Kolumni: Lukeminen ei ole väline, vaan arvo sinänsä
Suomalaisten pelätään kuolevan lukupuuttoon. Isompi vaara on kuitenkin luetun ymmärtämisen puute, sanoo Hilkka Olkinuora.
Alussa oli Sana. Näin aloittaa Johannes, evankeliumien kirjoittajista omintakeisin. Ensin varmaankin koettu, sitten sanottu ja kuultu sana, sitten kirjoitettu ja luettu. Joskus jopa ymmärretty.
Elämme nyt keskellä lukuviikkoa. Lukeminen on pinnalla, se niin sanotusti trendaa. Syystäkin.
Lukeminen kirvoittaa empatiaa, hahmottamiskykyä, mielikuvitusta, keskittymistä, kaikkia kuviteltavissa olevia kansalaishyveitä. Kun lapset eivät lue, pisa-pisteet romahtavat ja koko Suomi häpeää. Huoli on suuri, kun muksut eivät lue, pojat varsinkaan.
Lukemista edelsivät nuotiopiirit. Niillä jaettiin niin käytännön oppia kuin ajatonta viisautta ja tunteiden kokemusta. Sittemmin isoisät lukivat lapsenlapsilleen ääneen Välskärin kertomuksia ja nämä omilleen iltasatuja. Jälkikerronnallinen aikamme on keksinyt leirinuotiot uudelleen: Lukupiirejä putkahtelee esiin kuin sieniä sateella.
Lukeminen on nyt myös identiteettipolitiikkaa ja performanssi. Kirja sinällään ei riitä, vaan se tarvitsee julkisuuden vetoapua. Julkkikset lukevat kansaa yhdistäviä klassikoita telkkarissa ja Amerikan presidentti avasi juuri maansa Raamattu-maratonin. Kirjallisuuspalkintojen tuomareidenkin on jo vuosia pitänyt olla teeveestä tuttuja.
Paljonko ymmärtää se, joka vetää äänikirjaa kuulottimista suoraan päähänsä tuplanopeudella?
Kysyin kirjailijanurani alussa kustantajaltani, mikä myy kirjaa parhaiten. Vastaus oli: ”Kirjailijan tunnettuisuus”. Nyt lähes jokainen henkilöjuttu mediassa tai podkäästi netissä sisältääkin tiedon, että haastatellulta on juuri ilmestymässä uusi kirja.
Lukupuuttoon ei siis olisi pakko kuolla. Kodeissa on yhä lukemattomia kirjoja. Kirjastot ovat maailman parhaita paikkoja.
Lukemisen määrän lisäksi soisi kuitenkin puhuttavan myös sen laadusta. Mitä ideaa on lukemisessa, jos ei ole luetun ymmärrystä? Paljonko ymmärtää se, joka vetää äänikirjaa kuulottimista suoraan päähänsä tuplanopeudella? Tai joka lukee vain niiden uutuuksien takakannet tai arvostelut, joiden avulla käy sivistyneestä? Missä on lapsuudenaikainen uppoutuminen luettuun maisemaan? Lukemisen hyödyt tunnetaan, mutta missä on sen itseisarvo?
Tämän takia alussa mainittiin Johannes kumppaneineen. Lukusuositus Raamatulle. Harva kirja on niin paljon muka-luettu ja niin vähän todella tutkittu, yhtä monin tavoin tulkittu ja yhtä väärin ymmärretty, samalla raivolla vallan välineenä käytetty kuin se. Harva myöskään on yhtä ajaton ja ajankohtainen yhtaikaa. Silti ja siksi se palkitsee lukijansa. Sieltä sinäkin löydät itsesi. Lukemiin!
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kirjojen kuluttaja, älä unohda että sinulla on paljon valtaa
PuheenvuorotValta syntyy eriarvoisuudesta. Kun minulla on jotakin sellaista, mitä sinulla ei ole, mutta jota haluat tai tarvitset, syntyy välillemme mahdollisesti valtasuhde, kirjoittaa Vehka Kurjenmiekka.
