Kuula: Jumalanpalveluksesta 75 prosenttia aiheuttaa ongelmia

Kuula: Jumalanpalveluksesta 75 prosenttia aiheuttaa ongelmia

Kirkonmenojen virallisista osista puuttuu vieraanvaraisuus, tilannetaju ja nöyryys. Niissä ei kuulla nykyajan ihmisen etsintää ja epävarmuutta uskonasioiden edessa.

Miksi moni kokee, että jumalanpalvelus ei kohtaa ja kosketa? Vaikka ollaan henkisiä ja hengellisiä ihmisiä. Tiedän yhden syyn. Jumis joudutaan rakentamaan liian korkealle viritetyistä aineksista. Tarkoitan seuraavaa.

Suurin osa jumiksesta tulee valmiiksi annetusta materiaalista, about 75 prossaa. Näitä ovat virret, Raamatun tekstit ja kirkkokäsikirjan rukoukset. Tätä virallista matskua on pakko käyttää, siitä voidaan vain valita sopivimmat palat.

Jumiksen ongelma nousee tästä pakollisesta matskusta.

Sen hengellisyys on liian korkealle viritettyä. Virret henkivät vankkumatonta luottamusta uskonasioiden todellisuuteen. Ehtoollisliturgia käy läpi kirkon pelastusoppia vuorenvarmoin äänenpainoin. Raamatun tekstit ovat itse Jumalan sanaa, puhetta ylhäältä, ainakin jossakin mielessä.

Niiden asiat toki ovat tosia, mutta sanoittamisen tapa nostaa riman liian ylös. Harva kirkon jäsen kokee uskonsa niin syväksi ja lujaksi. Jumiksessa tunnutaan tietävän Jumalasta paljon enemmän kun itse pystyy ottamaan vastaan. Suuri osa kirkonmenoista tulee yläviistosta. Ne puhuvat jonkun muun kuin minun tunnuista.

Ongelman voi muotoilla toisellakin tavalla. Jumiksen valmis materiaali on peräisin ajasta (ja kuplasta), jossa kirkon sanomaan uskottiin vakaasti ja vankkumattomasti. Mutta me emme enää elä tällaisessa maailmassa. Epäily, epävarmuus ja kysely on nyt läsnä aivan toisella tavalla kuin ennen.

Valmis matsku ei kuitenkaan huomioi tätä ollenkaan. Siitä puuttuu vieraanvaraisuus, tilannetaju ja nöyryys. Se ei kunnioita kyselijän paikalla istuvia. Se vaatii kävelemään opettelevia pikajuoksuun murtomaastossa.

Tästä syystä jumis ei kohtaa monia itseään hengellisinä pitämiä ihmisiä. Sen pakollinen osuus tarjoilee asiansa liian kovaksi keitettynä.

Joissakin seurakunnissa virallista kaavaa korjaillaan omin luvin.

Jumalanpalvelusta pitävä pappi toki yrittää pehmittää muun liturgian hard core -linjaa saarnallaan ja esirukouksellaan. Ne hän valmistaa alusta loppuun itse, joten niissä voidaan ilmaista ihmisten todellinen kokemus ja ajattelu.

Mutta on suuri vaara, että pappi mukautuu huomaamattaan pakollisen aineiston tyyliin. Sen korkeahengellinen linja tarttuu häneen, niin että hänestä tulee osa ongelmaa sen sijaan että hän ratkaisisi sitä.

Väitän vielä, että osa kirkon sisäpiiriläisistä ei tunnista jumalanpalveluksen perusongelmaa. Omaan kuplaan on niin totuttu. Toiset taas ovat antautuneet. Pakollisissa osissa täytyy pysyä, joten mitä sitä yksin vikuroimaan vastaan.

Toivoa silti on. Kirkossa kytee myös kova halu tehdä matalamman kynnyksen jumiksia. Monet kokeilevat messut näyttävät suuntaa tulevalle. Joissakin seurakunnissa virallista kaavaa korjaillaan omin luvin. Ajatellaan, että kirkkoa ei tehdä nykyisen vaan tulevan kaavan mukaan.

Tämä on oikein. Joskus hyvät ideat syntyvät ruohonjuuritasolla ja löytävät sitten aikanaan tiensä myös virallisiin ohjeisiin.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi