null Kymmenen käskyä tanssien

Dialogi on kymmenen tanssijan teos.

Dialogi on kymmenen tanssijan teos.

Kymmenen käskyä tanssien

Kymmenen eri-ikäistä tanssi-, performanssi- ja kehotaiteilijaa tulkitsee kukin yhden käskyn.

Koreografi Heidi Masalinin sai muutama vuosi sitten idean esittää Raamatun kymmenen käskyä tanssien. Käskyt jäivät kuitenkin muiden töiden jalkoihin, kunnes tanssi- ja esitystaitelija Maija Mustonen kysäisi häneltä, mitä vanhalle idealle kuuluu.

— Päätimme vetää projektin yhdessä. Kutsuimme yhteistyökumppaneiksemme kahdeksan muuta erilaista ja eri-ikäistä tanssi-, performanssi- ja kehotaiteilijaa, Masalin kertoo.

Koko työryhmä paneutui viime keväänä käskyihin ja tanssiteoksen sisältökysymyksiin muun muassa luterilaisen papin, ateismin tutkijan ja satamatyöntekijän johdolla.

1.10. saa Helsingin Kaapelitehtaalla ensi-iltansa tanssiteos Dekalogi, joka tuo ikivanhat käskyt nykyaikaan ja johdattaa katsojat kaupunkivaellukselle.

Esityksessä jokainen tanssija saa tulkita vapaasti yhden käskyn. Käskyt on arvottu esiintyjien kesken.

Tanssijoiden ikähaitari on parikymppisistä yli kuusikymmenvuotiaisiin. Varttuneimpiin kuuluvat tanssija Reijo Kela ja performanssitaiteilija Heikki Mäntymaa.

— En toivonut, mutta arpa antoi tanssittavakseni ensimmäisen käskyn ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia”, Mäntymaa kertoo.

— Käskystä huolimatta muita jumalia näyttää meillä riittävän, ehkä itse kullekin omansa: ylimielisyys, itserakkaus, tyytymättömyys, kohtuuttomuus, röyhkeys ja välinpitämättömyys, Mäntymaa luettelee.

Heidi Masalinin tanssin aiheena on kahdeksas käsky ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi”.

— Siinä on kyse on muustakin kuin oikeudenistunnoista. Ainakin väärin sanomisista ja leimoista, joista on kiusaa ja haittaa toiselle, Masalin pohtii.

Dekalogi-esitykset alkavat uuden tanssin keskuksen Zodiakin lämpiöstä ja päättyvät sinne. Valtaosa kahden tunnin ajasta vaelletaan kuitenkin ulkotilassa — myös sateen sattuessa. Yleisöä pyydetään ottamaan sääolosuhteet huomioon pukeutumisessaan.

Dekalogi 1.–10.10. Zodiakissa Kaapelitehtaalla Helsingissä. Liput 20/12 euroa. Lisätietoja p. 09 694 4948 arkisin klo 10–16 tai www.zodiak.fi.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Alasti lavalla – Sanna Kekäläinen käsittelee tanssissaan hulluutta kuten Donald Trumpin valintaa presidentiksi

Hyvä elämä

Tanssija-koreografin mielestä hullut ovat autuaita ja hulluus on aina kahden ihmisen välissä.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.