Kirkko on ahkera sosiaalisessa mediassa, ja sitä askarruttaa oma julkisuuskuvansa.
Niin on, miltä näyttää? Helsingin yliopiston kirjastolla keskustellaan kirkon julkisuuskuvasta
Arvostettu mielipidelehti Vartija järjestää vapun jälkeisenä päivänä yleisötilaisuuden, jossa kirkon vaikuttajat kysyvät, onko kirkko hajuton, väritön ja mauton.
Kirkon kielellä sanottuna kirkko on Kristuksen ruumis, joten periaatteessa puhuminen kirkon maineesta on ristiriidassa sen kanssa, mihin kirkossa uskotaan.
Vuonna 1888 perustettu Vartija-lehti päätti tästä huolimatta järjestää tilaisuuden, jossa sanotaan ääneen, että tosiasiallisesti kirkossa ollaan huolissaan sen omasta maineesta. Vartijan päätoimittaja, dosentti Matti Myllykoski ottaa esiin Matteuksen evankeliumin.
Siinä Jeesus sanoo: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” (Mt. 16: 24–25)
– Tavallisesti näiden jakeiden kohdalla ajatellaan yksilöä Jeesuksen seuraajana. Entäpä jo se olisi myös kirkon elämän ja identiteetin ydin? Myllykoski kääntää.
– Mistähän kaikesta kirkon julkisuuskuvassa on kysymys? hän kysyy edelleen.
Näihin kysymyksiin Myllykoski on valmis haastamaan panelistit, jotka Vartija pyysi avoimeen keskusteluiltaan 2. toukokuuta kello 18 Helsingin yliopiston kirjaston auditoriossa, Fabianinkatu 30, 7. kerros. Illan otsikkona on Kirkon julkinen kuva (Pitäisikö olla huolissaan?).
Paneelissa keskustelevat piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, kehittämiskonsultti, kouluttaja Karoliina Nivari, toimittaja Samuli Suonpää ja pastori Heidi Zitting. Myllykoski johtaa keskustelua.
Kirkko on vasta herännyt siihen, ettei se ole keskellä kylää
Matti Myllykosken mielestä kirkkoon kohdistuu usvaisia odotuksia. Hänen mielestään kirkko elää maailmassa, jossa se edelleen luulee olevansa keskellä kylää ihmisiltä turvassa.
– Oman perinteensä valossa kirkko mieltää asemansa muuttumattomaksi. Sen identiteetti ja sanoma ovat jotakin, mikä on ajan tuulista riippumaton. Kirkko ajattelee, että sillä on puhdas ja muuttumaton evankeliumi, jota se julistaa ihmisille, eivätkä kysymykset julkisuuskuvasta ole sellaisia, jotka koskettaisivat kirkkoa, Myllykoski sanoo.
– Samalla kirkko on tajunnut, ettei sen asema olekaan enää itsestään selvyys, vaan se on joutunut yhteiskunnan ja julkisuuden laitamille.
Tässä tilanteessa kirkko sitten koettaa pujottaa vanhan sanomansa uusiin sosiaalisen median välineisiin ilman, että se on kyennyt Myllykosken mielestä tarkistamaan omaa identiteettiään eli kysymystä, mikä kirkko oikeasti on.
– Tästä syntyy tietty epävarmuuden tunne ja vaivaantuneisuus.
Oman perinteensä valossa kirkko mieltää asemansa muuttumattomaksi.
Tilanne muistuttaa hieman varhaiskirkkoa siinä, että myös antiikin aikana kirkko oli marginaalinen ja halveksittu ilmiö.
– Varhaiskirkko oli alhaalta johdettu. Se koki jatkuvasti kasvavansa. Sillä oli tunne, että siihen liittyy jatkuvasti ihmisiä. Kirkko oli myös kiihkeän lopunajallinen yhteisö. Se odotti Jeesuksen pikaista paluuta ja Jumalan valtakuntaa. Pikkuhiljaa tämä odotus tosin laitostui lahkolaisuudesta, ja siitä tuli normaaliin kalustoon kuuluvaa kesto-odotusta, Myllykoski sanoo.
– Nykykirkko taas on menossa eri suuntaan. Se on liikettä saavutetusta asemasta alaspäin. Tähän ei liity kasvun vaan luopumisen tunne. Varhaiskirkko taas oli alhaalta johdettu monimuotoinen kasvun kirkko.
Ei paatokselliselle ristintien kulkemiselle
Luopuminen vallasta tekee kirkolle hyvää. Joka elämänsä kadottaa, löytää sen. Myllykoski haaveilee kirkosta, joka on paljaan ihmisyyden kohtaamisen paikka.
– Se ei tarkoita mitään paatoksellisesta ristintien kulkemista vaan omana itsenä olemista. Ajatus, että kirkko koostuu ihmisistä, joiden ympärillä ei ole mitään muodollista, dogmaattista virkamuuria vaan jotka omana itsenään kykenevät olemaan vuoropuhelussa muun ympäristön kanssa, Myllykoski sanoo.
Mutta kun tilanne on mikä on, eli kirkko joutuu tinkimään haalimastaan mammonasta, sen on löydettävä uusi, rehellinen tapa olla olemassa.
– Sellainen kirkko ei voi kuvitella olevansa kapinallinen yhteiskunnan haastaja, perustuipa kirkon heittämä haaste perinteiseen dogmaan tai eettisiin arvoihin.
Kirkon julkinen kuva (Pitäisikö olla huolissaan?) -paneeli ke 2.5. kello 18 Helsingin yliopiston kirjaston auditoriossa, Fabianinkatu 30, 7. kerros.
Tilaisuuden järjestää Vartija-lehti. Vartija on aatteellisesti ja taloudellisesti sitoutumaton mielipidelehti, joka keskittyy uskontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskeviin kysymyksiin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
"Totta vie meillä on viestintäongelma" – lähes puolet kirkon jäsenistä solmii avioliittonsa maistraatissa
AjankohtaistaUsein syynä on käytännöllisyys, toisinaan tietämättömyys kirkollisen vihkimisen monipuolisista mahdollisuuksista.
