Antti Kupiainen, 47, on vantaalainen käytännön syistä. Kuva: Saara Vuorjoki
Kuinka vantaalainen olet, Antti Kupiainen?
Antti Kupiaisella on kesäasunto kerrostalossa.
30 % eteläkarjalainen
Olen syntynyt Imatralla ja käynyt siellä kouluni. Myös vaimoni Maijaleena on samalta paikkakunnalta. Aloimme seurustella lukion jälkeen. Olemme olleet naimisissa 26 vuotta. Tykästyimme uudestaan Imatraan, ja viime talvena hankimme sieltä kakkoskodiksi kerrostaloasunnon.
40 % vantaalainen
Ensimmäinen kotimme Vantaalla oli Jokiniemessä. Sieltä muutimme uskovaisten kukkulalle eli seurakunnan asuntoihin Asolaan. Nyt olemme asuneet yli kymmenen vuotta Korsossa. Olen vantaalainen käytännön syistä: koti on täällä ja lapsemme, jotka nyt ovat 21- ja 16-vuotiaat, ovat syntyneet ja kasvaneet täällä. Junalla pääsee helposti Helsinkiin elokuviin, museoihin ja teatteriin.
30 % uusmaalainen
Työskentelin kymmenen vuotta pappina Korsossa. 40-vuotiaana halusin tehdä jotain muuta. Hain papinpaikkaa Askolasta, joka on noin 5000 asukkaan kunta Itä-Uudellamaalla. Nyt olen siellä kirkkoherrana. Työmatkaa Korsosta kertyy 40 kilometriä. Askola kauniine peltomaisemineen on ihan maaseutua. Nuoret käyvät traktorilla koulussa.
Jaa tämä artikkeli: