null Kuinka vantaalainen olet, Juhani Känkänen?

Kuva: Saara Vuorjoki

Kuva: Saara Vuorjoki

Hyvä elämä

Kuinka vantaalainen olet, Juhani Känkänen?

Juhani Känkänen, 50, löysi itsestään tarinankertojan Espoossa.

40 % forssalainen

Ensimmäinen kotini oli alivuokralaishuone. Toinen ja kolmas koti sijaitsivat kerrostaloissa. Koululaisena muutin äidin, isän ja pikkusiskoni kanssa omakotitaloon. Matka entiseen kotiin ei ollut ehkä kilometriäkään. Minulle muutos oli iso. Moni kaveri ja edellinen piha lähiympäristön seikkailuineen jäivät.

30 % helsinkiläinen

Pääsin Taideteolliseen korkeakouluun. Ajattelin, että kuvaamataidon opettajan ammatissa yhdistyisivät taide ja toimeentulo. En suorittanut opintoja loppuun. Asuin tätini luona Käpylässä, solukämpissä Koivukylässä ja Puistolassa. Pietarinkadun kimppakämpässä asuessani tapasin vaimoni ja muutimme Rajamäelle. Asuimme myös Keravalla ja Helsingissä. Espoossa asuessa aloin kirjoittaa tarinanpätkiä, joista muodostui lopulta esikoisromaanini.

30 % vantaalainen

Muutimme Ylästön-kotiin vuonna 2004. Samana vuonna syntyi poikamme. Kirjailijan työn ohessa teen vähän graafista suunnittelua. Kirjoittamani lastenkirjat olen kuvittanut itse. Musiikkia olen tehnyt lapsesta saakka. Forssassa tulee käytyä yhä vanhempieni luona.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.