null Kolumni: Ostamisen pakkoa vastaan ihminen on liian yksin

Puheenvuorot

Kolumni: Ostamisen pakkoa vastaan ihminen on liian yksin

Kun uudenvuoden lupaukset ostolakosta eivät taaskaan pitäneet, kevyt katumus ei auta vaan on mentävä syvemmälle, muistuttaa Hilkka Olkinuora. 

Meitä on kolmeksi: Ne, jotka ostelevat, koska heillä on varaa. Ne, joilla ei ole varaa mihinkään. Ja ne, jotka ostavat, vaikka ei ole varaa. Jokainen on omanlaisensa ongelma.

Ihmispolo on ostamisissaan aika yksin mahtavia voimia vastaan. Kohtuullisuuspäätöksiä vastaan vyöryy monin tavoin miljardien vaikuttamisbisnes, jossa markkinat vääntävät ihmisestä väkisinkin kuluttajaa. Sinun ihmisarvosi on saatu näyttäytymään siltä, miltä näytät. Sosiaalinen ja muu media tarjoavat suodatettua todellisuutta, johon meikämanne ei ikinä yllä, mutta yrittää hintaan mihin hyvänsä.

Ostamisesta on tehty osa minuutta. Youtubeen on esimerkiksi pesiytynyt lapsellistava unboxing-ilmiö: Kuvaan hihkumiseni, kun avaan kotiin tulleen nettikaupan paketin. Pään sisäisen vaikuttamisen mestari TikTok puolestaan aloitti viime vuonna ympärivuorokautisen kaupittelun.

Ostaminen on myös tehty paitsi pirullisen houkuttelevaksi myös petollisen helpoksi. Senkun swaippailet ja pikavippaat. Kaikki on painalluksen päässä. Maksujen välittäjät esimerkiksi alkoivat sallia ruuan kotiin tuomisen luotolla, vaikka tilisi on nollilla.

Shopaholismi on todellinen tauti.

Velkahelvettiin suistuneiden yksi yhteinen nimittäjä on ostoskentelu. Kasvun uskonto on pitänyt papistonsa rikkaina ja sysännyt planeetan saattohoitoon.

Rolexit ranteissa on helppo paasata vastuullisuudesta ja ilmastosta sekä vaatia kiinalaisten roskakauppojen kieltämistä.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Köyhälle ne voivat olla ainoa mahdollisuus ostaa se tarpeellinen auton varaosa, jotta pääsee kylille, tai se tarpeeton koristelamppu, että jaksaa taas yhden päivän pimeäänsä.

Shopaholismi on todellinen tauti. Tutkija väittää, että kun tavis tekee mahtavan ale-löydön, se saa hänessä aikaan samanlaisen hormonimyrskyn kuin muun muassa mahtava diili pörssimeklarissa tai orgasmi sukupuoliyhteydessä. Ei ihme, että ostopakosta paranemiseen tarvitaan syvällinen siedätyshoito.

Sisimmillään tavaratauti on kuitenkin moninainen kooste sekä ankeaa turvattomuutta ja kelpaamattomuutta että iloista yhteisöllisyyttä ja vain tavaksi tullutta.

Ketään ostopakkoista ei siis pidä rynnätä tuomitsemaan. Useimmiten ihminen ei tiedä, mitä ja miksi tekee. Mutta ehkä itse kunkin kannattaa vuoden alkajaisiksi ja varmuuden vuoksi tutkia sekä tiliotettaan että Raamattua. Niissä piilee tarvitsemamme kohtuuden evankeliumi.

Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kolumni: Lopetetaan heti luonnon tuhoaminen raketteja räiskimällä

Puheenvuorot

”Päivääkään en vaihtaisi pois.” Paitsi tämän yhden. Joka vuosi, jokaiselta. Uudenvuodenaatto on laillistettua ekoterrorismia, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.