null Koekuuntelussa Pikku jouluradio

Inka Lippojoki ja Iida-Marie Metsälä ovat joulumusiikki-ihmisiä.

Inka Lippojoki ja Iida-Marie Metsälä ovat joulumusiikki-ihmisiä.

Koekuuntelussa Pikku jouluradio

Suuren suosion saavuttanut Toivontuottajien Jouluradio soi tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa. Ensimmäiset joululaulut kajahtavat ilmoille ensimmäisenä adventtina.

Tänä vuonna Jouluradiolla on myös kaksi alakanavaa Rakkaimmat joululaulut ja Pikku jouluradio, joita voi kuunnella internetin välityksellä.

Osasyy kahden uuden kanavan luomiseen oli Jouluradion kuuntelijoilta saatu palaute.

— Toivontuottajilla on ollut nettiradioita aiemminkin, sillä ihmiset etsivät yhä enemmän sitä omaa juttuaan myös radiosta. Lisäksi Jouluradiolta on aikaisempina vuosina toivottu enemmän lapsille suunnattua joulumusiikkia sekä perinteisempää joulumusiikkia, musiikkipäällikkö Mikko Huotari kertoo.

Valitessaan kappaleita kahdelle uudelle kanavalle Huotari on noudattanut seuraavaa rautalankamallia: Pikku jouluradioon iloisia ja lasten esittämiä joululauluja, Rakkaimpiin joululauluihin puolestaan perinteisiä sekä hartaita joululauluja.

— Sopivien kappaleiden löytäminen ei ole ollut mikään ongelma, vaan niiden valinta, Huotari toteaa.

Jouluradiossa kuullaan tänä vuonna myös toivekonsertti, jossa kuuntelijat voivat toivoa kappaleita ja välittää terveisensä. Toivemusiikkia kuullaan lauantaisin kello 14 ja uusintana sunnuntaisin kello 18.

Pikku jouluradiossa tai Rakkaimmissa joululauluissa ei ole varsinaista toivelauluille varattua lähetysaikaa, mutta palautetta ja toiveita otetaan silti mielellään vastaan.

Toivontuottajat on Helsingin, Vantaan ja Espoon seurakuntien yhteinen sähköisen viestinnän toimitus, jota tukevat myös Kirkon Mediasäätiö sekä Kouvolan, Lahden, Oulun, Tampereen, Rovaniemen ja Turun seurakunnat.

  • Jouluradiota voi kuunnella Vantaalla taajuudella 102,4 MHz tai 103,1 MHz, kaapeli 100,5 MHz (Welho), 104,8 MHz (Elisa) ja 102,4 MHz (Sonera).
  • Pikku jouluradiota ja Rakkaimpia Joululauluja voi kuunnella osoitteessa www.jouluradio.fi.

Pyhän Annan lastenkirkolla iltapäivää viettäneet Iida-Marie Metsälä, 10, ja Inka Lippojoki, 8, koekuuntelivat Pikku jouluradion ohjelmistoa viiden kappaleen verran ja pisteyttivät kuulemansa asteikolla 1–5.

Tytöt kertoivat kuuntelevansa joulumusiikkia mielellään jo hyvissä ajoin ennen joulua, levyiltä ja radiosta. Iida-Marien suosikkijoululaulu on Joulumaa, mutta Inka ei vielä osannut nimetä suosikkiaan. Pikku jouluradiolle tytöillä ei ollut sen kummempia toivomuksia, kuin että musiikin pitää olla sopivan jouluista ja välillä rauhallistakin.

Rajaton: Pukki tietää.

Iida-Marie: 5 pistettä.

”Tykkään tällaisista lauluyhtyeistä ja tässä oli hyvät sanat. Meillä kotona kuunnellaan tämäntyyppistä musiikkia.”

Inka: 5 pistettä.

”Hauska kappale, siksi annoin täydet pisteet. Ei minulle kyllä jäänyt mieleen, mistä siinä oikeastaan laulettiin.”


Cantores Minores: Jouluyö, juhlayö.

Iida-Marie: 4 pistettä.

”Rauhallinen kappale. Tässä oli hyvä tunnelma. Sopii jouluiltaan, tätä voi kuunnella sitten, kun ei ole enää hässäkkää. Olen kuullut kappaleen monesti ja laulanutkin tätä.”

Inka: 3 pistettä.

”En tykännyt kauhean paljoa, tämä oli jotenkin liian hiljainen ja rauhallinen kappale.”


Maija Salon musiikkileikkikoulun lapset: Nisse-Polkka.

Iida-Marie: 5 pistettä.

”Tykkäsin tästä kun tämä oli reipas kappale ja sanat olivat kivat. Tämä sopisi vaikka joihinkin joulujuhliin, jotka ovat ennen jouluaattoa.”

Inka: 5 pistettä.

”Olen kuullut tämän ennenkin. Tämä on reipas kappale ja tässä oli hyvät sanat.”


The Spirit of Christmas: Joy to the World (Lullaby version).

Iida-Marie: 3 pistettä.

”Kuulosti jotenkin tutulta. Tässä oli liikaa helinää ja kilinää.”

Inka: 5 pistettä.

”Tämä oli rauhallinen kappale, joka sopii esimerkiksi jouluillaksi, vaikka taustalle siihen kun syödään tai odotetaan Joulupukkia. En ollut kuullut aikaisemmin.”


Tuomari Nurmio: Joulupukin töissä.

Iida-Marie: 4 pistettä.

”Tämä kappale toi mieleen Joulupukin. Tällaista kappaletta voisi kuunnella ennen joulua, mutta ei ehkä enää jouluaattona.”

Inka: 1 piste.

”Liian nopea kappale, en tykännyt. Siinä kerrottiin joistain tontuista, jotka ovat Joulupukilla töissä.”

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.