Kovien tyyppien iltarukous -ekstra: Juha Mieto
Juha Mieto eli ”Kurikan jätti” on suomalaisten rakastama hiihtäjäsankari. Se, mitä tehdään, tehdään kunnolla – oli kysymys hiihtämisestä tai iltarukouksesta.
https://www.youtube.com/watch?v=ujznmurLfT0
Ikänsä Kurikassa asunut, Pitkämön kylässä syntynyt nyt 66-vuotias Mieto muistelee hieman kaiholla entisten aikojen tiivistä kyläyhteisöä. Kökät eli talkoot olivat silloin tavallisia – milloin tehtiin yhdessä pärekattoja kylän taloihin, milloin nostettiin porukalla perunoita.
Kylässä käytiin ja vieraisille mentiin vaivattomasti ja ilman suurempia suunnitteluja useamminkin kuin viikoittain.
”Oma kylä oli kuin oma maansa. Kilometrin päässä ollut Syväjän kylä oli aivan vieras ja omissa oloissaan”, ”Mietaan Jussi” tuumii.
Vaikka kurikkalaisuus on vuosien myötä Miedossa vain vahvistunut, pitää hän suuressa arvossa myös sitä, että on urheilu-uransa aikana päässyt kiertämään maailmaa.
”Jos olisin pysynyt täällä, enkä olisi urheillut, olisin tehnyt töitä puuseppänä eläkeikään saakka. Mutta jos olisin vain sitä tuttua puuliiteriä täällä kiertänyt, olisin ehkä paljon kriittisempi ihminen.”
Kansanedustajanakin työskennellyt, tätä nykyä kunnallispolitiikassa vaikuttava Mieto on kiitollinen siitä, että on päässyt tekemisiin niin monenlaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa. Samalla ovat kasvaneet erilaisuuden sietokyky ja suvaitsevaisuus.
”Meidän pitäisi hyväksyä se, että olemme erilaisia ja meillä on erilaisia mieltymyksiä. Se on rikkaus.”
Miedon lapsuuden perheessä oli isän ja äidin lisäksi nuoremmat sisko ja veli. Äiti opetti katraalleen sen perinteisen, monelle tutun ”Levolle lasken Luojani” -iltarukouksen.
”Muistan, että se piti sitten, jos ei muuten niin peittojen alla hissun kissun rukoilla. Ja siitä jäi tapa. Meillä ei oltu uskovaisia, mutta jos joku on, hyväksyn sen täysin."
Kirkossa Miedon perhe kävi harvakseltaan. Reellä tehtyjä joulukirkkomatkoja Mieto muistaa lämmöllä. Hän oli myös aktiivinen ja pitkäjänteinen pyhäkoulussa ja poikakerhossa kävijä.
"Kolme kylän tätiä piti pyhäkoulua ja jokaisesta käynnistä sai niin sanotun papukaijamerkin, joka taisi olla enkelikiiltokuva. Yksi ainoa kerta jäi kaikkien vuosien aikana väliin", Mieto naurahtaa.
"Nämä asiat ovat luonnollisesti olleet olemassa – mutta ei niistä ole tarvinnut möykkää pitää. Tohdin sanoa, että vaikka räväkästi ollaan välillä, niin tietty hiljentymisen taitokin on olemassa.”
Mieto on pitänyt kiinni periaatteestaan, että kun tehdään, tehdään kunnolla ja sinnikkäästi – oli kysymys pyhäkoulussa käymisestä tai harjoittelusta pitkän matkan hiihtoa varten.
"Mitä ikinä olen alkanut tehdä, sitä olen sitkeästi tehnyt. Olisi tärkeä asia myös tämän ajan vanhemmille, että he opettaisivat lapsilleen pitkäjänteisyyttä – se oppi kantaa hautaan asti."
Mieto sai syntymäkodistaan matkaansa pitkäjänteisyyden lisäksi myös myönteisyyden.
”Ennen vanhaan tehtiin lujasti töitä – jo pienenä ja ihan omasta ilosta. Oltiin tyytyväisiä kun saatiin ruokaa ja katto oli pään päällä. Illalla isä, vaikka oli väsyksissä niin kuin muukin porukka, tuumasi, että huomenna päivä on uusi. Hänellä oli positiivinen ote elämään. Mielestäni sellaista asennetta pitäisi havahduttaa ja tuoda esiin.”
Myönteisen asenteen Mieto on siirtänyt myös omalle pojalleen, jonka yksinhuoltajaksi hän jäi 19 vuotta sitten Minna-vaimon kuoltua. Positiivisuutta hän on tarvinnut kosolti myös urheilu-urallaan. Kuka voisi unohtaa sadasosasekunnin häviöt, joiden uhriksi hiihtäjä joutui kahdesti?
”Kun on urheillut paljon, on tullut menestystä, mutta myös turpiin. Olen sitten pohtinut, että onkohan yläilmojen valtias ajatellut niin, että annetaan vastoinkäymisiä niille, jotka jaksavat niitä kantaa... Sitä, miksi juuri minulle kävi niin, en ole kuitenkaan liikaa miettinyt, enkä tule miettimään. Itse kullakin on omat murheensa, ei niistä tarvitse numeroa tehdä.”
Joka ilta Mieto rukoilee iltarukouksen. Syntien anteeksi pyytämisen sijaan hän ajattelee, että itse kukin omilla järjellisillä teoillaan pystyy vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu.
”Joskin helppohan olisi illalla sanoa, että sen ja tämän asian olisi voinut tehdä tänä päivänä toisin. Mutta eikö elämisestä mene elämisen halu, jos alkaa tämmöisiä miettiä? Inhimillisiä virheitä tekee jokainen, mutta eikös sekin ole aika opettavaista, kun ne tiedostaa ja niitä pohtii?”
Kurikan jätti ei sen kummemmin kiittele iltarukouksessaan, koska hänelle kiitollisuus on luonnollinen olotila.
Mieto ei valehtele, eikä puhu muunneltua totuutta. Urheilu on opettanut hänelle jämptiyttä ja totuttanut siihen.
”Olen aina noudattanut aikatauluja – muutaman kerran olen maalista myöhästynyt, mutta lähdössä ollut aina mukana”, Mieto naurahtaa.
Hyvin nukahtavalta Miedolta ei myöskään iltarukous jää välistä. Koskaan. Se on sitä pohjalaisen urheilijan jämptiyttä, sekin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Olympiavoittaja Sami Jauhojärvi kielsi lapsiltaan kaverikyläilyt ennen kisoja – nyt hän opettelee epäitsekkyyttä ja kommentoi hiihtostudiossa
Hyvä elämäKun Jauhojärvi hiihti kilpaa, koko perheen elämä pyöri kisatavoitteiden ympärillä.
