Olympiavoittaja Sami Jauhojärvi kielsi lapsiltaan kaverikyläilyt ennen kisoja – nyt hän opettelee epäitsekkyyttä ja kommentoi hiihtostudiossa
Sami Jauhojärven ääni on monille tuttu Yle Urheilun hiihtokilpailulähetyksistä.

Sami Jauhojärven ääni on monille tuttu Yle Urheilun hiihtokilpailulähetyksistä.

Olympiavoittaja Sami Jauhojärvi kielsi lapsiltaan kaverikyläilyt ennen kisoja – nyt hän opettelee epäitsekkyyttä ja kommentoi hiihtostudiossa

Kun Jauhojärvi hiihti kilpaa, koko perheen elämä pyöri kisatavoitteiden ympärillä.

Miellyttävä ääni yhdistettynä Tornion murteeseen on Sami Jauhojärven valtti hänen uudessa pestissään Yle Urheilun hiihtokisojen asiantuntijakommentaattorina. Jauhojärvi on saanut runsaasti positiivista palautetta, mutta löytyy niitäkin, joita murteellinen puhe ärsyttää.

– Yleisöltä on tullut kommentteja, että on junttimaista kun mie puhun murtheela. Mutta opin jo urheilu-uran aikana, ettei kaikkia voi miellyttää.

Vuoden kestänyt kommentaattorin ura jatkuu ainakin tämän vuoden. Mukavinta siinä on Jauhojärven mielestä se, että hän saa edelleen olla tekemisissä hiihdon kanssa.

Reissussa noin 200 vuorokautta vuodesta

Ammattilaisena Sami Jauhojärvi hiihti 17 vuotta. Kun hän lopetti keväällä 2017, matkapäiviä oli takana paljon. Jauhojärvi oli poissa kotoa noin 200 vuorokautta vuodessa. Kotona oli lopettamisen aikaan 5- ja 1-vuotiaat lapset, ja viime lokakuussa perheeseen syntyi kolmas lapsi.

– Kilpaurheilijalle on haaste sitouttaa perhe omaan tavoitteeseensa. Kun valmistauduin Lahden MM-kisoihin 2017, vaimo kyllä ymmärsi, että perheemme ei voi tavata eri bakteerikannasta tulevia perheitä, mutta selitäpä 5-vuotiaalle, miksei hän voi mennä kaverin luo tai miksi kaveri ei voi tulla meille kylään – sen takia, kun iskä valmistautuu MM-kisoihin.

Runsaan harjoittelun vuoksi urheilija on suurimman osan vuodesta väsynyt. Jauhojärvi alkoi olla väsynyt olemaan väsynyt. Hän koki myös, ettei enää olisi kehittynyt hiihtäjänä.

– Kilpailumotivaatio loppui siihen, kun tiesin, etten enää taistele henkilökohtaisista mitaleista.

Jauhojärvi on ollut uuden oppimisen edessä. Kilpaurheilijana hän pystyi aina päättämään, miten perheessä toimittiin. Kaiken piti aina tukea hänen hiihtoaan. Tehtiin niin kuin urheilija halusi, eikä hänen tarvinnut välittää, miltä toisesta tuntuu.

– Itsekkyyteen tottuu, mutta parisuhteessa ja perheessä sellainen ei toimi. Nyt kilpaurheilu ei enää ole minulle syy sanoa ’ei’ tai ’tehdään näin’, vaan minun pitää ottaa enemmän huomioon muita.

Bonuksena kokemukset ja laaja ystäväpiiri

Jo pikku poikana Sami Jauhojärvi oppi, että miehet hiihtävät. Hänen isänsä työskenteli rajavartijana Ylitorniossa, jossa rajavartijoina oli huippuhiihtäjiä. Isä itse oli entinen B-maajoukkuetason hiihtäjä. Myös äidin isä harrasti hiihtoa.

– 6-vuotiaana olin todennut, että isona minusta tulee hiihtäjä. Tosin olin kuulemma samoihin aikoihin kysynyt äidiltä, voiko pappi ajaa mopolla. Äiti oli vastannut, että totta kai voi. Lapsen mielessä kävi kai papin työ, vaikka perheemme ei ollutkaan hirveän uskonnollinen.

Kotona poikaa ei painostettu hiihtäjän uralle, mutta tukea hän sai. Nuorena hiihtäjänä Jauhojärvi muistaa myös tiukan paikan tullen rukoilleensa.

– Se oli sen tyyppistä, että pani kädet ristiin ja sanoi: älä tule kipeäksi. Sillä haki pääkopalleen varmuutta.

Sami Jauhojärvi kokee, että hiihtäjän ura oli hänelle elämänkoulua.

– Opin tunteiden hallintaa, sain ymmärrystä omasta kropasta ja valtavan määrän tietoa ja taitoa itsestä huolehtimisesta. Lisänä ovat kaikki ne kokemukset ja laaja ystäväpiiri, jotka sain reissatessani ympäri Suomea ja Keski-Eurooppaa.

Urheilija voi jossakin vaiheessa tarvita ihmistä, jolle voi puhua luottamuksellisesti. Siinä paikassa kisapappi on oikea henkilö.

Kisapappi Leena Huovisesta tuli niin tuttu, että Jauhojärvi pyysi hänet vihkipapikseen ja kastamaan lapsensa.

– Urheilija voi jossakin vaiheessa tarvita ihmistä, jolle voi puhua luottamuksellisesti. Siinä paikassa kisapappi on oikea henkilö. Kisapappi toimii joukkueessa myös psykologin roolissa, eikä vain Jumalan sanan levittäjänä, Jauhojärvi kuvailee.

Kirkosta yleensä hän ajattelee niin, että kaiken pahan keskellä, mitä maailmassa tällä hetkellä on menossa, kirkko tarjoaa vielä jotakin hyvää.

– Ihmisellä pitää olla joku turva takana, menee kuinka heikosti tahansa. Kirkko tarjoaa turvaa kaikille, olet sitten vauras tai varaton.

Olympiakulta kuohutti tunteita

Hiihtouraansa muistellessa Sami Jauhojärven mieleen nousee kaksi kisaa ylitse muiden. Ensimmäisenä ovat Jämin 15 kilometrin SM-kisat perinteisellä vuonna 2009.

– Se tunne, kun kropassa kaikki toimii juuri niin kuin pitää. Niitä hetkiä oli urheilu-uran aikana erittäin harvoin.

Suurimman tunnekuohun Jauhojärvi koki olympiavoitosta vuonna 2014. Kultaa tuli Sotšin parisprintissä Iivo Niskasen kanssa.

– Urheilija on tottunut siihen, että hän pystyy kontrolloimaan tunteensa täysin ja käyttäytymään loogisesti kaikissa tilanteissa. Mutta sitten tulikin tunnekuohu, jota ei pystynyt hallitsemaan.

Kisoissa tähdätään voittoon, mutta Jauhojärven mielestä tappioista oppii enemmän kuin voitoista.

– Jos menee voitosta voittoon, ei tarvitse pysähtyä miettimään, missä olisi kehitettävää tai mitä pitäisi tehdä eri tavalla. Tappio on aina epäonnistuminen, mutta sen jälkeen ihminen osaa yleensä paremmin mennä itseensä ja analysoida kokonaisuutta. Voitosta voittoon mennessä unohtuu se, ettei ihminen ole kone.

Tappion hetkellä auttaa Jauhojärven mukaan positiivinen ajattelu.

– Totta kai ensin harmittaa, mutta ihmisen mieli pyrkii yleensä positiivisuuteen. Pieleen mennyt homma oli yksi mahdollisuus, jota ei tullut käytettyä. Siitä opiksi ottaneena käännetään katse kohti seuraavaa mahdollisuutta.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi