null Kuinka vantaalainen?

Kuinka vantaalainen?

Lasse Katainen, 57, kuvitti tänä vuonna kaksi joulukalenteria

60 % rovaniemeläinen

Olin kolme–neljävuotias, kun muu perhe muutti Rovaniemeltä Ivaloon. Äiti odotti kolmatta pikkuveljeäni ja isä oli silloisen Neuvostoliiton puolella töissä. Minun piti jäädä päivähoitopaikkaani yhden talven ajaksi. Lopulta halusin jäädä heidän luokseen asumaan. Minua lellittiin siellä, samoin käydessäni vanhempieni luona.

Piirsin aina. Koulussa sain kuulla, etten ikinä tulisi tienaamaan kynällä. Olen työskennellyt mainostoimistossa, graafikkona lehdessä ja yrittäjänä. Parikymppisenä asuin muutaman vuoden Oulussa, kunnes palasin perheellisenä Rovaniemelle. Siellä asuessani muutin usein. Ensimmäinen liittoni päättyi eroon vuosituhannen vaihteessa.

40 % tikkurilalainen

Muutimme nykyisen vaimoni kanssa Tikkurilaan kesällä 2012. Mainostoimistoni sijaitsee pienessä työhuoneessa kodissamme. Suurin osa työstäni on kuvittamista. Vapaa-ajalla käyn katsomassa RoPSin jalkapallomatseja. Jouluaaton vietämme kaksin kotona. Minä leivon leivän ja valmistan ruokia joulupöytään.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.