Tuhkalla piirretty risti johdattaa paastoon

Tuhkalla piirretty risti johdattaa paastoon

Paastonaika alkaa tuhkakeskiviikosta. Silloin otsaan piirretään katumuksen merkki, tuhkaristi.

Kun vauva kastetaan, pappi tekee ristinmerkin hänen yllään. Kun vainaja siunataan hautajaisissa, arkun päälle tehdään hiekasta risti. Risti on siunauksen merkki.

Mutta yhtenä kirkkovuoden keskiviikkoiltana risti piirretäänkin tuhkalla seurakuntalaisten otsaan. Musta risti on siunauksen merkki omalla tavallaan.

– Ihminen lähetetään paastoon ristin merkillä, Vantaankosken seurakunnan pastori Pirkko Järvinen sanoo.

Tänä vuonna Järvinen on yksi lähettäjistä, sillä hän toimittaa paastonajan aloittavan tuhkakeskiviikon messun Myyrmäen kirkon St. Martinin kappelissa klo 18.30.

Tuhka oli katumuksen merkki jo Vanhassa testamentissa. 1000-luvulla siroteltiin tuhkaa kirkkokansan päälle. Myöhemmin tuli tavaksi tehdä tuhkakeskiviikon tuhka polttamalla edellisvuoden palmusunnuntaina käytetyt palmunoksat.

– On hyvä, että kirkossa halutaan ottaa käyttöön muitakin elementtejä kuin sanoja, Pirkko Järvinen sanoo.

Nykysuomalaisessa luterilaisessa messussa pappi ottaa sormeensa öljyn ja tuhkan seosta ja piirtää sillä ristin ihmisen otsaan. Tuhka on usein peräisin kirkon, papin tai seurakuntalaisen takasta.

– Ristin voi joko jättää otsaansa tuhkakeskiviikon illaksi tai pyyhkiä pois heti penkkiin palattuaan. Pois pyyhkiminen ei vähennä ristinmerkin arvoa, Järvinen toteaa.

– Päivän raamatuntekstissäkin Jeesus sanoo, että älkää paastotko näkyvästi.

Paasto kestää 40 päivää

Luterilainen kirkko ei määrää tarkkoja ruokaan tai muuhun elämään liittyviä paastosääntöjä. Kirkkokäsikirjan mielestä esimerkiksi tietyistä ruoista luopuminen voi auttaa paastoon laskeutumisessa, mutta pakollista se ei ole.

Pirkko Järvinen vertaa paastoa sielun kevätsiivoukseen. Paasto antaa tilaisuuden availla sisäisiä kaappeja, hankkiutua eroon turhasta ja tomuttaa unohdettuja nurkkia. Neljänkymmenen päivän matka auttaa hahmottamaan asioiden tärkeysjärjestystä.

– Minä olen jo monena vuonna yrittänyt paastota turhasta murehtimisesta. Murehtiminen on suurta epäuskoa. Ajattelen helposti, että tämä kaikki on vain minun varassani.

Mikä sitten olisi ihmisen osa, jos ei murehtiminen? Luottamus kenties?

– Minun ei tarvitse hoitaa kuin oma osuuteni, Jumala kyllä hoitaa loput, Järvinen pohtii.

Katuessa voi tulla niljakasta vastaan

Paastonaikana korostetaan katumusta. Mutta se taitaa olla taitolaji, joka kuulostaa peräti synkältä harrastukselta. Katumus on puheen tasolla kätevä kesyttää sisäsiistiksi kaveriksi.

– Helposti kadun valintoja, joilla ei ole mitään tekemistä oikean ja väärän kanssa, kuten sitä, että valitsen pahaa ruokaa, Pirkko Järvinen sanoo.

Jos katumuksen kanssa uskaltautuu syvemmälle, vastaan tulee kaikenlaista niljakasta.

– Silloin huomaa asioita, joita voi hyvällä syylläkin katua, vääriä ajatuksia ja sanoja kanssaihmisille tai epäuskoa Jumalaa kohtaan.

Paaston ja sitä seuraavan pääsiäisen lopullinen tarkoitus ei silti ole viedä ihmistä epätoivon kuiluun.

– Paastonaikana voisin tarkastella itseäni rakkaudellisella silmällä, Järvinen toteaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: