Hyvät kuuntelijat ovat harvinaisia, mutta kuuntelemistakin voi oppia

Hyvät kuuntelijat ovat harvinaisia, mutta kuuntelemistakin voi oppia

Kuuntelemisen taidossa keskeistä on se, että malttaa panna omat asiat syrjään. Samalla voi osoittaa olevansa ihminen, jolla on sydän paikallaan.

Hän pysähtyy vain, kun hänellä itsellään on asiaa. Nuoren kommentti opettajastaan on murska-arvio kuuntelemisen kyvystä, mutta kertoo samalla viiltävästi jotain ajastamme. Ei ole aikaa pysähtyä toisen ihmisen vuoksi. Ja jos pysähdyn, siihen sisältyy omia tarkoitusperiäni, oma motiivini jakaa tai kysyä, saada jotain.

Vai onko pysähtymättömyydessä kyse ihmisen perusluonteesta, joka luontaisesti etsii ensin omaa hyväänsä tai suojautuu? Sisar Benedicta Idefelt vastasi 1950-luvulla saksalaisesta luostarista eräälle nunnaoppilaalleen, kun tämä valitti, ettei kukaan ole kiinnostunut hänen henkilökohtaisista kokemuksistaan. "Uskon, ettei kukaan voi koskaan ymmärtää toista niin täydellisesti, että olisi rehellisesti yhtä kiinnostunut tämän elämästä kuin omastaan. Olemme liian itsekeskeisiä ja itsekkäitä."

Sisar Benedicta kertoi huomanneensa, miten ihmiset ottavat häneen yhteyttä henkilökohtaisissa asioissaan ja tuntuvat pitävän hänestä. "Olen usein pohtinut, miksi. Olen löytänyt ratkaisun: Minulla on taito kuunnella heidän ongelmiaan. Mutta heti, kun yritän puhua jotain omasta ajatuksestani, heidän kiinnostuksensa laskee." Nunnan johtopäätös on, että on yritettävä unohtaa itsensä ja olla kiinnostunut toisista. Mutta se ei ole helppoa.

Pane omat asiat syrjään ja ole läsnä

Miten toinen ihminen voidaan kohdata rakastavasti ja lämpimästi, odottamatta mitään vastapalvelusta? Antoine de Saint-Exuperyn klassikkokirjassa Pikku Prinssi puhutaan sellaisesta pysähtymisen lajista, joka ohittaa tavanomaisen kohtaamisen: sydämellä kuuntelemisesta ja näkemisestä. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Ruotsalainen teologi Owe Wikström kirjoittaa, miten läsnäolon taitoja voi harjoitella yksinkertaisin menetelmin. Hän kehottaa esimerkiksi pitämään muistikirjaa, johon voi viikon mittaan laittaa ylös oivalluksiaan ja ajatuksiaan. Kirjoittaminen harjaannuttaa sisäistä havaintokykyä. Kävellessä voi meditoida vaikka aamulla luettua Raamatun jaetta ja harjaannuttaa itseään levollisuuteen, tapahtuipa mitä tahansa. Samalla pysähtymisen ja kuuntelemisen taito kasvaa.

Kuuntelemisen taidossa keskeistä on osata edes hetkeksi laittaa syrjään omat asiat ja oma todellisuus. Oman mielen rajallisuuden ja asioiden keskeneräisyyden hyväksyminen antaa malttia olla hiljaa ja keskittyä toiseen. Epävarmuuden sietämisessäkin voi kasvaa. Eräs ystävä totesi: "On olemassa ihmisiä, joilla on sydän paikallaan. He ovat levollisesti läsnä. Heidän ei tarvitse reagoida joka asiaan. He ovat aidosti sydämellisiä."

Sydämellisyys ei ole vain kuuntelemista

Onko aito sydämellisyys luontainen lahja vai opeteltavissa oleva asenne parempaan toisen ihmisen ymmärtämiseen? Entä miten sydämellisyyttä voisi oppia ja miksi se on tärkeää?

Joissain Lähi-idän ja Afrikan maissa hyvää ihmistä kuvataan kertomalla, että hänellä on valkoinen sydän. Ihminen, jolla on valkoinen sydän, ei etsi ensimmäiseksi omaa etuaan eikä ole kyyninen. Hän haluaa ottaa toisen ihmisen asian tosissaan ja jakaa sen mahdollisuuksiensa mukaan. Hän luottaa eikä kyseenalaista. Hän näkee hyvän sielläkin, missä se on kätkössä. Hän näkee toivon toisen ihmisen elämässä, vaikka se olisi muilta kadoksissa.

Sydämellisyyden opettelussa tärkeä ohje nousee Raamatun kultaisesta säännöstä: Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää samoin heille. Sama ohje löytyy hieman eri muodossa useista eri uskonnoista. Toisen elämäntilanteeseen ja asemaan asettuminen voi vaatia itsensä likoon laittamista ja mielen kipua, mutta samalla se tuo elämään mielekkyyttä ja vahvistaa inhimillisyyttä kovien arvojen keskellä. Sydämellisyys ei ole vain kuuntelemista, vaan lopulta se johtaa myös tekoihin.

Aikamme huutaa epäitsekkyyttä

Välinpitämättömyys on aikamme tappavin tauti, totesi erään avustusjärjestön vapaaehtoistyöntekijä puhuessaan yksinäisyydestä, jota kuka tahansa voi tuntea missä tahansa, myös ihmisten keskellä. Yksinäisyyden tunne korostuu, jos ei kohtaa ketään, joka edes hetkisen, mutta vilpittömästi olisi kiinnostunut siitä, mitä juuri minulle kuuluu.

Aikamme suorastaan huutaa epäitsekkyyttä. Kohtaamisia, jotka eivät ole pinnallisia, mutta eivät toisaalta myöskään epäaitoon kiinnostukseen tai omiin pyrkimyksiin verhottuja.

Aikamme suorastaan huutaa epäitsekkyyttä. Kohtaamisia, jotka eivät ole pinnallisia, mutta eivät toisaalta myöskään epäaitoon kiinnostukseen tai omiin pyrkimyksiin verhottuja.

Pikku Prinssi -kirjan nykyaikaan siirretyssä Mark Osbornen elokuvassa sanoma on kirkas. "Itsekkyys, jatkuva raadanta ja talouskasvun tavoittelu johtavat vain epätoivoon, koska elämän todelliset arvot ja merkitykset ovat muualla. Ne ovat toisen ihmisen kohtaamisessa ja kyvyssä rakastaa lähimmäistään", kirjoitti Iltalehti elokuva-arviossaan vuonna 2016.

Animaation tarinassa vaativaan ja tehokkaaseen maailmaan kasvatettu tyttö löytää tiensä takaisin lapsuuteen ja oppii, että elämässä tärkeintä onkin sen, miten toisia kohtelee. Lopulta vain sydämellä näkee parhaiten ja sydän määrittelee sen, mikä on arvokasta.

Kiinnostus syntyy arvostuksesta

Sydämellä kuuleminen vaikuttaa ajassamme harvinaiselta kuulemisen lajilta, johon kykenevä on jo työstänyt omaa elämäänsä, haavoittuvuuttaan, asenteitaan ja olettamuksiaan. Prosessissa on syntynyt vilpitöntä pyrkimystä ymmärtää sitä, mistä toisessa ihmisessä on kyse ja mistä hänet on tehty.

Kahden ihmisen kohtaamisessa ja yhteydessä on aina riski väärintulkintaan. Tarvitaan suuruutta olla käymättä keskustelua vain oman tulkinnan kautta. Tarvitaan tilannetajua ja hieman myös periksi antamista. Kiinnostus ja arvostus toista kohtaan syntyvät, kun hän ei enää ole uhka, vaan samanlainen kuin minäkin, Jumalan luoma ihminen. Tulipa hän mistä tahansa tai olipa hän kuka tahansa, hänestä on lupa jopa vaikuttua, kaikkine ajatuksineen.

Sydämen ääni ihan pohjimmaltaan on juuri se ääni, jota maailma kaipaa. Se on hiljainen ja helposti syrjäytettävissä, mutta se toistuu, kun sitä kuuntelee. Sydämen ääni ei ainoastaan pyydä, vaan joskus jopa vaatii meitä kuuntelemaan lähimmäistä ja näkemään hänen hätänsä. Joskus se vaatii muutosta, toisen rinnalle asettumista, oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Viime kädessä kyse on havahtumisesta: Minun asiani tai minun elämäni ei aina ole se tärkein.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi