Juttu eväiden jakamisesta kerjäläisen kanssa kirvoitti runsaasti palautetta. Kuva: Esko Jämsä
Kirkko ja kaupungin juttu kerjäläisistä herätti ristiriitaisia tunteita
Minna-Sisko Mäkisen juttu sai miettimään, miten itse voisi auttaa, mutta myös kiukutti ja sai kertomaan epäonnistuneista auttamisyrityksistä.
Kirkko ja kaupunki pyysi lukijoilta palautetta Minna-Sisko Mäkisen jutusta Lounas kerjäläisen kanssa on oppitunti elämän epäreiluudesta. Mäkinen on syksyn mittaan jakanut eväänsä jonkun kadulla kerjäävän romanin kanssa noin kerran viikossa. Kerjäläisten arjesta ja lyhyistä kohtaamisista kertovaa juttua on luettu paljon, ja sitä kommentoitiin vilkkaasti. Mäkinen myös haastoi lukijoita lounastamaan kerjäläisen kanssa.
Kirsti kirjoittaa: "Meillä on toden totta täällä Helsingissä ihmisiä, jotka ovat näkymättömiä tai ehkä liiankin näkyvillä. Kummallinen paradoksi. Mitä, jos todella jokainen ohikulkeva ottaisi kerjäläisen mukaansa syömään, mitä silloin alkaisi tapahtua? Jää vain arvailujen varaan. Lisäisikö se kerjäläisten määrää ja käytettäisiinkö hyväntekijöitä hyväksi jne. Nyt ei taida kuitenkaan tällaisesta käytöksestä olla pelkoa. Ei me auteta, kuljetaan vain ohi."
"Mies suuttui ja vaati rahaa"
Toinen lukija kertoo kokemuksistaan: "Noin vuosi sitten mennessäni ruokakauppaan olisin halunnut antaa euron, pari kaupan oven vieressä kerjänneelle keski-ikäiselle miehelle. Koska minulla oli vain pankkikortti, ei käteistä ollenkaan, ostin pienen pussillisen uunituoreita sämpylöitä, jotka ulos tullessani annoin hänelle. Mies suuttui, työnsi pussia minulle takaisin ja vaati rahaa. Suostui sitten kuitenkin ottamaan sämpyläpussin."
"Tänään kauppamatkalla näin kotikadun kulmassa maassa kylmissään kyyhöttävän nuoren naisen. Annoin hänen kuppiinsa pari kolikkoa ja tulin ruokakasseineni kotiin. 'Miksi minulla on lämmin koti', kysyin itseltäni Mäkisen lailla. Keitin kattilallisen maitokaakaota, kaadoin pulloon, käärin villasukkapakettiin ja vein hänelle. Vastaanotto oli taas torjuva: Ei, ei – anna rahaa! Jätin kaakaon ja sukat hänelle ja tulin vähän hämilläni kotiin."
Mirna Kulas kommentoi: "Juttu kosketti kyyneliin ja osui inhimillisyyden ytimeen. Itse ainakin ajattelin tarttua haasteeseen edes yhden kerran, vaikka tuntuu aika hurjalta ja pelottavalta. Mutta mikä siinä oikein pelottaa? Luulen että nimenomaan se elämän epäreiluuden kohtaaminen silmästä silmään. Miksi minä saan nukkua sisällä ja hän ei? Miksi minulla on varaa ruokaan ja hänellä ei?"
"Kirkko asettuu lain yläpuolelle"
Eräs lukija kiukustui jutusta: "Olette ottaneet ev.lut. kirkon tyyliin asiaksenne toimia kaikkien muiden kuin suomalaisten edunajajana. Turha vastata, että 'teemmehän me juttuja suomalaisistakin'. Ei toimi. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä antaa ev.lut. kirkolle (ja lehdellenne) oikeuden asettaa itsensä maan lain yläpuolelle ja jopa toimia maan lakeja ja maan kansalaisia vastaan. Kuka kertoo, mitä lakeja saa rikkoa ja mitä ei? Eikö kristittyjä enää velvoita lähetyskäsky?"
Tuomas puolestaan kirjoittaa: "Tekstin ajatus ja aihe on taivaallinen ja täysin kannatettava. Kuka vaan pysähtyisi omien maallisten etukiireittensä kanssa kerjäläistä auttamaan; yksi tuhannesta tai vieläkin vähemmän. Maallinen elämä on kaukana mistään tasa-arvoisuudesta, kun tarkemmin katsoo."
Heidi Perttilä alkoi miettiä: "Voisinko ottaa jutun luettavaksi opettamalleni kolmannelle luokalle? Minkä verran he ymmärtävät? Minkälaisen ajattelukulttuurin he asian tiimoilta ovat oppineet kotona? Koulu haluaa kuitenkin ottaa kantaa jatkuvasti toisen ihmisen inhimilliseen ja ystävälliseen kohtaamiseen. Tässähän ollaan juuri asian ytimessä!"
Elina Joensuun mielestä "juttu on erinomainen esimerkki siitä, miten kristilliset arvot, tässä tapauksessa lähimmäisenrakkaus, toteutuvat käytännössä."
"Rikollisjengeistä liikkuu huhuja"
Nimimerkki "Lukekaa Kirkko & kaupunki -lehteä" kertoi, että "Pitäjänmäen S-marketin edessä kerjäsi koko kesän vaalea nuori nainen. Kysyin häneltä, mistä hän on kotoisin ja hän kertoi olevansa Bulgariasta. Ei oikein puhunut englantia. Tuo kielimuuri onkin ongelma. Mietin, kuinka tätä nuorta naista voisi auttaa ja mikä hänen kohtalonsa oikeasti on. Muutamaan otteeseen tuli annettua hänelle rahaa ja kerran ostin evästä hänelle. Otin yhteyttä Suomi–Bulgaria-seuraan ja kysyin, jos joku sieltä voisi jututtaa/auttaa naista, mutta mitään vastausta ei tullut."
Riitta Roos kertoo: "Itseäni kouraisee sydämestä joka kerran kun näen kerjäläisiä. Pyrin antamaan heille rahaa ja joskus syötävää. Kerran vanha nainen istui ja paleli huonoissa kengissä Laajasalossa. Vein hänelle lenkkarit, joista hän ilahtui. Mutta ennen kaikkea toivoisin, että heidät kohdattaisiin ihmisinä. Miten paljon liikkuukaan huhuja siitä, miten heillä on rikkauksia jossain tai he ovat osa rikollisjengiä. En ole nähnyt luotettavaa tietoa asiasta."
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Romaniäidit tulevat Suomeen voidakseen elättää lapsensa kotimaassaan
AjankohtaistaÄitienpäiväjuhlassa muistettiin Itä-Euroopan romaninaisia, jotka ovat monin tavoin syrjittyjä.