Tuula Ruuskanen, 72, pakkaa tavaroitaan. Edessä on muutto. Kuva: Saara Vuorjoki
Kuinka vantaalainen olet, Tuula Ruuskanen?
Tuula Ruuskanen ehti asua Karjalassa vajaan vuoden, mutta on ikuisesti karjalainen.
50 % karjalainen
Olen syntynyt Kurkijoen Elisenvaarassa. Olin vajaan vuoden ikäinen, kun jouduimme lähtemään evakkoon. Olin nuorin perheemme neljästä tyttärestä. Suonenjoella asuessamme saimme vielä pikkuveljen. Karjalaisuus ei unohtunut perheessämme, sillä isä piti asiaa vahvasti esillä. Kotipaikallani Elisenvaarassa olen käynyt kahdesti.
30 % kuopiolainen
Opiskelin Jyväskylässä lastentarhanopettajaksi ja sain ensimmäisen työpaikkani Kuopiosta, jossa myös tapasin tulevan mieheni. Asuimme hänen työnsä vuoksi Espoossa, Järvenpäässä ja Vantaalla, kunnes muutimme takaisin Kuopioon. Mieheni kuoli vain 53-vuotiaana. Meillä on kaksi poikaa, ja nykyisin minulla on myös kaksi pojantytärtä.
20 % vantaalainen
Muutin Vantaalle 12 vuotta sitten, kun jäin eläkkeelle 40 työvuoden jälkeen. Rakennutimme ystävieni kanssa paritalon Ylästöön. Nyt helmikuun lopussa muutan Myyrmäkeen. Harrastan musiikkia: olen mukana oopperakerhossa ja syksyllä liityin Pyhän Laurin kuoroon.
Jaa tämä artikkeli: