null Kivistössä voi tilata kotiin joulupapin

Minttu Haapalaisen jouluun kuuluu myös vierailuja kodeissa.

Minttu Haapalaisen jouluun kuuluu myös vierailuja kodeissa.

Kivistössä voi tilata kotiin joulupapin

Minttu Haapalainen lukee vierailuillaan ainakin jouluevankeliumin.

Kivistön alueella asuvat vantaalaiset voivat tilata kotiinsa papin jouluaattona. Pastori Minttu Haapalainen tulee kotiin lukemaan jouluevankeliumin ja siunauksen. Yhdessä voidaan myös viettää lyhyt rukoushetki. Haapalaisen työhön kuuluu juuri Kivistön kirkon toiminnan kehittäminen.

– Eräs seurakuntalainen heitti idean joulupapista puolileikillään. Minusta se kuulosti niin hauskalta, että innostuin ja oli pakko lähteä tähän mukaan.

Varattavissa on puolen tunnin aikoja aattoiltapäiväksi. Muutama yhteydenotto ja varaus on jo tullut.

Herätti heti huomiota

Kun Minttu Haapalainen kertoi mahdollisuudesta tilata kotiin joulupappi Kivistön kirkon Facebook-sivulla, asia sai heti runsaasti huomiota, jakoja ja tykkäyksiä, sosiaalisessa mediassa. Monet muutkin kirkon työntekijät innostuivat ajatuksesta.

– En osaa sanoa, onko jossakin jo lähdetty ajatukseen mukaan, mutta voi olla, että jonain päivänä myös jossakin muualla on joulupappi ja aattodiakoni, Haapalainen sanoo.

Haapalaisen jouluaatto olisi joka tapauksessa kulunut töissä. Kotikeikkojen jälkeen hän on mukana jouluyön messussa Myyrmäen kirkossa.

Tilaa joulupappi kotiisi: minttu.haapalainen@evl.fi tai p. 050 310 7196.

Jaa tämä artikkeli: