin ehkä liftaamisestakin voi tulla mainstreamia”, hän visioi.

Onnellisesti Jäämerellä!

Meidän kohdalla alkumatkan epäusko vaihtuu viimeistään Oulun korkeusasteilla kuplivaan odotukseen, ja Jäämeren siintäessä vain päivää myöhemmin edessämme olemme euforian valtaamia! Skibotnissa syömme, käymme uimassa ja ihastelemme henkeäsalpaavia maisemia. Koska käytössämme on vielä kolme päivää, matkamme kohti kotia kiertää Jäämeren rannassa luikertelevan näköalareitin, Kautokeinon ja Rovaniemen kautta vähitellen kohti etelää.

Takaisin kotona

Lauantaiaamuyöstä viimeinen kyytimme pudottaa meidät Malmin juna-asemalle Helsingissä. Takanamme on 2876 liftattua kilometriä, 38 kyytiä ja satoja mielenkiintoisia keskusteluja. Olen väsynyt mutta onnellinen. Paikoittain uuvuttavakin matka on ollut jokaisen kilometrin, odotuksen ja säädön arvoinen. Olemme myös huomanneet kesäisen Suomen olevan liftaajan paratiisi – liftausta kun ei tarvitse lopettaa keskiyölläkään!

Matkan jälkimainingeissa tuntemattomien läsnäolo ja lähimmäisenrakkaus kaikuvat edelleen sisälläni. Liftaus on jälleen kerran näyttänyt minulle arvaamattoman elämän kauneuden.

Kirjoittaja on elämäntapaliftaaja, uskontotieteen ja kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen maisteri sekä freelance-toimittaja.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kun liftaa tuntemattoman jalankulkijan matkaan, päätyy tutustumaan kohtumeditaatioon, citykanoihin ja leikkaussaliin – Lauri Jäntti, 36, näyttää sen vuoksi mielellään hölmöltä kadulla

Hyvä elämä 6.3.2019

Kaupunkiliftarit otetaan Helsingin Kalliosta nopeasti kävelyseuraksi.

---