Kolumni: Jeesus kehotti vihaamaan perhettä
”Valittu perhe” oli myös Jeesuksen perhemuoto, mutta se ei ole ollut kovin suosittu kristittyjen keskuudessa.
Aina kun kuulen puhuttavan kristillisistä perhearvoista, hymyilen vähintään sisäisesti. Jos nyt olen aivan rehellinen, käkätän. Jeesus kun ei ollut todellakaan mikään perheihminen.
Päinvastoin hän kehotti seuraajiaan hylkäämään perheensä. ”Minun oppilaani ei voi olla kukaan, joka ei vihaa isäänsä, äitiään, vaimoaan, lapsiaan, veljiään ja sisariaan ja vieläpä omaa elämäänsäkin”. (Luuk. 14: 26)
Kun Jeesuksen oma lapsuudenperhe tuli häntä tapaamaan, hän lähetti heidät pois ja sanoi jo olevansa oikean perheensä seurassa. Jeesus tuntuu siis kannattaneen sitä, mitä nykyään sanotaan valituksi perheeksi (chosen family). Asettamalla oppilaansa biologisen perheensä edelle hän tapojensa mukaisesti antoi siis myös neljännelle käskylle uusia merkityksiä.
Tyypilliseen tapaansa kristityt ovat vuosisatojen mittaan käyttäneet paljon aikaa ja vaivaa selittääkseen, että ei Jeesus sitä oikeasti tarkoittanut, ei voinut tarkoittaa.
Tyypilliseen tapaansa kristityt ovat vuosisatojen mittaan käyttäneet paljon aikaa ja vaivaa selittääkseen, että ei Jeesus sitä oikeasti tarkoittanut, ei voinut tarkoittaa. Etenkin ne, jotka väittävät uskovansa Raamattuun sanasta sanaan, ovat kovimpia ydinperheideologian kannattajia.
Se on inhimillistä, sillä meihin pätee sama kuin muihinkin eläimiin. Pohjimmaisia tarpeita on kaksi: saada huolenpitoa vanhemmilta ja antaa sitä lapsille. Tunteet ovat rakentuneet tukemaan niitä, joten ajatus perheen hylkäämisestä järkyttää, suututtaa ja pelottaa. Silti on moraalisesti oikein asettaa kaikki ihmiset samalle viivalle ketään suosimatta.
On oikein – vaikkakin luonnotonta – kohdella kaikkia ihmisiä kuin kaikkein rakkaimpiaan. On luonnollista – mutta väärin – suosia omia jälkeläisiä ja sisaruksia ja odottaa vanhemmiltaan erityiskohtelua.
Raamatun tarinat eivät ole lastensatuja, joissa on vain yksi näkökulma ja selkeä opetus. Jeesus ei ilmaissut itseään hillitysti eikä suhtautunut inhimillisiin heikkouksiin ymmärtäväisesti. Hän vaati rakastamaan jopa vihollista.
Jeesus toivoi, että olemme – ei enempää eikä vähempää kuin täydellisiä. Emme ole, koska olemme vain ihmisiä. Mutta armoa on.
Kirjoittaja on kirjailija ja tuore kristitty.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Homot kirkon rakentajina
PuheenvuorotKirkko on muuttunut avoimemmaksi vasta viime vuosina, mutta homoja on aina ollut kirkon rakentajina, kirjoittaa Auli Viitala.