Kuva: Eili-Kaija Kuusniemi
Kysyn vaan: Mikä tekee riparista vihreän?
Vantaan seurakuntien ympäristöohjelmaan vuosille 2016–20 aiotaan kirjata, että kaikilla rippikoululeireillä noudatettaisiin vihreiden ripareiden periaatteita vuoteen 2020 mennessä. Miltä tämä tavoite kuulostaa, rippikoulutyön asiantuntija Jarmo Kokkonen kirkkohallituksesta?
– Minusta se on ihan saavutettavissa oleva tavoite. Ainakin Hakunilan seurakunnassa vihreitä ripareita on jo ollut, ja tämä on konsepti, joka leviää koko ajan. Tänä vuonna vihreitä ripareita järjestetään Suomessa ainakin 100.
Mikä tekee riparista vihreän riparin?
– Se tarkoittaa sitä, että se, mitä tehdään, tehdään ympäristötietoisesti. Jokaisessa rippikouluryhmässä mietitään yhdessä, mitä vihreys tarkoittaa meidän leirillä. Nuorten ruohonjuuritason osallisuus on tässä olennainen juttu. Sitten on yhteisiä kriteerejä, joilla pyritään siihen, että seurakunnan ja kirkon jättämä hiilijalanjälki olisi mahdollisimman pieni. Siihen pyritään muun muassa pitämällä ainakin yksi kasvisruokapäivä. Jos vuodessa riparin käy 50 000 henkilöä, valinnoilla on suuri yhteisvaikutus.
Ovatko nykyiset 15-vuotiaat mielestäsi hyvin perillä ympäristöasioista ja kiinnostuneita niistä?
– Sanoisin, että jossain määrin kiinnostuneita. Ripareiden erityisyys on siinä, että niillä voidaan luoda omakohtaisempi suhde luontoon. Moni tietää, ettei saa vaikka heittää roskia luontoon, mutta kun siellä luonnossa ollaan, tulee sellainen olo, että tämä on oikeasti tärkeää.
Entäpä pääkaupunkiseudulla elävät nuoret? Onko täällä eläville nuorille luonnossa liikkuminen yleensä tuttua?
– Osalla on partiotaustaa tai luonnossa liikkuminen on muuten tuttua, toisille ei lainkaan. Rippileireillä pyritään siihen, että joka päivä oltaisiin ulkona.
Jaa tämä artikkeli: