Kolumni: Vaatimisen suunta on kääntynyt ja yksilöstä on tullut vaatija
Yltiöyksilöllisessä ajassa koulusta ja kirkosta tulee vaatimista pelkääviä palveluntuottajia. Sinnikkyys on kuitenkin asia, joka tuo elämään merkitystä, kirjoittaa Joel Haahtela.
Lueskelin filosofi Friedrich Nietzschen elämäkertaa ja jäin ihmettelemään hänen teinivuosiensa koulupäivää Pfortan klassillisessa koulussa.
Herätys aamuneljältä. Oppitunnit alkoivat aamurukouksilla ja lounasta seurasi lyhyt vapaahetki. Opiskelu jatkui seitsemään, ja illallisen jälkeen oli tunnin verran ”huvittelua puutarhassa”, mikä usein tarkoitti latinankielisiä sanataistoja. Sellaisella paukutuksella asiat alkoivat takuulla jäädä päähän. Ainakin 1800-luvulla oli siis opiskeltu ja kovasti.
Koululaisten oppimistulokset ovat heikentyneet vuosikausia. Syyksi on arveltu vähentynyttä rahoitusta, luokkien levottomuutta, sähköisiä oppikirjoja ja uupumusta. Hyviä syitä kaikki.
Olisiko yksi syy silti aivan yksinkertainen? Opiskeluun ei käytetä aikaa. Sen sijaan aika valuu tietokoneiden kanssa säätämiseen, ilmiöoppimisen hämyisyyteen, opetussisältöjen hajanaisuuteen, harrastuksiin ja sosiaaliseen mediaan.
Tunnekyllästettyyn kulttuuriin liittyy vaatimuspelkuruus. Opiskelua ei vaadita, koska mieli voi pahoittua (varsinkin vanhempien). Otetaan joka hetki huomioon, miltä toisesta tuntuu. Ja tuntuuhan siltä. Tunneöverimaailmassa mielensäpahoittamisen kynnys madaltuu jatkuvasti, yltiöyksilöllisestä arjesta tulee yliherkkää nuoralla tanssimista, kestämisen kyky heikkenee. Omien tunteiden tunnistaminen on hyödyllistä, mutta on myös tärkeää pystyä ohittamaan ne tarpeen tullen.
Jos asiakas on aina oikeassa, kirkosta tulee identiteettinsä eli Kristuksen hukkaava palveluntuottaja.
Yksi muotidiagnoosi ADHD:n oirekriteereistä kuvaa osuvasti nykyaikaa: tutkittava ei jaksa keskittyä epämiellyttäviltä tuntuviin tehtäviin. Monet asiat kuitenkin vain tuntuvat ikäviltä ja ovat vaikeita. Pfortan kuriin ei tarvitse palata, ja empatia on tärkeää, mutta toisaalta: ihminen ei ole posliinia ja nuori kaipaa rajoja. Jos häntä kohdellaan posliinina, hän alkaa muuttua sellaiseksi. Sinnikkyys tuo elämään merkitystä ja epäonnistumiset kuuluvat asiaan.
Ja pitäisikö myös kirkon vaatia ihmisiltä enemmän? Moraalia, hyviä tekoja, selkärankaa, yhteisvastuuta. Näyttää päinvastoin siltä, että ihmiset vaativat kirkolta ja jokainen omasta minästään käsin. Jos asiakas on aina oikeassa, kirkosta tulee identiteettinsä eli Kristuksen hukkaava palveluntuottaja.
Odotan kauhulla päivää, jolloin puhelimeen kilahtaa jumalanpalveluksen jälkeen viesti: Miten onnistuimme tänään? Arvioi kokemuksesi asteikolla 1-5. Auta meitä kehittämään palveluitamme.
Kirjoittaja on tuberkuloosiparantolan kupeessa varttunut kirjailija, psykiatri ja diakoni.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Rakasta ensin itseäsi – psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo, miten 10 suosittua elämänohjetta vaikuttavat meihin
Hyvä elämäKannattaako kuormittavista ihmissuhteista irrottautua? Psykologian emeritaprofessori Keltikangas-Järvinen arvioi, mitä tutut elämänohjeet tekevät hyvinvoinnille ja ihmissuhteille.
