Kuinka vantaalainen olet, Sini Alén?
Sini Alén, 60, on poliitikkona lasten asialla. Kuva: Saara Vuorjoki

Sini Alén, 60, on poliitikkona lasten asialla. Kuva: Saara Vuorjoki

Kuinka vantaalainen olet, Sini Alén?

Sini Alén on kaupunkilainen, joka taitaa maalaistalon työt.

75 % vantaalainen

Olen asunut elämäni ensimmäiset 20 vuotta samassa talossa Korson Leppäkorvessa. Lapsuudessani Korso oli kaunis puutaloalue. Isäni oli pitkään mukana kunnallispolitiikassa ja nyt olen itse ollut 20 vuotta kaupunginvaltuustossa. Yhtä kauan olen asunut Rekolassa ja Koivukylässä. Päättäjänä haluan olla heikkojen, erityisesti lasten ja maahanmuuttajien, puolella.

Olen ollut töissä päiväkodeissa ja kouluissa eri puolilla Vantaata, mutta nykyinen työpaikkani on Helsingissä. Helsinkiin menen myös kulttuurin pariin tai luontoretkille rannoille ja saariin.

25 % pohjoismaalainen

Lapsena ja nuorena olin hirveän arka. Sitten lähdin maailmalle. Olin viitisentoista vuotta poissa Vantaalta. Työskentelin kehitysvammaohjaajana ja maatalouslomittajana ja opiskelin luomuviljelijäksi. Asuin yhteensä kolme vuotta Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa ehdin asua useammalla paikkakunnalla, muun muassa Utsjoella ja Ilomantsissa. Sitten opiskelin Helsingissä lastentarhanopettajaksi ja asuin sen ajan Sipoossa maalaistalossa. Lypsin lehmät ja tein talon töitä.

Jaa tämä artikkeli: