Kuin Kain ja Abel? – Sisarkateus voi näkyä vielä aikuisenakin kilpailunhaluna ja hyväksynnän hakemisena
”On inhimillistä kaivata hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta. Jos niihin tarpeisiin ei vastata, se voi herättää raivoa”, sanoo psykoterapeutti Pauliina Manninen.
Muistatko lapsuudestasi tilanteita, joissa veljesi tai sisaresi vei vanhempien kaiken huomion tai sai jotain, mikä olisi kuulunut sinulle? Epäreilulta tuntuva kohtelu herätti kateutta, suuttumusta ja katkeruutta.
Vanhan testamentin Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan Aadamin ja Eevan pojista Kainista ja Abelista. Kain on maanviljelijä, Abel lampaankasvattaja. Kertomuksen kolmas päähenkilö on Jumala, jonkinlainen vaativa isähahmo, jota ihmisten kuuluu miellyttää ja totella ja joka on ihan puhe-etäisyyden päässä alamaisistaan.
Jumalalle on tapana uhrata. Kain tuo hänelle peltojensa satoa, Abel esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa. ”Jumala piti Abelista ja hänen uhristaan, mutta Kainista ja tämän uhrista hän ei välittänyt”, kertoo Raamatun teksti. Kain suuttuu saamastaan kohtelusta, ja Jumala ihmettelee, miksi Kain nyt murjottaa synkkänä. Tilanne eskaloituu niin pahaksi, että raivostunut Kain tappaa veljensä.
Kun samaista kirjaa lukee jonkin matkaa eteenpäin, tapaa toisen veljesparin: Iisakin ja Rebekan pojat Jaakobin ja Esaun. Heistä Esau on vanhempi ja esikoisena erityisasemassa. Nuorempi Jaakob puolestaan on äitinsä lellikki. Poikien isä Iisak on sokeutunut ja tekee kuolemaa. Äitinsä masinoimana Jaakob huijaa isältään siunauksen, joka olisi kuulunut hänen veljelleen. Vaikka juoni myöhemmin paljastuu, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Esau on raivoissaan, ja Jaakob joutuu lähtemään pakomatkalle.
Moni kaipaa aikuisenakin vanhempiensa hyväksyntää
Kun psykoanalyyttinen kouluttajapsykoterapeutti ja ryhmäpsykoterapeutti Pauliina Manninen tutkailee näitä kertomuksia, hän kiinnittää ensimmäiseksi huomiota siihen, että molemmissa tapauksissa kimmokkeena on vanhemman epäoikeudenmukainen toiminta. Isä – tässä tapauksessa Jumala – tai äiti suosii nuorempaa poikaa esikoisen kustannuksella, mikä herättää kateutta ja vihaa.
– Kain koki, että häntä ei huomata ollenkaan. Hän tunsi itsensä arvottomaksi ja mitättömäksi, ja murhanhimo nousi siitä, että hänet sivuutettiin. Samalla toinen sai sitä ihailua, mitä hän itse olisi toivonut. Ei hänen kokemuksensa tietenkään oikeuta tappamaan, mutta se tekee ymmärrettävämmäksi sen, mistä raivokkaat tunteet voivat nousta, Manninen sanoo.
– On inhimillistä kaivata hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta. Jos niihin tarpeisiin ei vastata, se voi herättää raivoa.
Kateus ja mustasukkaisuus heräävät, jos ihminen kokee, että joku muu vie sen arvostuksen ja rakkauden, joka kuuluisi hänelle. Manninen huomauttaa, että aika moni kaipaa vielä aikuisenakin vanhempiensa tai jonkun muun auktoriteettihahmon hyväksyntää, mikä on luonnollista. Se voi näkyä esimerkiksi voimakkaana kilpailunhaluna – siinä, että haluaa aina olla parempi kuin sisaruksensa tai vaikkapa työtoverit.
– Miksi tätä ylimitoitettua kilpailunhalua ei sitten tule kaikille? Jotkut ovat työstäneet asiaa ja ymmärtäneet, että se ei ole heiltä pois, jos toisia ihaillaan. Mutta kaikki eivät ole sitä vielä oivaltaneet. Heistä voi tuntua, että he eivät ole saaneet hyväksyntää koskaan. Sitä on aina liian vähän, ja aina tarvitsee enemmän.
Mannisen mukaan on aika tyypillistä olettaa, että muut kohtelevat meitä samalla tavalla kuin meitä on lapsuuden perheessä kohdeltu, vaikka niin ei oikeasti olisikaan. Silloin esimerkiksi työpaikalla voi tuntua siltä, että pomo toimii epäreilusti ja suosii toisia.
Tyypillisiä tilanteita, joissa sisarkateus nousee pintaan vielä aikuisenakin, ovat myös perintöriidat. Harvoin niissä on pohjimmiltaan kyse pöytäliinoista tai kahvikupeista, vaan enemmänkin vanhempien rakkaudesta. Tavallista on Mannisen mukaan sekin, että lapsuudenperheen ristiriidat vaikuttavat siihen, miten kohtelee omia lapsiaan tai millaisista asioista puolison tai ystävienkin kanssa syntyy riitoja tai väärinymmärryksiä.
Lasta ei pidä torua, kun hän ilmaisee kateuden tai mustasukkaisuuden tunteita, muistuttaa psykoterapeutti Pauliina Manninen.
Aikuisena voi hyväksyä, että vanhemmat ovat puutteellisia
Vaikka sisarkateus on yleisinhimillistä ja normaalia, joskus on myös niin, että Raamatun alkukertomusten Jumalan ja Rebekan tavoin vanhemmat kohtelevat lapsiaan epäreilusti, suosivat yhtä ja hyljeksivät toista.
– Lapsesta sellainen tuntuu tosi pahalta. Hän alkaa helposti etsiä syytä itsestään: olenko minä ruma tai paha? Hänelle voi jäädä pysyvä kokemus itsestään jollain lailla huonompana kuin muut. Lapsi voi myös yrittää hyvitellä tai eri tavoin miellyttää äitiä tai isää ja yrittää keksiä keinoja, miten selviytyisi tilanteesta ja pääsisi vanhemman suosioon, Pauliina Manninen kertoo.
– Aikuisena voi sitten tajuta, että eihän vanhempi ollut oikeassa – että eihän se pidä paikkaansa, että veli tai sisar olisi jotenkin parempi. Aikuinen ehkä jotenkin pystyy hyväksymään sen, että vanhemmat ovat puutteellisia. He ehkä pitävät minusta omalla tavallaan – tai sitten eivät.
Manninen lisää, ettei hankalia lapsuudenkokemuksia tarvitse kantaa mukanaan lopun ikäänsä. Joskus niiden käsittelemiseen tarvitaan avuksi terapiaa, mutta usein riittää joku läheinen ja turvallinen ihminen, vaikkapa sisarus. Sisaruksen kanssa voi aikuisena yrittää katsoa asioita vähän etäämmältä ja kuulla hänenkin näkökulmansa.
Lapsi ei aina osaa ilmaista mustasukkaisuutta sanoilla
Mitä nämä karmeat tarinat voisivat opettaa ihan tavallisille vanhemmille, jotka pyrkivät antamaan kaikille lapsilleen tasapuolisesti rakkautta ja huomiota? Pauliina Manninen toteaa, että vanhempien rakkaudesta ja hyvistä pyrkimyksistä huolimatta on normaalia, että esikoinen kokee asemansa uhatuksi, kun perheeseen syntyy uusi lapsi.
– Silloin esikoinen ei ole enää ainokainen. Hän saattaa kuvitella, että nyt kaikki rakastavat tuota uutta lasta eikä kukaan enää rakastakaan häntä. Vanhempien tärkeä tehtävä on puhua asia auki, ja moneen kertaan. Jos lapsilla on pieni ikäero, niin esikoinenkin on vielä pieni ja tarvitsee paljon vanhemman hoivaa. Siinä on myös isompi riski väärinkäsityksille, koska hän ei pysty ymmärtämään kaikkea.
Jos lasta moititaan ja hänet tuomitaan, hänelle voi jäädä syyllinen olo pitkäksi aikaa.
Manninen muistuttaa, että lapsi ei välttämättä osaa pukea mustasukkaisuuttaan sanoiksi. Vanhemmat helposti olettavat, että jos lapsi on mustasukkainen, se kyllä tulee ilmi.
– Ja jos ei, niin sitten oletetaan, että hänellä ei olisi näitä tunteita. Se ei pidä paikkaansa. Koska varsinkin pienen lapsen on niin vaikea ilmaista mustasukkaisuuttaan sanoilla, se näkyy toiminnassa. Hän voi mennä vaikka nipistelemään vauvaa tai varastaa tai rikkoa vauvan tavaroita. Eli hän lähtee tuhoamaan kateuden kohdetta.
– Vanhemmat voivat sanoa, että sinä olet meidän rakas lapsemme ja tämä toinenkin on meidän rakas lapsemme. Kun lapsi ilmaisee kateuden ja mustasukkaisuuden tunteita, häntä ei pidä torua niistä vaan puhua niistä hänen kanssaan hyväksyvästi ja sallivasti, jolloin lapsi uskaltaa myöhemminkin tuoda niitä esiin.
Mitä teki Jumala? Kun hän huomasi Kainin mielipahan, hän ärähti ja alkoi torua tätä. Niin ei vanhemman pitäisi Mannisen mielestä toimia.
– Silloin lapsi kokee, että hän on vääränlainen, kun hän ajattelee ja tuntee näin. Että näin ei saisi ajatella, vaan pitäisi olla toisenlainen ja jotenkin parempi. Jos lasta moititaan ja hänet tuomitaan, hänelle voi jäädä syyllinen olo pitkäksi aikaa. Pieni lapsi ei voi valita tunteitaan, eikä häntä pidä jättää yksin.
Uudet suomennokset Kainin ja Abelin tarinasta (1. Moos. 4:1–16) ja Jaakobin ja Esaun tarinasta (1. Moos. 27:1–46) löytyvät raamattu.fi-palvelusta.
Hylätyn kosto
Kainin ja Abelin tarina on jokaisen tarina. Näin väittää Traskin perheen viisas palvelija John Steinbeckin klassikkoromaanissa Eedenistä itään. ”Joka ainoa maailman asukas on uskoakseni joskus kipeämmin tai lievemmin tuntenut, että hänet on hylätty. Ja hylätyksi joutuminen nostattaa hänessä vihan, ja vihastuttuamme me teemme jonkin rikoksen kostoksi hylkäämisestämme, ja rikos tuo mukanaan syyllisyyden tunteen – tässä ihmiskunnan tarina”, palvelija Lee tiivistää.
Steinbeckin romaani versioi veljesmurhan tarinaa ja siihen kietoutuvia rakkauden, sovinnon, kateuden, vihan, vastuun ja syyllisyyden teemoja. Kilpailu isän rakkaudesta ja hyväksynnästä ja mustasukkaisen veljen hillitsemätön raivo vieraannuttavat Adam Traskin ja hänen Charles-veljensä toisistaan.
Vielä traagisemmin käy Adamin pojille Calebille ja Aaronille. Vanhan testamentin Kain oli viljelijä, Steinbeckin romaanin Caleb puolestaan tienaa sievoisen summan maan satoa ostamalla ja myymällä. Abel paimensi lampaitaan, romaanin Aaron taas opiskelee tullakseen papiksi, ihmisten paimeneksi. Raamattunsa lukenut tietää, kumman saavutus on isälle mieluisampi. Kun pitkään haudotut kaunan ja katkeruuden tunteet kiehuvat yli, ne purkautuvat harkitsemattomana julmuutena, jolla on kauaskantoiset seuraukset.
John Steinbeck: Eedenistä itään (East of Eden 1952, Jouko Linturin suomennos 1953)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Luomiskertomus on myös Aadamin ja Eevan kasvukertomus – ihmiset ovat hakeneet siitä selitystä elämän vastoinkäymisille
HengellisyysRaamatun alkukertomukset kuvaavat ihmisen tunteita ja kokemuksia maailmasta. Kertomusten voima perustuu siihen, että kaikkea ei selitetä auki, sanoo Vanhaa testamenttia suomentanut Hanna Vanonen.
