null Koukuttavaa suomigospelia

Lauluntekijä Jari Levy ammentaa arjesta.

Lauluntekijä Jari Levy ammentaa arjesta.

Koukuttavaa suomigospelia

Exit: Armo tuli kylään. Noste Records 2010.

Suomigospelin veteraanibändi Exit on saanut aikaiseksi erinomaisen levyn. Siinä on useita biisejä, joita toivoisi soitettavan myös radiossa, sen verran koukuttavia ovat kertosäkeet. Maallisten radioasemien kynnystä luulisi laskevan sen, että tarttuvimpien kappaleiden sanat ovat monitulkintaisia — hengellisiä tai yleisinhimillisiä kuulijan mukaan.

Exit soittaa konstailematonta melodista rockpoppia. Toki reggaevaikutteitakin löytyy, kuten Pekka Simojoen kappaleesta Ihmeellinen päivä. Muhevimmat soundit ovat Jari Levyn biiseissä. Hän on myös taitava, arkielämästä ammentava sanoittaja.

Exitin musiikillista vahvuutta osoittaa, että Simojoen ja Levyn lisäksi kaksi muutakin bändin seitsemästä jäsenestä on tehnyt levylle omia biisejään. Soitto kulkee ja tuotanto toimii sen verran hyvin, että uskaltaisin väittää Exitin tehneen yhden parhaista levyistään.

Kaksi koskettavinta kappaletta löytyy lopusta. Jari Levyn Elämää ennen kuolemaa kertoo traktaatin antajan ja itseensä pettyneen ihmisen kohtaamisesta. Toinen heistä tarjoaa taivaallista autuutta, toinen kysyy onko ylipäänsä jäljellä elämää ennen kuolemaa.

Markku Perttilän Muistatko? kysyy puolestaan Jeesukselta, muistaako tämä tosiaan, millaista on olla ihminen. Vieläkö Vapahtajan voi kohdata kärsimyksen keskellä? Pukeutuuko Jeesus orpolapsen vaatteisiin tai niiden vankien kaapuun, joilta syyllisyys kalvaa pois ihmisarvonkin? Vai tyytyykö hän katselemaan taivaan kannelta, kuinka maailma seilaa itsekkyyden aalloilla?

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.