Kolumni: Haluaisin heittää sen ensimmäisen kiven
Jotenkin olen olettanut, että jokainen kristitty on langennut. Mutta ei. Moni kristitty puhuttelee minua aivan kuin hän ei olisi lainkaan syntiä tehnytkään, Tuomas Enbuske kirjoittaa.
”Katselin sinua kymmenen vuotta sitten televisiosta ja huomasin, ettei kaikki ole hyvin. Rukoilin sinun puolestasi. Minäpä olen ollut sata vuotta uskossa. Hyvä että sinäkin tulit järkiisi.” Tämä kaava toistuu viesteissä, joita saan, ja joita minulle kasvotusten sanotaan. Koska nämä kommentit tarkoitetaan kohteliaisuuksiksi, minun on pakko hymyillä ja kiittää kohteliaasti, vaikka vihaan tuota asennetta. Koko hommassa haisee vahva ”tervetuloa tänne meidän fiksumpien kerhoon” -viba.
Olen kertonut avoimesti tiestäni kristitystä ateistiksi, ja sitten takaisin kristityksi. Olen myös myöntänyt, että syntiä on tullut tehtyä.
Jotenkin olen olettanut, että jokainen kristitty on langennut. Mutta ei. Moni kristitty puhuttelee minua aivan kuin hän ei olisi lainkaan syntiä tehnytkään ja onnittelee minua siitä, kuinka olen hetken pysynyt kaidalla polulla. Miten niin? Ehkä näillä tyypeillä olisikin jotain opittavaa minulta? Ehkä heillä ei ollut hyvä olla kymmenen vuotta sitten? Ehkä ei vieläkään?
Itse asiassa: vaikkei näitä saisi mittailla, minulla on sellainen kutina, että moni näistä ihmisistä on tehnyt paljon enemmän syntiä kuin minä. Jos rehellisiä ollaan – ja mehän ollaan – nämä kohtaamiset ovat saaneet minut haaveilemaan sen ensimmäisen kiven heittämisestä. Onneksi se on jäänyt nyrkkiin selkäni taakse.
Kristitty ei voi pelätä Hesarin tiedesivuja tai jonkun ateistin nousuhumalaisia kysymyksiä illallispöydässä.
Kristityllä on paljon opittavaa ateisteilta. Kristityllä on paljon opittavaa jokaiselta vastaantulijalta. Olen ylpeä omasta ateismivaiheestani. Se on osa sitä tietä, jolla olen edennyt, ja ilman sitä vaihetta en olisi nyt tässä.
Ateismikauteni ansiosta olen oppinut kyseenalaistamaan aivan kaiken. Kristitty ei voi pelätä Hesarin tiedesivuja tai jonkun ateistin nousuhumalaisia kysymyksiä illallispöydässä. Ei ole ihme, että nimenomaan kristityt yhteiskunnat sallivat myös uskonnottomuuden ja kristinuskon kyseenalaistamisen. Jos Jumala todella pelkäisi ateistien kysymyksiä, hän ei olisi mikään jumala.
Perisynnin idea on luterilaisuudessa nerokasta: koska pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden, emme siis pelastu teoin. Mutta hyvää pitää tehdä sen itsensä tähden, omien kykyjensä mukaan. Mieleltään sairaan on hankalampi olla murhaamatta tai nälässä olevan varastamatta. Olisi absurdia, että sanoisin minun olevan heitä synnittömämpi. Synnittömyyteen pitää pyrkiä, mutta vain päänsä sisällä. Se on kilpailu itseä vastaan.
Me emme pyri parempaan, jotta Jumala rakastaisi meitä. Me pyrimme parempaan, koska Jumala rakastaa meitä. Meidän työmme ei ole syyllistää muita. Se on korkeintaan hauska harrastus.
Siunausta.
Kirjoittaja on toimittaja, podcastaaja ja isä.
tuomas.enbuske@gmail.com
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Myös rumalla on oikeus himoon
PuheenvuorotSeksuaalinen epätasa-arvo on tulevaisuuden suurimpia ongelmia, Tuomas Enbuske kirjoittaa.
Kolumni: Trumpin valinta oli demokratian voitto
Puheenvuorot
Mielipide: Kiitos Antti Sainio ja Tuomas Enbuske!
Puheenvuorot
