Kolumni: Ihmisellä voi olla elinvoimalleen muitakin käyttötarkoituksia kuin yhteiskunnan palveleminen
Terveyspuheessa korostuvat työkyky ja kansantalous. Miksi oma elinvoima pitäisi valjastaa päämäärille, joita ei kannata?
Puhe terveydestä ja terveysriskeistä on aina ideologista, vaikka usein vain salaa. Hyvänä esimerkkinä toimii keskustelu kansanterveyden kuluista ja työkyvyn kohentamisesta. Keskustelua ohjaa aate, jonka mukaan kansalaisen tulee luovuttaa elinvoimansa yhteiskunnan käyttöön. Ikään kuin olisi itsestään selvää, että terveyden merkitys piilee kansanterveydessä ja työkyvyssä.
Entä jos ihminen palvelee toisenlaista ideologiaa kuin kansanterveys- ja työkykyargumentoijat? Ihmisestä, joka ei kannata kapitalistista kilpailuyhteiskuntaa, voi puhe työkyvystä tuntua pöljältä ja epämotivoivalta. Miksi tavoitella terveyttä, jos siten edistää tämän yhteiskunnan päämääriä? Sen sijaan voi olla motivoivaa pohtia vaikkapa sitä, millä yksilöllisillä ja yhteisöllisillä toimilla meistä tulisi vahvempia ja nopeampia, jotta onnistuisimme itsenäisyyspäivänä pysäyttämään fasistikulkueen ja tarvittaessa pakenemaan poliisia. Tai mitä ideologiaa kukakin nyt kannattaa.
Jeesus olisi voinut minimoida riskit ja elää pitkään, mutta silloin hän olisi elänyt vähemmän hyvän elämän ja kuollut vähemmän hyvän kuoleman.
Toisaalta elämällä ja kuolemalla voi olla sellaistakin arvoa, joka ei mahdu minkään hyötyajattelun raameihin, oli se sitten sovinnaista tai kapinallista. Jarkko Martikainen on kiteyttänyt ajatuksen sanoihin ”kaikki hyvä ei ole terveellistä”. Helppo esimerkki löytyy kristinuskosta: Jeesus eli hyvän elämän. Hyvään elämään kurjassa yhteiskunnassa kuuluu kuitenkin jonkin verran riskejä. Jeesus olisi voinut minimoida riskit ja elää pitkään, mutta silloin hän olisi elänyt vähemmän hyvän elämän ja kuollut vähemmän hyvän kuoleman.
Mietin tätä äskettäin aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisen muistopäivänä. Myös Pekurinen eli hyvän, lyhyen elämän kurjassa yhteiskunnassa. Se päättyi marraskuun 5. päivänä 1941, jolloin suomalaiset sotilaat teloittivat 36-vuotiaan pasifistin. Jos terveys olisi ollut Pekurisen korkein arvo, hänen olisi kannattanut alistua yhteiskunnan vaatimuksille ja uhkailuille. Se ei kuitenkaan ollut. Hänestä oli tärkeämpää olla hyvä kuin hyvinvoiva.
Tällaiset elämäntarinat avaavat terveyskeskusteluun uuden, kapinallisen ulottuvuuden: meidän on mahdollista kanavoida elinvoimamme toisin kuin yhteiskunta velvoittaa.
Kirjoittaja on tietokirjailija, toimittaja, teologian maisteri ja anarkistinen mystikko.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Vähemmistöjen työ paremman keskustelukulttuurin puolesta on työtä yhteiseksi hyväksi
PuheenvuorotHeidän, joiden mielestä ”mitään ei saa enää sanoa”, olisi hyvä nähdä, mitä muut uhraavat julkisen keskustelun eteen, kirjoittaa Juha Matias Lehtonen.