Mira Miikki on Poikkipuut-bändin manageri, joka sanoo viimeinen sanan.
Kirkossa kiinni
Hakunilalainen Mira Miikki, 22, on hakenut kirkon nuorisotyönohjaaja koulutukseen. Se ei ole ihme, sillä nuori nainen vaikuttaa olevan aidosti kiinnostunut nuorista ja tuntee olevansa Hakunilan kirkolla kuin kotonaan.
— Olen töissä Hakunilan seurakunnassa ja teen töitä lasten ja nuorten parissa. Olen ollut lastenohjaajan sijainen ja kesällä olen nuorisotyönohjaajan sijainen. Pidän liikuntaleikkikoulua 3–6-vuotiaille ja olen mukana ala-asteikäisille järjestettävässä Torstaimestassa, Mira kertoo.
Miran aika menee kirkolla joko töitä tehdessä tai joskus muuten vaan hengaillessa. Hänen mielestään Hakunilan seurakunnassa on yhteisöllinen henki.
— Meidän työyhteisössämme kaikki tukevat toisiaan, ovat kannustavia ja auttavat hädässä.
Tunnelmaa seurakuntanuorissa
Seurakunnan ympyröihin Mira Miikki jäi kuin vahingossa rippikoulun myötä. Hänellä ei ennen sitä ollut minkäänlaisia kokemuksia seurakunnan toiminnasta, ei edes päiväkerhosta tai pyhäkoulusta. Rippikouluaika oli mukavaa, varsinkin kun isoset olivat kivoja ja muut rippikoululaiset Miralle tuttuja. Suurin osa riparilaisista oli samasta koulusta ja samalta luokalta kuin hän.
— Rippikoulun jälkeen lähdin mukaan isoskoulutukseen ja sitten vaan olin enemmän ja enemmän mukana seurakunnan tilaisuuksissa. Minä menin vähän muiden mukana, mutta aloin tuntea oloni kotoisaksi ja turvalliseksi siinä joukossa. Mukaan veti ilmapiiri, joka rakentui hartauksista, Jumalasta ja isosista.
Vanhat kaverit eivät oudoksu Miran työpaikkaa, mutta jos kaveriporukkaan tulee joku ulkopuolinen ja kuulee Miran olevan kirkossa töissä, saattaa tulla negatiivista palautetta varsinkin median esille nostamista asioista.
— Kaverit kuitenkin rohkaisevat minua, että miksi minä suotta arastelisin kertoa, missä olen töissä, kun oikeasti olen ylpeä siitä.
Ohjaajan viimeinen sana
Muutama vuosi sitten Mira Miikin ohjaamissa nuorissa oli paljon sellaisia, jotka halusivat harrastaa musiikkia vähän enemmän kuin yhteislaulujen verran. Mira ja nuoret perustivat bändin nimeltään Poikkipuut.
— Bändin nimi tulee Raamatusta. Kun mietimme, mikä bändille nimeksi, aloin availla Raamattua eri kohdista ja huutelin sanoja, joita sieltä nousi. Lopulta valitsimme poikkipuut.
Nykyään bändissä on kahdeksan soittajaa ja laulajaa, alkuperäisjäseniä on jäljellä kaksi. Mira itse ei laula eikä soita, vaan hän vetää treenejä ja pitää porukan koossa.
— Nuoret opettavat ja auttavat treeneissä toinen toisiaan, mutta minä sanon viimeisen sanan — ja aamen, Mira sanoo ja naurahtaa.
Poikkipuut esittää itselleen mieluisia veisuja ja virsiä. Parina viime kuukautena se on treenannut ahkerasti tulevaa metallihenkistä messua varten. Ideana on, että messussa on normaali kaava, mutta musiikki soitetaan ja lauletaan hevinä. Saarnan paikalla nuoret esittävät näytelmän.
— Messussa kuullaan heviversio esimerkiksi virrestä Herraa hyvää kiittäkää, Mira kertoo.
Pienillä jutuilla iloa
Mira Miikki ei itse ole mikään hevidiggari, vaikka kaikenlaista musiikkia kuunteleekin. Mutta siitä hän on iloinen, että messuissa on valinnanvaraa.
— On kiva, että on erilaisia messuja, mutta ei niin, että mentäisiin koko kaava muuttamaan. Jo pienillä jutuilla saa messuun iloa. Messun järjestämiseen voisi osallistua muitakin kuin pappi ja kanttori, vaikka vain kolme isosta siellä edessä laulamassa.
Nuoret ovat ”ihan mahdottomia”, rempseitä ja motivoituneita, ja siksi Mira tykkää työstään. Varsinkaan bänditreeneissä ei tarvitse mietiskellä, että mitähän nyt tehtäisiin. Mutta Mira tietää jo, mikä nuorisotyönohjaajan työssä on haastavaa.
— Nuorista lähtee hirveästi ääntä ja treenit voivat helposti mennä häsläämiseksi, mutta minun pitää vain saada kaikki kokoon ja kuuntelemaan.
Nuorten metallihenkinen messu
su 17.4. klo 18 Hakunilan kirkossa
Jaa tämä artikkeli: