Kolumni: Kohderyhmää
Mielestäni olen kirkolle helppo jäsen. Maksan veroni, mutta en tarvitse vastineeksi palveluita, mitä nyt poikkean toisinaan messuun.
Monesti meitä messuvieraita on vain kourallinen. Töissä on neljä ammattilaista: vahtimestari, kaksi pappia ja kanttori. Ihan vain siksi, että minä saisin tunnin lepuuttaa sieluani ja sitten lähteä rauhassa. Sellaisen huomion kohteena tulee joskus vaivautunut olo.
Vielä enemmän kiusaannuin, kun kirkkoherra keväällä kysyi, mitä haluaisin tehdä kotiseurakunnassani. Aloin käydä naapurikirkossa, sielläkin on mukavasti tilaa, eikä kukaan ole toistaiseksi ehdottanut tekemistä. Muistelen lukeneeni ties mistä mietinnöstä, että ”messu on seurakunnan elämän keskus”. Miksi siitä keskuksesta pitäisi lähteä puuhapiireihin?
Jonkun toisen kirkon mittapuulla en olisi oikea jäsen ollenkaan. Pienten yhteisöjen jäsenet antavat rahaansa ja aikaansa paljon auliimmin kuin minä. Monet kirkot elävät lahjoitusten ja vapaaehtoistyön varassa. Ne myös kohdentavat sanomansa ja toimintansa tavoittelemalleen ryhmälle.
Tuotteistamisen edelläkävijöitä ovat tietenkin amerikkalaiset kirkot. Denverissä esimerkiksi toimii ”Pohjasakan kirkko”, joka on tarkoitettu kodittomille, päihderiippuvaisille ja erilaisten alakulttuurien edustajille. Rahoituksen kannalta kohderyhmä ei ehkä ole niitä helpoimpia.
Kohderyhmiä tutkaillaan ja lokeroidaan jo meidänkin kirkossamme. Konsulteille ja komiteoille tiedoksi: meitä, joille jumalanpalvelus on tärkeä tauko kaikesta tekemisestä, palvellaan jo nyt tosi hyvin. Antakaa meidän olla.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin toimittaja.
Jaa tämä artikkeli: