Halavasepikän elämä on lyhyt mutta kiihkeä. Kuva: Jyrki Muona.
Kiihkeää hyönteispainia Vantaan Serengetissä
Halavasepiköitä on maailmassa vain Vantaalla. Ne elävät lyhyen, mutta sitäkin kiihkeämmän elämän.
https://www.youtube.com/watch?v=JZU311O73DQ
Television luontodokumenteissa ollaan usein Serengetin kansallispuistossa Afrikassa tai Australian Koralliriutoilla. Mutta luontoharvinaisuuksia voi löytää myös keskeltä kaupunkia, jokipahasen varrelta Vantaan Louhelasta. Myyrmannin kauppakeskukseen ei ole täältä pitkä matka.
– Vähän nämä kuoriaiset ovat norsuja ja sarvikuonoja pienempiä, mutta kyllä täällä on paljon sellaista, mitä ihmiset eivät tule ajatelleeksi. Minulle vertaus Serengetiin kelpaa, myhäilee professori ja Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Jyrki Muona.
Naarailla ensimmäiset hetket päivänvalossa ovat rankkoja, sillä kolon ympärillä odottaa lukemattomia parittelunhaluisia koiraita."
Muona on tehnyt elämäntyönsä kovakuoriaisten parissa ja perehtynyt erityisesti sepiköihin. Niitä löytyy maailmalta parituhatta eri lajia, joista halavasepikän sukulaisia on puolisen tusinaa. Suvun nimi on Hyloccares eli puuta rakastava. Halavasepikkä on tässä joukossa todellinen harvinaisuus.
– Halavasepikän ainoat tunnetut esiintymät ovat Vantaalla, täällä Mätäojan luonnonsuojelualueella ja Pitkäjärven Vantaan puoleisessa päässä. Olen löytänyt niitä noin 60 puusta, mutta onneksi joka vuosi löytyy lisää. Arvelen, että populaation koko on 5000 efektiivistä paria eli 10 000 yksilöä.
Halavasepikkä löydettiin Mätäojalta vuonna 2004 ja määriteltiin omaksi lajikseen vuonna 2009. Sitä pidettiin ensin haapasepikkänä, mutta tutkimuksissa selvisi, että kyse on eri lajista.
|
|
|
Halavasepikän elämä on lyhyt mutta kiihkeä. Kuva: Jyrki Muona. |
Toukka oksentaa ennen kuin syö
Halavasepikkä on evoluutiossa erikoistunut aivan tietyntyyppiseen ravintoon eli halavaan ja mustuvapajuun. Halavasepikän tunnistaa ravinnon lisäksi myös koiraan sukupuolielimistä ja tuntosarvien ja etuselän rakenteesta.
Halavasepikkä on 5-10 milliä pitkä kuoriainen, jonka peitinsiipien ja etuselän reunat, tuntosarvet ja raajat ovat punaruskeat. Muuten otus on mustansävyinen.
Päästyään Mätäojalle tutkija ryntää heti alas ryteikköön ja osoittaa isokokoisen halavan, jonka haljenneessa rungossa näkyy reikiä. Itse sepiköistä ei tällä kertaa näy jälkeäkään, ne ovat äsken satanutta sadetta paossa syvällä koloissaan. Osa koloista on jo hylättyjä.
– Reikiä on ryhminä ja ne ovat erikokoisia, koska koiraat ovat pienempiä kuin naaraat. Toukka todellakin syö puuta, mutta erikoisella tavalla. Se oksentaa ruuansulatusnesteen puuhun, liuottaa puussa kasvavan sienirihmaston ja imee ravinteikkaan nesteen takaisin, selvittää Jyrki Muona.
Aikuisten halavasepiköiden ravinnosta ei vielä tiedetä, koska kukaan ei ole nähnyt niiden syövän mitään. Koiraat elävät alle kuukauden ja naaraat hieman pidempään.
|
|
|
Halavan haljenneessa rungossa näkyy halavasepiköiden tekemiä reikiä. Kuva: Katri Saarela. |
Muna- ja toukkavaihe kestää 1–2 vuotta. Sen jälkeen alkaa lyhyt, mutta kiihkeä aikuisuus. Naarailla ensimmäiset hetket päivänvalossa ovat rankkoja, sillä kolon ympärillä odottaa lukemattomia parittelunhaluisia koiraita. Ne puolestaan taistelevat keskenään, jonka jälkeen naaras valitsee partnerin.
– Koiras pitää sitten naarasta kiinni kaikilla raajoillaan, joten muut koiraat eivät pääse mukaan.
Kun Mätäojan vierellä ajaa pyörätietä ja vilkaisee pusikkoon, ei uskoisikaan, miten jännittävää elämää pusikossa vietetään?
– Paljon jännittävämpää. Hyönteisten maailmassa taistelu lisääntymisestä on ankaraa. Koiraat ovat vain lisääntymisjärjestelmän samantekevin osa.
Mikä sepiköitä uhkaa?
Mätäojalla on linkki myös Tyynen valtameren saariin, sillä Jyrki Muona on tehnyt useita tutkimusmatkoja Polynesiaan, Melanesiaan ja Australiaan.
– Olen tutkinut maalla elävien hyönteisten leviämistä ja siinä sepikät ovat tärkeä työkalu. Niiden hyvä puoli on siinä, että ne pysyvät puussa niin kauan kuin ikinä voivat eli ne eivät ole erinomaisia leviäjiä. Tässäkin puussa on satoja reikiä ja ne ovat tässä niin kauan kuin ravintoa riittää.
|
|
|
Jyrki Muona on on innoissaan siitä, että Vantaalta löytyy ainutlaatuinen harvinaisuus. Halavasepikän koloja on runsaasti tässä puussa. Kuva: Katri Saarela |
Hyvässä luontodokumentissa vaanii aina vaara. Sepiköille vaarallisimpia olioita ovat ihmiset, jotka eivät yleensä arvosta tulvivien pienten jokien ryteikköjä. Mätäoja on kuitenkin säilynyt, koska sinne johdetaan alueen hulevedet. Kun alueen luontoarvot oivallettiin, se suojeltiin.
Muita uhkaajia ovat linnut ja parasiitit eli loiset. Sepikköjen suvulla on aivan oma pistiäisheimonsa, jonka edustajia ei tosin vielä Suomesta ole löydetty. Ehkä sellainen löytyy vielä Mätäojalta. Mätäojalla on muitakin harvinaisia hyönteisiä, kuten pajusepikkä ja silmälläpidettävä laikkujumi sekä harvinaisia kasveja.
Mätäojan tekee ainutlaatuiseksi ekosysteemiksi sen historia. Jokilaakso on muodostunut jääkauden jälkeen. Vielä parituhatta vuotta sitten Mätäoja oli 90 metriä leveä ja 8 metriä syvä, sillä se oli Vantaanjoen lasku-uoma mereen.
– Tämä on ainutlaatuinen aarre kaupungin keskellä, Muona kiteyttää.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Nykytaidefestivaali esittelee harvinaisen, viiden millimetrin kokoisen vantaalaisen
AjankohtaistaVantaalainen kovakuoriainen halavasepikkä on arvostetun IHME-nykytaidefestivaalin tähti. Ruotsalainen taiteilija Henrik Håkansson tekee elokuvan, jossa valokeilassa on halavasepikkä.