Kolumni: Uhriutumisesta tuli sosiaalista pääomaa
Uhrin asemaan kietoutuu usein tunne moraalisesta ylemmyydestä, Jussi Sohlberg kirjoittaa.
On kilpavarustelun aika. Myös loukkaantumisen ja uhriutumisen alalla. Enemmistö loukkaantuu ja uhriutuu, mutta niin tekevät myös vähemmistöt, poliitikot, konservatiivit, liberaalit, artistit ja lukuisat muut. Jokaisella tuntuu olevan oikeus omaan kärsimykseensä, ja mielellään myös sen julkiseen tunnustamiseen.
Uhriudesta on tullut sosiaalista pääomaa, ajan kovaa valuuttaa. Ei liene yllätys, että sosiaalinen media on omalta osaltaan vauhdittanut loukkaantumisen ja uhriutumisen lähes epidemianomaista kasvua. Osa nuorista kilpailee TikTokissa diagnooseilla. Toiset taas pettyvät, jos eivät saa haluamaansa diagnoosia.
Kielen ja psykokulttuurin voima on valtava. Haavoittuvuudesta on tullut voimaa, ja voimalla myös hallitaan. Uhriutuminen voi nostaa omaa statusta, tuoda valtaa ja rajata sitä, mitä saa sanoa. Siihen kietoutuu usein myös tunne moraalisesta ylemmyydestä suhteessa niihin, jotka eivät ole tiedostavia tai ovat tiedostavia väärällä tavalla.
Omista tunteista ja sisäisistä mielenliikkeistä on tullut jotakin, mikä on lähes velvollisuus tuoda julki. Jos ahdistaa, syyllinenkin löytyy. Kaikkien odotetaan taipuvan oman kokemusmaailmani edessä. Psykologian emeritusprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen on osuvasti verrannut tätä pikkulapsen mielenmaisemaan.
Melkoisen varmaa on, että joku loukkaantuu tästäkin kolumnista.
Voidaan perustellusti puhua toksisesta individualismista. Sen ytimessä on ajatus, että lähes kaikki omasta maailmankuvasta poikkeava on uhka. Mikroaggressioita, todellisia tai kuviteltuja, havaitaan kaikkialla. Jollekulle oven avaaminen voi näyttäytyä mikroaggressiona. Oven avaaja ei itse edes tiedä rikkoneensa mitään sääntöä.
Viestinnän professori Lilie Chouliaraki on huomauttanut osuvasti, että uudeksi normaaliksi on tullut oman haavoittuvuuden ja uhriuden näkyväksi tekeminen. Subjektiivinen kokemus ja tunne ovat nousseet lähes ylimmiksi auktoriteeteiksi. Kun vastakkain asetetaan lukematon määrä yksilöllisiä totuuksia, seurauksena on väistämättä törmäyksiä ja kasvavia kuiluja.
Turvallisen tilan käytännöllä on epäilemättä vahvuutensa, mutta ongelmaton se ei ole. Se ei välttämättä lisää paineensietokykyä. Usein unohtuu, että turvallisen tilan käsite syntyi Yhdysvalloissa aivan toisenlaisessa merkityksessä. Alun perin sillä viitattiin paikkaan, jossa voitiin keskustella vapaasti myös vaikeista ja ”kielletyistä” aiheista.
Melkoisen varmaa on, että joku loukkaantuu tästäkin kolumnista. Noin kahteentuhanteen merkkiin ei yksinkertaisesti mahdu jokaista näkökulmaa, varausta ja yksityiskohtaa.
Kirjoittaja on uskonnontutkija, joka tutkailee uskonto- ja katsomuskenttää kansankirkoista esoteriaan, uushenkisyyteen ja kaikkea siltä väliltä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Nykyajan ahdistus syntyy siitä, että yritämme tehdä höyrystä pysyvää
PuheenvuorotElämä ei ole merkityksetöntä tai turhaa. Se on katoavaista ja Saarnaaja tuntee kuolevaisuuden luissa ja ytimissään, kirjoittaa Jussi Sohlberg.
