Kommentti: Vuosaaren hurmoksellinen Kuninkaan ilta on aikaansa edellä, hyvässä ja pahassa
Tulevaisuuden seurakunnat ovat jumalanpalvelusyhteisöjä, joita erottaa erilainen arvomaailma. Saa nähdä, seuraavatko poliittiset jakolinjat 2050-luvun seurakuntarajoja.
Kun Vuosaari-lehden väliin sujautetussa seurakuntaliitteessä julkaistiin viime tammikuussa kirkkoherra Jussi Mäkelän palavasieluinen käännytyspuhe, nousi tietyissä seurakuntaporukoissa häly. Kyseinen kevättervehdys julkaistiin myös Vuosaaren seurakunnan Facebook-sivulla. Alettiin puhua mainekriisistä.
Todellisuudessa kovin moni helsinkiläinen ei ole tähän päivään mennessä kuullut, että jossain olisi jokin kriisi. Muuten kuin että kirkko on joka tapauksessa laskusuhdanteessa. Vuosaaressa on yksi Helsingin alhaisimmista kirkkoon kuulumisen prosenteista. Soitin Vuosaari-lehden päätoimittajallekin ja kysyin, oliko Mäkelän palopuheesta tullut palautetta. Ei minkäänlaista, kuului vastaus.
Kirkko ja kaupunki kertoi Vuosaaren tilanteesta täällä. Oli avoimen tiedonvälityksen nimissä tärkeää kertoa, että Vuosaaressa ei ole kaikki hyvin. Se, että Vuosaari joutui tikunnokkaan, johtuu osittain siitä, että siellä kirkkoherran lempilapsena on herätyskristillinen jumalanpalvelus, jolla on myös eksoottinen nimi Kuninkaan ilta. Moni on kertonut minulle huolestaan, että Kuninkaan illat vievät huomion kaikelta muulta. Vuosaaressa kysellään, onko muunlaisille korostuksille sijaa.
Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä poliittisesti korrektia luoda suoranaista pelon ilmapiiriä, jos aiheena on trendikkäästi ilmastonmuutos.
Yhden tapaamisen perusteella itse kirkkoherra Jussi Mäkelä on mukava ja nuorekas. Mäkelän esiintymisessä on tiettyä vetävyyttä. Perinteisten, joskus ikävä kyllä mitäänsanomattomienkin saarnojen rinnalla Vuosaaren kirkkoherra saattaa kuitenkin kuulostaa radikaalisaarnaajalta.
Mäkelän radikaalius on mielestäni julkisen keskustelun kannalta kaikkein kiinnostavin asia. Onko radikaalipappi jokin ongelma? Oman havaintoni perusteella Mäkelä tekee omasta persoonastaan vähemmän numeroa kuin jotkut performansseillaan runsaasti julkisuutta saaneet papit, joita yleensä ihaillaan.
Onko Mäkelän sanoma liian hapokasta? Nykyäänhän kirkon piirissä ihaillaan sitä, että tarvittaessa noustaan vaikka valtiovaltaa vastaan. Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä poliittisesti korrektia luoda suoranaista pelon ilmapiiriä, jos aiheena on trendikkäästi ilmastonmuutos. Kun tämä sanoma käännetään uskonnolliseksi, siinä on kyse maailmanlopusta. Miksi Mäkelä ei saisi julistaa omalla tyylillään maailmanloppua?
Kun katsotaan kirkkohistoriaan, hurmosliikkeet ovat aina olleet uhkana eliitille. Voidaan ajatella, että herätysliikkeet aikoinaan olivat populismia, jota vallanpitäjät suitsivat. Jotkut historian hurmosliikkeet ovat johtaneet kansannousuihin, ja siksi keisarit vähän pelkäävät niitä.
Kirkkoherra Jussi Mäkelä loi Kuninkaan ilta -brändin syksyllä 2011. Kuva: Sirpa Päivinen
Jos Mäkelän saarnoissa oudoksuttaa eräänlainen ylihengellisyys, niin sen vastapoolina on liikehdintä, jossa täysin maallinen etiikka sanoittaa kirkon evankeliumin sisällön. Kun himouskovaiset ennen vanhaan kielsivät viinan ja pelikortit, nykyään uskonnonkin nimissä voidaan torjua punainen liha ja lentäminen. Ennen vanhaan sanottiin, että Jeesus oli synnitön. Nyt puhutaan sujuvasti Jeesuksen hiilijalanjäljestä.
Minä olen niin paatunut, että kaikki nämä kuppikunnat kuulostavat yhtä vaativilta.
Kun kävin Kuninkaan illassa, tajusin mielestäni jotakin olennaista Jussi Mäkelän seurakunnasta. Koko se meininki muistutti amerikkalaista pikkukaupungin yhteisöä, jossa elämä on mallillaan. Nurmikot on ajeltu, ja puhtailla autoilla ajetaan stetsonit päässä kirkkoon. En näe siinä mitään pahaa. On totta, että tällaisissa yhteisöissä on vaarana tekopyhyys, mutta sehän on jokaisen ihmisen ongelma. Ihmisillä on erilaisia tapoja tavoitella hyvää elämää.
Taustalla on ihmiskäsitys, joka on syvästi liitoksissa kapitalismiin.
Lähinnä Mäkelässä vieroksuttaa hänen painostava tyylinsä vaatia kuulijaa tekemään ratkaisu ja ottaa vastaan Jeesus. Tällainen kristillisyys tuli Suomeen Yhdysvalloista 1900-luvulla. Yhdysvalloissa tätä mallia kehittivät 1800-luvun metodistisaarnaajat. Taustalla on ihmiskäsitys, joka on syvästi liitoksissa kapitalismiin. Ihmisen on itse otettava vastuu itsestään, sillä sitä juuri on ihmisyys.
Kysymys ei ole vain sote-kieleen kuuluvasta valinnanvapaudesta, vaan äärimmillään tässä jätetään syvimmätkin elämän ja kuoleman kysymykset katsomuksellisen valintatalon hyllylle.
Mutta juuri sitähän moni yksilökeskeinen kaupunkilainen nykyään haluaa! Moni haluaa itse poimia uskontojen pullataikinasta omaan uskoonsa sopivat rusinat. Joten mikä oli ongelma? Miksei annettaisi vain kaikkien kukkien kukkia? Raja on vain siinä, että hengellistä ja henkistä väkivaltaa ei pidä sallia. Siinä ei mikään kuki, ruoste vain raiskaa.
Kirkon historiassa hurmosliikkeet ovat olleet vaikea pala vallanpitäjille. Kuva: Sirpa Päivinen
Voidaan jo nyt nähdä, mihin kehitys johtaa. Suomessa ei kolmenkymmenen vuoden päästä enää kasteta lainkaan lapsia. Pian joku teologi keksii, että kastetta ei tarvita, koska kaikki luotu jo sellaisenaan on pyhää.
Tätä kehitystä mikään ei pysäytä. Kristinusko ei kuitenkaan häviä mihinkään, mutta perinteinen luterilainen kirkko luultavasti pirstoutuu. Joko se jakautuu useiksi kirkoiksi, tai sitten syntyy niin sanottuja henkilöseurakuntia, joihin kuuluminen ei perustu kotiosoitteeseen, kuten nykyään, vaan omaan valintaan. Tämä johtaa siihen, että saman ison katon alla heimoudutaaan. Kiinnostavaa on nähdä, miten eri jumalanpalvelusyhteisöt tulevat heijastamaan puoluejakaumaa.
Tutkijoiden mukaan tämä heimoutuminen on urbaanin elämänmuodon olennainen trendi. Siinä kaikki maksavat kirkollisveroa, mutta ihmiset itse voivat valita, osallistuvatko he Kallion kirkon sateenkaarimessuun vai homokielteiseen Kuninkaan iltaan Vuosaaressa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Jumalanpalveluksesta 75 prosenttia aiheuttaa ongelmia
PuheenvuorotKirkonmenojen virallisista osista puuttuu vieraanvaraisuus, tilannetaju ja nöyryys. Niissä ei kuulla nykyajan ihmisen etsintää ja epävarmuutta uskonasioiden edessa.
