Hanne Pekanpalon mielestä rakentamisesta selviää, kun pyytää apua ja on itselleen armollinen. Takana Minttu, sylissä Hilla ja oikealla Nuutti.
Koko perheen työmaa
Omakotitalon rakentamisen sanotaan olevan kova koettelemus erityisesti lapsiperheelle. Aikataulut tökkivät, budjetti venyy, pinna kiristyy ja elämä tuntuu jumittuvan rakennustyömaan, rautakaupan ja sotkuisen kodin välille.
Tämä kaikki on tuttua myös Hanne Pekanpalolle, joka pääsi muutama viikko sitten muuttamaan omakotitaloon Asolaan miehensä Heikin ja lastensa Mintun, 4, Nuutin, 2, ja Hillan, 5 kk, kanssa. Vaikka talo on yhä keskeneräinen, Pekanpalo on helpottunut.
— Näin jälkikäteen sanoisin, että rakentaminen meni ihan kivasti. Kaikkea pientä yllätystä tuli kuitenkin matkan varrella, ja keväällä oli rankempi jakso, kun olin viimeisilläni raskaana ja tuntui, ettei talo valmistu ikinä, Hanne muistelee.
Talonrakentamisen aikana pelastukseksi nousivat lastenhoidossa auttaneet isovanhemmat ja se, että Hanne Pekanpalo malttoi antaa itselleen tiettyjä vapauksia.
— Meillä ei todellakaan ollut rakennusaikana siistiä, lapset söivät välillä valmisruokaa ja muumit pyörivät telkkarissa. Jo raskaus verotti voimia niin paljon, että annoin itseni olla välillä terveellä tavalla itsekäs.
Haaveissa iso eteinen ja kodinhoitohuone
Ajatus omasta talosta oli houkuttanut Hanne ja Heikki Pekanpaloa koko heidän kymmenvuotisen yhdessäolonsa ajan. Asiaa piti kuitenkin kypsytellä, sillä Heikin ajatus rakentaa talo Asolaan, Kehä III:n taakse ja hänen omien vanhempiensa talon kupeeseen mietitytti Hannea.
— Sanoin, että minulla on tietyt ehtoni, jos alamme rakentaa Asolaan. Halusin ison eteisen ja kodinhoitohuoneen ja mahdollisuuden vaikuttaa sisustusratkaisuihin niin, että tänne tulee vaikka vaaleanpunaiset sisäkatot, jos tahdon sellaiset.
Pariskunta päätyikin selkeään työnjakoon, josta ei lipsuttu. Rakennusalalla työskentelevä Heikki sai lähes yksin vastata talon materiaaleista ja rakenteellisista ratkaisuista sekä osallistua rakennustöihin päivätyönsä ohella, Hanne hoiti lapset ja piti huolta vanhasta kodista, kolmiosta Länsi-Vantaalla.
Ratkaisu toimi hyvin ja hassua kyllä, kumpikin oli sitä mieltä, että toisella on raskaampaa. Heikki sääli vaimoaan, joka vietti päivät lasten kanssa ja joutui hoitamaan kauppareissutkin ilman autoa. Hanne suri miestään, joka kävi töissä ja vietti kaiken muun ajan työmaalla.
— Aivan kuten sukulaiset joskus toteavat lapselle ”oletpa kasvanut”, Heikki ihmetteli, että ovatpa meidän lapset kasvaneet. Häntä myös harmitti, kun me muut vietimme lähes koko kesän mökillä ja häneltä jäi moni asia näkemättä, kuten se kun meidän Hilla söi ensimmäisen kerran mustikoita, Hanne kertoo.
Älä unohda puolisoa lattialistojen väliin
Talonrakentamiseen ryhtyvälle Hanne Pekanpalo antaa pari vinkkiä. Ensiksikin kannattaa hyväksyä se, ettei aika millään riitä kaikkeen. Hän neuvoo pyytämään apua ja puhumaan heti suoraan asioista, jotka vaivaavat. Silloin huolet eivät kasva niin suuriksi.
Puolison kanssa pitäisi yrittää puhua muustakin kuin lattialistoista ja välipohjan villoituksesta.
— Kannattaa soittaa vaikka kesken työpäivän toiselle — vaihtaa kuulumisia ja kertoa, mitä on lasten kanssa tehnyt, sellaisia tavallisia juttuja, hän opastaa.
Muuttaminen ja uudelle asuinalueelle sopeutuminen on sujunut perheeltä hyvin, vaikka 4-vuotiasta Minttua muutto askarruttikin.
— Minttu mietti paljon sitä, mitä tavaroita hän saa ottaa mukaan uuteen kotiin. Nyt hän kuitenkin tykkää asua täällä, kun tilaa on enemmän. Uusia kavereitakin hän on saanut seurakunnan kerhosta, Hanne-äiti kertoo.
Kuten omakotitaloilla on tapana, Pekanpalojen kotikin teettää töitä vielä pitkään. Talosta puuttuu lautaverhoilu ja maali. Sauna pitäisi rakentaa ja pihakin on mullinmallin. Kompromisseja on tehty ja tehdään tulevaisuudessakin, mutta aivan kaikesta ei ole tarvinnut tinkiä.
— Sen vaaleanpunaisen sisäkaton sain! Se on tuolla kodinhoitohuoneessa — ja se on ihana, Hanne hehkuttaa.
Jaa tämä artikkeli: