Kolumni: Traditionalismi voi olla harhaanjohtavaa – tai kantava voima, jos se ei ole pelkkää kaipuuta menneeseen
Kaipuu johonkin pysyvään ei ole outoa ajassa, jossa kaikki on jatkuvassa muutoksessa, kirjoittaa Jussi Sohlberg.
Englantilainen professori Mark Sedgwick on tutkinut traditionalismiksi kutsuttua kulttuurista ja yhteiskunnallista aatevirtausta. Hän on kuvannut tätä aatevirtausta suureksi unohdetuksi ideologiaksi. Traditionalismi on noussut ajankohtaiseksi erilaisten kansalliskonservatiivisten ja radikaalioikeistolaisten liikkeiden nousun myötä, vaikka radikaalioikeistolaisuuden ja traditionalismin välille ei voikaan laittaa automaattisesti yhtäläisyysmerkkiä.
Traditionalismi ei pyri luomaan jatkuvasti uutta, vaan palauttamaan kadotettua. Se näkee modernin maailman – yksilökeskeisyyden, globalismin, kulutuskulttuurin – perinteiden ja pyhyyden raunioille johtaneena harharetkenä. Esoteeriset kirjailijat René Guénon (1886–1951) ja Julius Evola (1898–1974) ovat puhuneet modernin ajan rappiosta. Ihmisestä on tullut vieras itselleen ja maailmalleen. Heidän mukaansa todellinen ihmisyys rakentuu yhteydestä menneisyyteen, hierarkioihin, pyhään ja siihen, mikä ylittää yksilön. Osassa traditionalismia on näkemys, että eri henkisissä perinteissä on sama ydin.
Erilaisia traditionalistisen ajattelun kaikuja kuuluu myös Suomessa. Sarastus-lehti, Porvoon Kipinä -lehti ja kustantamot kuten Kiuas tuovat esiin näkemyksiä, jotka haastavat modernin ajan vallitsevat arvot. Traditionalistisille näkemyksille löytyy kannatusta melko paljon, vaikka kyseistä termiä ei välttämättä nimenomaisesti käytetä. Uusimman Gallup Ecclesiastican (2024) havainnot viittaavat tähän suuntaan. Esimerkiksi noin puolet suomalaista oli täysin samaa mieltä tai osittain samaa mieltä väitteestä, että ”yhteiskunnassa tulisi suuntautua nykyistä enemmän länsimaisen kulttuurin vanhoihin arvoihin ja henkisiin perinteisiin.”
Perinteet ja traditiot voivat yhdistää ja niillä on oikeasti paikkansa, mutta ne voivat myös vangita.
Mutta onko paluu mahdollinen – ja ennen kaikkea: onko se toivottava? Kun ranskalaisen uuden oikeiston kannattajat tai Sinimustan liikkeen kannattajat puhuvat traditiosta, he eivät tarkoita pelkästään joululauluja ja kansallispuvussa tanssimista, vaan muun muassa jyrkkää ajattelutapaa, jonka mukaan kansakuntaa määrittää sen yhteinen perintö. Traditionalismi muuttuu harhaanjohtavaksi, jos siitä tulee keino sulkea ulos, luokitella ja rakentaa valtarakenteita menneisyyden nimissä. Siinä missä yksi löytää suunnan, toinen kokee syrjäyttämistä.
Kun maailma muuttuu nopeammin kuin ihminen ehtii mukautua, tarjoaa traditionalismi jotakin lohdullista, juuret, tarinan, merkityksen. Kaipuu johonkin pysyvään ei ole outoa ajassa, jossa kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Perinteet ja traditiot voivat yhdistää ja niillä on oikeasti paikkansa, mutta ne voivat myös vangita. Pyhyydellä on kantavaa voimaa, kunhan muistamme, että pyhyyttä ei voi pakottaa. Se syntyy siellä, missä on totuutta ja pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen, ei siellä, missä on pelkkää kaipuuta menneeseen.
Kirjoittaja on uskonnontutkija, joka tutkailee uskonto- ja katsomuskenttää kansankirkoista esoteriaan, uushenkisyyteen ja kaikkea siltä väliltä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uushenkisyys, okkultismi ja ufouskonnollisuus – Jussi Sohlberg tuntee sen, mihin kaikkeen suomalaiset nykyään uskovat
HengellisyysKun pyhä säväyttää uskontotutkija Jussi Sohlbergia, hänen mielensä alkaa raksuttaa. ”Pääsen sisälle uskonnolliseen kokemukseen, mutta en heittäydy siihen.”
