Kolumni: Nojatuolikirkossa
TV-jumalanpalvelus minun makuuni on Nojatuolikirkko: valoisa, koskettava, kaunis ja ajatuksia herättävä.
Kolme varttia kestävä ohjelma on juuri sopivan mittainen ja tyyliltään televisionomainen. Saarnan sijasta kulloisetkin vieraat istuvat juontajapapin kanssa nojatuoleissa ja keskustelevat päivän teemasta. Katsoja tuntee pääsevänsä mukaan. Kokemus on hyvin intiimi.
Ohjelman musiikista vastaa houseband, joka on hoitanut tehtävänsä upeasti. Päivän artistivieras, joka viimeksi oli gospellegenda Jaakko Löytty, on kuin piste iin päälle. Ei ihme, että ohjelma on keskellä kesää kerännyt mukavasti katsojia, ensilähetys ja uusinta yhteenlaskettuna 120 000–160 000. Ohjelman Facebook-sivuilla on jo yli 1600 tykkääjää.
Nojatuolikirkon ensimmäinen tuotantokausi tuli Vantaalta Seutulan kappelista, toinen kausi on kuvattu Helsingin Oulunkylän vanhassa kirkossa. Syksyllä esitetään vielä kaksi Nojatuolikirkkoa.
Vaikka Nojatuolikirkko on televisio-ohjelma, siinä on elementtejä, joita voisi soveltaa seurakunnan päiväjumalanpalveluksessa, mutta kenties vielä paremmin jossain arki- tai sunnuntai-illan kirkkohetkessä. Lisäisin pakettiin kuitenkin ehtoollisen.
Kun kokemus on lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi, arkeen tarttuu jokin ajatus pohdittavaksi. Edellisestä Nojatuolikirkosta jäin miettimään sitä, miten meissä ihmisissä on kaikessa vajavaisuudessamme hämmästyttävän paljon hyvää. Kirkossa ensin mainittu usein korostuu, mutta jälkimmäisestä voisi puhua enemmän.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: