Kulttuurimuija tärpit: Nostalgiannälkäisen syysbuffet
Nostalgian virrasta löytää myötätunnon sekä seuraavia sukupolvia että itseään kohtaan.
Näytelmä: Kikka Fan Club, Teatteri Jurkka
Laura Gustafssonin käsikirjoittama kunnianosoitus viihdetaiteilija Kikalle! Edesmennyt taiteilija viihdytti, kiihdytti ja oli aina aito itsensä. Monologin ensi-ilta Teatteri Jurkassa 9.9.
Kirja: Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist − Leevi and the Leavingsin dynamo
Hämmentävää, että yhtä Suomen tuotteliainta ja rakastetuinta lyyrikkoa, Gösta Sundqvistia, ei ole puhkikaluttu kirjallisuudessa, niin oleellinen osa hän on suomalaista musiikki- ja radioviihdehistoriaa. Elokuussa ilmestyvä Timo Kalevi Forssin kirja on aiheesta ensimmäinen!
Elokuva x 2: Zaida Bergroth: Miami & Hannaleena Hauru: Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset
Kaksi tuoretta kotimaista elokuvaa, joissa ohjaajina ja pääosissa ovat nuoret naiset ja joissa kasvukipuja käsitellään tämän ajan valossa.
Festivaali: We love the 90’s -festivaali
Jos nykyisin tuntuu siltä, ettei ymmärrä nuorison musiikkimakua, kannattaa tehdä reality check oman teiniajan musiikkiin. Ysärimusiikkifestivaali Helsingin Suvilahdessa tuo lavalle muun muassa E-Typen, Aquan, Rednexin, Güntherin ja Pandoran 25.–26.8.
Jotain uutta: Helsinki Potery Connection – lavarunoutta
Jos pidät runoudesta tai räpistä, jommastakummasta tai molemmista, seuraa ja osallistu HPC:n lavarunoiltoihin, joissa pääsee syvälle sanoihin ja sanoista tunteisiin. Yleisönedustajana tai vaikka itse esiintyjänä! Seuraava klubi Helsingin Karhupuistossa torstaina 10.8.
Olen tänä kesänä uinut ja syväsukeltanut nostalgiassa. Lotrannut ja kurlannut kunnolla menneissä. Padot avasi Ultra Bran paluukeikat. Vauhtia tuuppasi David Lynch ja Twin Peaksin paluu. Tuulta purjeisiin puhkuivat uudet kotimaiset nuoruutta käsittelevät elokuvat ja muuton yhteydessä vastaan tulleet päiväkirjat. Olen viihtynyt näissä vesileikeissä erinomaisesti, vaikka ympärillä on surfannut teräväkielisiä nostalgiavihaajia.
Vihaajat katsovat nostalgiavirrassa lojuvia kanssaihmisiään tyly säälinkajo kasvoillaan ja huokaavat ”Ohhohhoo, muistelehan tarkemmin, ei ennen ollut paremmin! Sydänsurut olivat eeppisiä, KELAn kirjekuori nosti hien otsalle, illallisvaihtoehtoina kalapuikot tai currynuudelit, TV-lupaakin tarkastettiin ovelta ovelle ja matopeliblaablaa…!” ”Sitä paitsi ne tekee ne keikat ja sarjat ihan vaan rahasta, ei siinä ole mitään sydäntä mukana. Ne rahastaa sun kaiholla!”
Toivon, että Ultra Bra ei tee ikinä yhtään uutta biisiä eikä comebackia.
Nostalgia on julistettu noloksi keski-iän korvalla. (Sallituksi se muuttunee mummuiässä, orastavan höperyyden ilmentymänä.) Joltain tai jostain se tuntuu olevan pois, että aikuinen vajoaa parikymppisyyteen ja menneisiin hetkeksi. Pitää sydämestään kiinni ja yhteislaulaa. Toivoo tapaavansa fiktiivisen pikkukaupungin väen uudestaan kirsikkapiiraan ääressä, pitävänsä siitä. Odottaa kohtaavansa nykynuorisoelokuvassa jotain, mistä saa otteen, tunnistaa. Innostuu jostain muusta kuin parvekekukista.
Antinostalgikko, toivu hetkeksi aikuisuudesta! Kasta edes kantapää nostalgiavirtaan! Sieltä pyörteistä löytyy nimittäin myötätunto! Myötätunto sekä seuraavaa sukupolvea (teiniangstaavaa jälkikasvua tai rasittavan oloisia nuorempia kollegoja) että itseä kohtaan. Ajanhampaan narskuttamien taidemuistojen myötä hahmottuu, kuinka paljon on itse tehnyt, nähnyt, kokenut, ehkä oppinutkin. Ja sitä kaikkea on lupa katsella hymyssä suin!
Itse olen nyt valmis lopettamaan tämän nostalgiapulikoinnin tältä erää. Tyytyväisenä saamaani. Tosin. Toivon, että Ultra Bra ei tee ikinä yhtään uutta biisiä eikä comebackia. Toivon, että kaikki pysyy minun päässäni juuri sellaisena kuin se nyt on. Siinäkin on puolensa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kulttuurimuijan tärpit: Kun puhutaan taiteesta, puhutaan usein vääristä asioista
Puheenvuorot KolumnistiTaiteesta puhuttaessa puhutaan usein lähinnä siitä, kuka saa puhua taiteesta.