null Kivistö suurentaa Vantaankosken seurakuntaa

Kivistön aseman lähelle rakennetaan ensimmäisiä uusia asuntoja.

Kivistön aseman lähelle rakennetaan ensimmäisiä uusia asuntoja.

Kivistö suurentaa Vantaankosken seurakuntaa

Uusia omia tiloja tai lisää henkilökuntaa seurakunnalle ei ole tulossa.

Asuntojen rakentaminen uuteen Kivistön kaupunginosaan on käynnistynyt. Tänä vuonna asuntoja rakennetaan noin 1000 ja myös Kivistön juna-asema valmistuu syksyksi. Sen läheisyyteen tulee kaiken kaikkeaan 14 000 ihmisen kodit.

Vantaankosken seurakunnassa uuden alueen syntyyn on varauduttu jo vuosia.

– Kolme vuotta sitten alkoi projekti, jonka tavoitteena on kehittää uusia tapoja tavoittaa Kivistön alueelle muuttavia, kertoo Vantaankosken seurakunnan kirkkoherra Hannu Pöntinen.

Etukäteen on vaikea arvioida, keitä muuttajat ovat ja kuinka paljon esimerkiksi seurakunnan lapsi- ja nuorisotyötä on tarpeen lisätä. Suunta on kuitenkin se, että muuttajien tarpeet, arvot, odotukset ja tottumukset kartoitetaan, ja seurakunta vastaa niihin.

– Toimintatapamme on jäsenlähtöinen. Meillä on erilaisia seurakuntalaisia. Usein heidän odotuksensa voivat olla erilaiset kuin olemme osanneet ajatellakaan, Pöntinen toteaa.

Valmistautuessaan uuden kaupunginosan syntyyn seurakunta tekee yhteistyötä kaupungin sekä paikallisten toimijoiden kuten urheiluseurojen ja Lions Clubin kanssa. Tavoitteena on, että seurakunta näkyy siellä, missä ihmiset ovat.

Yksi käytössä oleva esimerkki tästä on siirrettävä Konttikirkko, joka muuntuu tarvittaessa vaikka näyttelytilaksi tai pop up -ravintolaksi. Seurakunta on mukana myös Kivistön asuntomessuilla 2015.

Kivistön suuralueen asukasluvun on tarkoitus nousta jopa 30 000:een. Kuinka monta uutta seurakuntalaista se tuo, on vielä arvoitus. Tällä hetkellä Vantaankosken seurakunnassa on 27 000 jäsentä ja 54 työntekijää.

– Jäsenmäärä ei välttämättä kasva niin paljon kuin voisi kuvitella. Hyvä vertailukohta on 20 000 asukkaan Helsingin Jätkäsaari. Sinne on tullut uusia asukkaita muualta, mutta Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan jäsenmäärä on pysynyt lähes samana, Hannu Pöntinen kertoo.

Uusia, pelkästään seurakunnan omia tiloja ei ole luvassa, mutta kaupungin kanssa mietitään yhteiskäyttötilaa Kivistön asemalle. Tällä hetkellä Vantaankosken seurakunnalle kuuluvat Myyrmäen kirkko, Kivistön kirkko, Seutulan kappeli, Martinristin seurakuntakeskus, Kaivosristin seurakuntakoti, Vantaanlaakson kerhohuoneisto sekä Kanniston koululla sijaitseva yhteiskäyttötila Kannu.

Kirkot Myyrmäessä ja Kivistössä ovat remontin tarpeessa.

– Seurakunnassamme on parhaillaan menossa kiinteistöjen kuntokartoitus ja kirkkoja korjataan resurssien rajoissa. Seurakunnan toive on, että Kivistön kirkkoa korjataan ja Myyrmäessäkin saataisiin sisätilat kuntoon, Pöntinen toteaa.

Henkilöstön määrää ei ole mahdollista lähivuosina kasvattaa, mutta resursseja on mahdollista kohdistaa paremmin alueen tarpeita vastaaviksi.

– Seurakunnan kasvu vie pois paineita suuremmalta henkilöstön vähentämiseltä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.