null Kirkko jalkautuu pelaajien keskelle Assembly-tapahtumassa

Ajankohtaista

Kirkko jalkautuu pelaajien keskelle Assembly-tapahtumassa

Assembly-tapahtumassa kokoonnutaan pelaamaan. Kirkko tarjoaa nuorille oman pelitilan.

Kirkko osallistuu tänä viikonloppuna Assembly Summer –tapahtumaan. Assembly on Pohjoismaiden suurin peli- ja tietokonetapahtuma, joka järjestetään kahdesti vuodessa.

– Täällä on 8 000 seurakunnan jäsentä istumassa tietokoneilla. Olemme siellä missä seurakuntalaisetkin ovat, toteaa Nuori kirkko ry:n Juha Kinanen.

Kinasen mukaan kirkko on vieraantunut nuorista, joten he haluavat olla paikalla muodostamassa yhteyttä uudelleen.

Tämä on hyvä nuorisotyön muoto. Olemme mukana siinä, mitä nuoret tekevät.

– Juha Kinanen

– Meidät on otettu Assemblyillä hyvin vastaan. Ensin nuoret saattavat vähän kummastella, mutta he ymmärtävät miksi olemme paikalla.

Kirkko järjestää Assemblyssä oman osastonsa, Lataamon. Se on nuorisotila, jossa tulevaisuuteen katsominen on selkeästi esillä. Nuoret pääsevät esimerkiksi pelaamaan ja käyttämään sekä lentosimulaattoria ettävirtuaalilaseja. Nuorille on myös tarjolla sielunhoitoa.

– Tämä on hyvä nuorisotyön muoto. Olemme mukana siinä, mitä nuoret tekevät. Tarvittaessa annamme heille myös tukea, Kinanen sanoo.

Kirkko on osallistunut Assembly-tapahtumiin jo kahdeksan kertaa. Helsingin seurakuntayhtymän verkkotuottaja Jan Ahosen mukaan pelillisyys on nuorisotyössä yhä vain muutamien avainhenkilöiden käsissä, mutta se yleistyy koko ajan.

– Kasvatuksellisena välineenä pelaaminen tuottaa mielestäni parempia tuloksia kuin vanhat mallit. Pelaaminen on suunnattu muillekin kuin nuorille pojille, Ahonen kertoo.

Pääkaupunkiseudun seurakunnat järjestävät Lataamon yhdessä Nuori kirkko ry:n, kirkkohallituksen ja verkkonuorisotalo Netarin kanssa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

”Pelaaminen on iso osa jokapäiväistä elämää ja kirkon on oltava osa sitä” – Kirkon pisteellä pelitapahtumassa lataudutaan ja ohjataan lentokoneita

Ajankohtaista Ajankohtaista

Kirkko on ollut mukana Suomen suurimmassa pelitapahtumassa Assemblyssa vuodesta 2010. Tänä vuonna tapahtumaan on järjestetty myös oma tukipelaajien piste.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.