"Hengelliset asiat otetaan usein puheeksi viimeisellä minuutilla" – Otaniemen Aalto-papit ovat kampuksen korvat
Aalto-papit Panu Mäkelä ja Heidi Zitting osallistuvat moniin opiskelijatapahtumiin. Vappukin sujuu työntäyteisesti.

Aalto-papit Panu Mäkelä ja Heidi Zitting osallistuvat moniin opiskelijatapahtumiin. Vappukin sujuu työntäyteisesti.

"Hengelliset asiat otetaan usein puheeksi viimeisellä minuutilla" – Otaniemen Aalto-papit ovat kampuksen korvat

Opiskelijat tahtovat jutella papin kanssa esimerkiksi yksinäisyydestä, parisuhdehuolista ja ahdistuksesta.

Toista video

Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella liikkuu kauppatieteilijöitten ja insinööriopiskelijoiden keskellä myös muutama pappi. Heidi Zitting ja Panu Mäkelä, niin sanotut Aalto-papit, ovat opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan käytettävissä ja tukena.

Zitting määrittelee, että heidän työnsä on ennen kaikkea kuuntelua ja yhteistyötä. Kumppaneina ovat muun muassa Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö YTHS, ylioppilaskunta, opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä Nyyti ry ja teekkareiden yhteiskristillinen yhdistys Ristin Kilta.

Oppilaitospapin työnkuva on laaja. He ovat mukana esimerkiksi tutorkoulutuksissa, erilaisissa tapahtumissa, juhlissa ja projekteissa. Espoon oppilaitospapit osallistuvat myös muun muassa Mielenterveyden ensiapukurssien sekä hiljaisuuden retriittien järjestämiseen.

Oppilaitospapit keskustelevat opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa joko epävirallisemmin vaikkapa opiskelijaravintolassa lounaan ääressä tai ihan erikseen varatulla ajalla oppilaitospapin työhuoneessa.

Papin kanssa tulee Jumala mieleen

Heidi Zittingin ja Panu Mäkelän mukaan opiskelijoita painavat esimerkiksi parisuhdehuolet, yksinäisyys, selittämätön ahdistus ja masennus. Myös suuret kysymykset mietityttävät: kuka minä olen ja mihin olen menossa? Opiskelijoilla on kova tarve puhua, mutta esimerkiksi pääsy YTHS:n psykologin vastaanotolle voi kestää. Alkuvuodesta jono oli pahimmillaan kolmen kuukauden mittainen.

– En sanoisi, että me paikkaamme sitä, jos YTHS:n psykologille on jonoa, mutta kyllä me samaan ketjuun kuulumme. Meidän kanssamme voi tulla juttelemaan vaikka ennen kuin saa ajan psykologille, Panu Mäkelä sanoo.

Opiskelijat ovat ankaria itselleen.

– Heidi Zitting

– Oppilaitospappina en ole terapeutti enkä voi tarjota lääketieteellistä apua, mutta keskusteluapua voin antaa. Käyttäisin sanaa kanssakulkija, Heidi Zitting kuvailee.

Välillä ongelmat ovat monimutkaisia ja kietoutuvat toisiinsa. Heidi Zittingin mukaan silloin pappikin tuntee itsensä pieneksi.

– Toisaalta on niin, että usein asiat selviävät, kun niitä pohtii toisesta näkökulmasta ja kun niistä pääsee puhumaan jollekin.

Myös hengellisistä asioista puhutaan. Usein ne kytkeytyvät muihin elämän suuriin kysymyksiin.

– Hengelliset asiat otetaan usein puheeksi sitten lopuksi, viimeisellä minuutilla. Papin luona tulee myös Jumala mieleen, Zitting kuvailee.

Positiivisen uskonnonvapauden puolella

Otaniemen Aalto-papit näkevät, että esimerkiksi kauppatieteen opiskelijat elävät melko kovan arvomaailman ja kilpailun keskellä, mikä vaikuttaa jaksamiseen.

– He ovat ankaria itselleen. Toisaalta myös eteenpäin meneviä, Zitting kertoo.

Yliopiston henkilökunta taas on ollut kovilla muun muassa koulutusleikkausten vuoksi. Heidän kanssaan keskustellessa aiheina on työssä jaksaminen ja epävarmuus siitä, jatkuuko työsuhde.

Jos pitäisi kuvata vastaanottoa täällä yhdellä sanalla, sanoisin innostava.

– Panu Mäkelä

Aalto-yliopiston opiskelijoista noin 15 prosenttia ja henkilökunnasta noin 30 prosenttia on kotoisin muualta kuin Suomesta. Se tarkoittaa sitä, että Aalto-yliopisto on hyvin monikulttuurinen ja moniuskontoinen paikka. Papit palvelevat kaikkia vakaumuksesta riippumatta.

Heidi Zitting ja Panu Mäkelä kokevat olevansa positiivisen uskonnonvapauden edustajia yliopistolla. Oppilaitospapit ovat toivoneet alueelle esimerkiksi monikulttuurista hiljentymistilaa, Otaniemen kampusalueella olevan, Tapiolan seurakunnalle kuuluvan kappelin lisäksi. Se valmistuu pian.

– Hiljentymistila mahdollistaa rukouksen opintojen tai työpäivän keskellä. Se on erityisen tärkeä muslimiopiskelijoille.

Alkuhämmästyksen jälkeen ilahtuneita opiskelijoita

Panu Mäkelä ja Heidi Zitting ovat kumpikin aloittaneet tehtävässään vasta alkuvuodesta. He ovat olleet positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka vankka jalansija papeilla yliopistomaailmassa on. Oppilaitospapit ovat saaneet tuntea, että heitä tarvitaan.

– Jos pitäisi kuvata vastaanottoa täällä yhdellä sanalla, sanoisin innostava, Mäkelä kiteyttää.

– Työllä on todella vahva pohja täällä, edeltäjät ovat tehneet hyvää työtä, Zitting sanoo.

Heidi Zittingin mukaan joku saattaa joskus vähän hätkähtää, kun näkee opiskelijameingeissä papin, mutta alkuhämmästyksen jälkeen suhtautuminen on aina ollut myönteistä.

Oppilaitospapit ovat myös mukana opiskelijoiden vapunvietossa, joka tunnetusti alkaa Otaniemessä jo hyvissä ajoin ennen varsinaista vappuviikonloppua. Vappuaattona papit ovat mukana sitseillä, jonka lisäksi he ovat mukana viinattoman vapun juhlinnassa ja pitävät vappuvesperin. Myös oppilaitospappien omat haalarimerkit on hankittu eteenpäin jaettaviksi.

Aalto-papit opiskelijoiden palveluksessa

Aalto-pappien puoleen voi kääntyä kun haluaa keskustella luottamuksellisesti. He ovat opiskelijoiden ja henkilökunnan käytettävissä uskonnosta tai elämänkatsomuksesta riippumatta.

Otaniemen kampus: Panu Mäkelä, puh. 050 4644 375, panu.makela@evl.fi ja Heidi Zitting, puh. 050 365 2256, heidi.zitting@evl.fi. Vastaanotto Otakaari 1, huone M136. Tapaamiset sopimuksen mukaan. Tapaamisajan voi varata sähköpostitse tai soittaen.

Arabian ja Töölön kampus: Henri Järvinen, puh. 050 355 9294, henri.jarvinen@evl.fi. Tapaamiset torstaisin ARTSissa huone 6084, Töölössä sopimuksen mukaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi