Kulttuurimuijan tärpit: Kun puhutaan taiteesta, puhutaan usein vääristä asioista
Taiteesta puhuttaessa puhutaan usein lähinnä siitä, kuka saa puhua taiteesta.
Sari Pamlgren: Aidatut unelmat
Kävelyteos Kaarelan alueen yksityisiin puutarhoihin ja niiden salaisuuksiin! Kokemus täydentyy yhteisellä juhlalla Malminkartanon hedelmätarhassa. Ehdottomasti eniten odottamani teos Juhlaviikkojen vuoden ohjelmasta.
Filosofian yö
Viime vuonna Kiasma pullisteli väestä, kun kansainvälinen Filosofian yö -konsepti täytti museon yhden yön ajaksi keskusteluilla, luennoilla ja erilaisilla taideakteilla. Sama homma toistuu uusin kujein syyskuun ensimmäisenä yönä.
Huvila-teltta
Huvila-teltta Tokoinrannassa Hakaniemessä on minulle yksi syys-Helsingin maamerkeistä. Ohjelmasta riippumatta siellä on vierailtava vuosittain nauttimassa jäljittelemättömän konserttisalin tunnelmasta, juomassa lasi viiniä ja jättämässä kesälle hyvästejä laadukkaan musiikin tahdittamana.
Kinokonsertti Finlandia
Satavuotias Suomi soi Radion Sinfoniaorkesterin soittamana Musiikkitalossa 1920-luvulla valmistuneen Finlandia-dokumentin päälle. Tämä tärppinä myös muille klassisenmusiikin vierastajille, tämä ei jättäne kylmäksi ensikertalaistakaan!
Kumppanifestivaalit
Helsingin Juhlaviikkojen sateenvarjon alla järjestää moni pienempi toimija omia mielettömän kiinnostavia ja kunnianhimoisia festivaalejaan. Tutustu vaikkapa Nukketeatterifestari Sampon, Runokuun tai Helsingin Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoon ja kokeile jotain uutta!
Ensimmäiset syvät taidekeskusteluni ovat syntyneet sloganista ”Taide kuuluu kaikille”. Tuo markkinamiesten hengentuote oli 2000-luvun puolivälissä Helsingin Juhlaviikkojen hokema ja brändin osa. Lentäväksi lauseeksi jäänyt, monimerkityksellinen markkinointilause kirvoitti tuolloin myös kritiikkiä. Tuon kritiikin kautta pääsin toukkavaiheen kulttuurimuijana käsiksi taidepuheeseen.
Opin, että kun taiteesta puhutaan, puhutaan lähinnä rahasta, ymmärtämisen vaikeudesta ja siitä, kenellä on lupa puhua taiteesta. Kuuluuko taide tosiaan myös pienituloiselle, ensikertalaiselle tai iskelmämusiikista pitävälle? Puheissa jaetaan taiteenlajeja korkeaan ja matalaan, älymystölle ja junteille sopiviin erillisiin lokeroihin. Itse teoksista ja syistä siihen, miksi joku rakastaa räppiä ja toinen oopperaa ja mitä ne antavat kuulijalleen, puhutaan luvattoman vähän. Saati siitä, mitä räpin kuuntelu voisi antaa oopperan rakastajalle ja päinvastoin.
Kun puhutaan taiteesta, puhutaan useimmiten vääristä asioista.
Puheissa jaetaan taiteenlajeja korkeaan ja matalaan, älymystölle ja junteille sopiviin erillisiin lokeroihin.
Puhutaan taiteen mitattavuudesta, ja se mitattavuus nähdään rahassa. Yksi puolustaa ja laskee merkitystä vientieuroissa, toinen vastustaa apurahoja ja koittaa osoittaa kuinka pieni veronmaksaja todellisuudessa elättää taiteilijat. Näitä kahta ei pistetä useinkaan samaan pöytään keskustelemaan. Mittareista, jotka pohjaavat pehmeisiin arvoihin, puhutaan vähän.
Valitetaan korkeita lipunhintoja, mutta ei tarjota vaihtoehtoja rahoitus- eli toteutusmallille. Unohdetaan, että pääkaupunkiseutu on täynnä ilmaisia kulttuuririentoja päivittäin. Kulttuuriahminta on mahdollista myös pienituloiselle.
Puhutaan siitä, kenellä on lupa puhua taiteesta ja miten siitä tulisi puhua. On kuolettavan tylsä ajatus, että taiteesta saisivat puhua vain ne muutamat sadat tai tuhannet henkilöt, jotka ovat suorittaneet aiheesta yliopiston loppututkinnon ja joilla on akateeminen jargon hallussa. Taidetta kuitenkin pääsääntöisesti tehdään yleisölle, ihan tavan tallaajille.
Aivan jokainen on oman elämänsä taidekriitikko, ihan jokaisella on mielipide siitä, mikä taide on hyvää, mikä ei kosketa ja miksi ei. Se, osuuko mielipide yksiin jonkin ikiaikaisen koodiston kanssa, on toinen kysymys. Ja miksi pitäisi? Ammattikriitikot pitävät huolen omasta merkittävästä tontistaan, mutta paljon sanoja ja tunteita jää käytettäväksi jokaisen romaanin, näyttelyn ja performanssin jälkeen.
Kiinnostavin asia, minkä opin ”Taide kuuluu kaikille” -keskusteluista, on se, että taidetta puolustetaan. Se halutaan nähdä itselle sopivana, mahdollisena. Jollekulle se on luksuselämys silloin tällöin, toiselle arkisen tarpeellista ajanvietettä. Jos joku markkinoi sitä itsestä vieraalta tuntuvin sanakääntein, puhuu rumia, paketoi pieleen, niin silloin noustaan jaloille ja muristaan!
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kulttuurimuija tärpit: Nostalgiannälkäisen syysbuffet
PuheenvuorotNostalgian virrasta löytää myötätunnon sekä seuraavia sukupolvia että itseään kohtaan.