Eläkkeellä oleva kirkkoherra Pertti Simola ajoi taksia jo opiskelijana. Moni muukin opiskelija – myös teologisesta tiedekunnasta – ajoi taksia opintojensa ohella. Nykyään taksikuskien joukossa on usein myös eläkeläisiä.
Saarnastuolista taksitolpalle – entinen kirkkoherra Pertti Simola ajaa työkseen taksia, koska haluaa olla iloksi ihmisille
Malmin kirkkoherrana Pertti Simola saatteli ihmisiä taivasmatkalle, nyt hän kuskaa heitä lentokentälle. Taksikuskin työssä kannattelee ja kiinnostaa sama asia kuin pappinakin: ihmisten kohtaaminen.
Taksikuski, joka ei autoista perusta – onko sellaisia? Ainakin yksi sellainen poimii minut kyytiin.
– Auto on minulle vain ajoneuvo. Autointoilija en ole niin yhtään, sanoo taksikuski Pertti Simola, Malmin seurakunnan entinen kirkkoherra.
– Joskus vähän hävettääkin, kun en osaa vastata asiakkaiden autoja koskeviin kysymyksiin. En seuraa moottori- tai autoaiheisia lehtiä.
Taksikuskin työssä Simolaa kiinnostavat ihmiset.
– Olen mielelläni tekemisissä ihmisten kanssa. Se on hauskaa ja mielenkiintoista. Tykkään myös ajaa, ja välillä työvuorossa näkee yllättävän kivoja maisemia, hän sanoo.
Kaarramme Malmin hautausmaalle, jonka laajuus yllättää aina. Jykevät kuusirivistöt kurkottelevat taivaaseen. Iso auto näyttää näissä puitteissa hieman pienemmältä, ihminen vielä pienemmältä.
Tänne on haudattu Simolan vanhemmat, yksi neljästä pojasta sekä puoliso Sinikka Simolan vanhemmat ja veljet.
– Hautausmaa on muistamisen ja suremisen paikka ja sellaisena tärkeä. Kun poikamme kuoli liikenneonnettomuudessa elokuussa 1998, hänen haudallaan oli lähes sata kynttilää jouluna. Hauta antoi ystäville mahdollisuuden muistaa ja surra.
Työvuosinaan Simolan tie kulki usein Malmin hautausmaalle. Tekihän hän Malmin seurakunnassa elämäntyönsä – melkein 40 vuotta – ensin pastorina ja sitten 26 vuoden ajan kirkkoherrana. Vuosikymmenien varrella polttohautaukset yleistyivät ja hautasaatot vähenivät. Usein järjestettiin myös ihan pieniä siunaustilaisuuksia, joissa saattajia oli vain muutamia.
Asiakas järkyttyi teologian opiskelijasta
Pertti Simola ajoi taksia jo vuosina 1972–77 opiskellessaan teologiaa.
– Menimme Sinikan kanssa naimisiin 1971. Anoppini alakerrassa asui taksiautoilija. Kerran sitten mainitsin anopin kuullen, että tuotakin lajia voisi harrastaa. Hän puhenaisena oli sitten kysynyt asiasta tältä tutulta autoilijalta. Anoppi on siis syyllinen tähän.
Ensimmäisenä ajokkina Simolalla oli pyöreäkulmainen Volga, jota seurasi kulmikkaampi malli.
– Kun aloitin taksikuskina, käytössä oli niin sanottu huuto-ula. Keskus välitti kyytejä ulalla, ja tiedot välitettiin kaikkiin ajossa oleviin autoihin ääniviesteinä. Kuski sitten huusi autonsa numeron vastaukseksi, jos halusi kyydin hoidettavakseen.
Huuto-ulaa seurasi tangentti. Vaihdekepissä ollutta nipukkaa painamalla taksikuski hyväksyi keikan itselleen.
Kerran Simola kuskasi Vihtiin hieman humalaista miestä, jolle tuli kertoneeksi opiskelevansa teologiaa.
– Mies järkyttyi niin, että ei meinannut osata opastaa minua perille.
Simola huomasi, että päihtyneille asiakkaille oli parempi kertoa olevansa matematiikan kuin teologian opiskelija.
– Aina ei jaksanut ruveta vääntämään teologiasta.
Nuorena taksikuskina näki monenlaista elämää. Työ opetti kohtaamaan ihmisiä, mistä oli myöhemmin etua papin työssä.
– Senkin ehkä oppi, että jos ihmiset puhuivat vaikeista asioista, olin läsnä siinä hetkessä. Mutta kun auton ovi meni kiinni, asian saattoi jättää taakseen. Ei se ketään olisi auttanut, että olisin jäänyt murehtimaan. Tämä pätee myös papin työssä. Pappina kohtasin sielunhoitokeskusteluissa isoja kysymyksiä esimerkiksi kuolemasta. En tarkoita, että olisin suhtautunut välinpitämättömästi, mutta kaikkea ei kannata ottaa taakakseen, kun ei se auta ihmistä.
Pappeutta voi toteuttaa taksikuskinakin
Saavumme Malmin kirkon pihamaalle. Vuonna 1981 valmistunut kirkko on juuri remontoitu perinpohjaisesti, mutta sitä ei ole vielä otettu käyttöön. Pertti Simola kurkistelee sisään ikkunasta.
Millaista on toteuttaa pappeutta taksikuskina?
– Koen, että kristittynä teen tätä työtä niin hyvin kuin osaan ja jo siten toteutan pappeutta. Jos asiakkaan kanssa syntyy keskustelua elämää koskettavista aiheista, en silloinkaan välttämättä kerro olevani pappi. Teen työtä sen vaatimilla ehdoilla. Haluan, että asiakkaalle jää olo, että kyyti on hoidettu hyvin.
Kerran Simolan kyydissä oli iäkäs rouva. Koko matkan ajan rouva valitti – oli huono terveysasema, piti asua tilapäisasunnossa putkiremontin takia, isännöitsijä oli huono.
– Perillä kannoin hänen tavaransa sisälle. Lopuksi hän totesi, että olipa mukava kyyti, jäi hyvä mieli. Tämä oli koomista koko sen pitkän valitusvirren päätteeksi.
Pertti Simolan taksietiketti: En soita radiosta musiikkia ellei joku erikseen pyydä. Toimin asiakkaan ehdoilla. ”Moni haluaa olla itsekseen ja hiljaa. Kun asiakkaalla on kännykkä kädessä, keskustelut jäävät vähemmälle. Toisinaan myös jutellaan, erityisesti ikäihmisten kanssa”, Simola kertoo.
Kummassa tehtävässä, kirkon palveluksessa vai taksikuskina, pääset toteuttamaan pappeutta paremmin?
– Ei ihan helppo kysymys. Pappina kirkossa minuun liittyi erilaisia mielikuvia ja odotuksia. Useinhan ihmiset saattavat todeta, että pappina olikin ihan tavallinen ihminen. Papin työssä saatu ammattitaito ja kokemus ovat taksikuskina taustalla. Jos siitä joskus on iloa asiakkaalle, niin hyvä. En kuitenkaan tee taksissa työtä papinhäntä kainalossa, se ei olisi rehellistä.
Taksikuskin ja kirkkoherran työtä Simola pitää samanarvoisina.
– Ei palkka tai status ratkaise arvoa. Kysyin kerran rippikoululaisilta, kumpi meistä tekee tärkeämpää työtä – minä pappina vai Esteri siivoojana. Rippikoululaiset vastasivat, että Esteri tietenkin. Jatkoin sanomalla, että jos en olisi täällä pappina, ei Esteriäkään tarvittaisi tänne siivoamaan. Jos taas Esteriä ei olisi, ei minunkaan hommasta tulisi mitään. Ideana oli osoittaa, että jokainen työ on arvokasta.
Taksikurssille heti kun eläkepäivät alkoivat
Jo kirkkoherrana työskennellessään Pertti Simola harkitsi, josko ajaisi taksia päätyönsä ohella. Silloinen Helsingin piispa Eero Huovinen olisi sivutoimiluvan myöntänyt, mutta vaimo sanoi ei. Työtunteja kertyi kyllin kirkkoherrankin tehtävässä.
Kun Simola jäi eläkkeelle Malmin seurakunnasta lokakuun lopussa 2016, hän meni heti marraskuun ensimmäisellä viikolla taksivälitysyhtiö Taksi Helsingin kurssille. Työpaikasta ei vielä silloin ollut tietoa, mutta kurssilla kerättiin lista halukkaista ajajista. Simola pestattiin taksikuskiksi perheyritykseen nimeltä Vehari.
Veharilla on yhdeksän taksia. Ajovuorolista tehdään kuukaudeksi kerrallaan sen perusteella, minä päivinä Simola ilmoittaa olevansa käytettävissä. Tänä keväänä ajovuoroja on ollut noin kymmenen kuukaudessa. Kesäkuukausina riittää neljä-viisi vuoroa.
Simola ajaa Taksi Helsingin välittämiä kyytejä sekä Helsingin matkapalvelun kyytejä, eli kaupungin sosiaaliviraston maksamia vanhusten ja vammaisten kyytejä, sekä toisinaan Kela-kyytejä.
Hän ehti aloittaa työnsä ennen ministeri Anne Bernerin vuoden 2018 taksilakiuudistusta, joka purki alan sääntelyä.
– Uudistus teki tästä matalapalkka-alan. Osa taksia päätyönään ajavista joutuu tekemään töitä vereslihalla. Minulle työ tuo taloudellisen lisän eläkkeeseen. Ajan paljon viikonloppuvuoroja, joita kaikki eivät halua ajaa.
Simolalla on usein ajossa sähköauto, joten tarvetta käydä huoltoasemilla ei juuri ole, mutta paluumatkalla kuitenkin pysähdymme juomaan kahvit Oulunkylän Nesteellä. Seutu on Simolalle tuttu jo lapsuudesta ja täällä hän edelleen asuu.
Kun seuraava ajovuoro taas koittaa, Simola aloittaa sen hiljaisella rukouksella, kuten hänellä on tapana: Anna minun ajaa turvallisesti ja anna minun olla iloksi ihmisille.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Papista voi tulla illalla hieroja tai terapeutti
Hyvä elämäHarva pappi vaihtaa alaa, mutta moni tekee toista työtä, jonka saa sovitettua papin vaihteleviin työaikoihin.
