null Kiusallinen torttu

Leivo enkeleitä.

Leivo enkeleitä.

Kiusallinen torttu

Svenska Dagbladet -lehti halusi esitellä perinteisiä joululeivonnaisia ja teki jutun joulutortuista. Kohuhan siitä seurasi. Ne näyttävät ihan hakaristeiltä, kauhistelivat ruotsalaiset, eivätkä ymmärtäneet, että muoto viittaa joulutähteen.

Jos haluaa pitää kiinni kristillisestä kuvastosta, mutta välttää kiusalliset mielleyhtymät, Vantaan Lauri suosittelee torttutaikinan taittelua enkelin muotoon. Näitä torttuja kannattaa tarjota erityisesti silloin, kun on jouluvieraita Ruotsista.

Enkelitortut
1 paketti valmista lehtitaikinaa
1 dl omenahilloa
1 kananmuna voiteluun
tomusokeria koristeluun

Sulata lehtitaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa taikina neliöiksi ja viillä neliöiden nurkkiin viillot kuiten perinteisiä joulutorttuja tehdessä. Pursota omenahilloa renkaaksi torttupohjan keskelle kuvan osoittamalla tavalla. Kastele pienellä tipalla vettä ympyrän keskelle jäävä tila, jotta taitoskulmat tarttuvat siihen helpommin.

Taittele sakarat kuten kuvassa niin, että niistä muodostuu enkeli. Voitele kananmunalla. Paista torttuja uunissa pakkauksen ohjeen mukaan. Koristele hieman jäähtyneet joulutortut tomusokerilla siivilää käyttäen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.