Kynsilakkaa ja käytettyjä farkkuja
Sarjassa tarkastellaan 47-vuotiaan, osa-aikatyötä tekevän naisen ja hänen kahden kouluikäisen lapsensa arkea. Naisen nettopalkka on 900 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi hän saa asumistukea ja lapsilisät.
”Ostan lähes kaikki vaatteeni kirpputorilta. Onneksi olen niin sanotusti standardikokoa, löydän vaatteita helposti. Farkkunikin ovat kirppikseltä, maksoivat kymmenen euroa. Se on oikeasti vähän, mutta minulle paljon. Jotkut etsivät kirpputoreilta merkkivaatteita. Minä en oikein edes tiedä, mitä ne ovat tai miksi niitä ostetaan. Näyttämisen halustako? Vai ovatko ne sitten laadukkaampia kuin muut, en tiedä.
Suurin summa, jonka olen käyttänyt yksittäiseen vaatekappaleeseen, on 30 euroa. Ne olivat talvikengät, jotka ostin, ja mietin sitten vielä kotonakin, että pitäisikö ne palauttaa. 20 eurolla ostin jokin aikaa sitten itselleni ja lapsille talvitakit kirppikseltä. Toisen lapsen takki on vanhahtava, ja tiedän, että hän olisi toivonut erilaista. Jouluksi hän toivoo farkkuja. Käytetyt kelpaavat, jos ne vain muutoin ovat sellaiset kuin hän toivoo.
Kampaamokäyntien suhteen olen onnellisessa asemassa. Tuttavapiirissäni on kampaaja, joka leikkaa lasten hiukset ilmaiseksi, ja omien hiusteni laittamisesta maksan vain aineiden hinnan. Se on ollut suuri apu. Kosmetologilla tai jalkahoidossa en ole vielä koskaan käynyt.
Kylpyhuoneen kaapista löytyvät perushygieniatuotteet sekä aurinkopuuteri, huulipuna, ripsiväri ja poskipuna, mutta en meikkaa kuin juhliin. Meikitkin ovat varmaan jotain kahdeksan vuotta vanhoja. Tyttäreni sentään osti minulle huulipunan viime vuonna, ja hajuveden olen saanut lahjaksi. Kesäisin lakkaan varpaankynnet, ihan omaksi ilokseni. Olen tyytyväinen ulkonäkööni. Rypyt ja juonteet kuuluvat vanhenemiseen, miksi tehdä niistä ongelma?”
Jaa tämä artikkeli: