Kuva: Eili-Kaija Kuusniemi
Kysyn vaan: Mikä tekee virrestä virren?
Virren on sovelluttava yhteislauluksi, perustuttava kristilliseen uskoon ja kestettävä aikaa.
Kirkolliskokous hyväksyi virsikirjan lisävihkon, johon kuuluu 79 suomenkielistä ja 147 ruotsinkielistä virttä. Tuleeko virsikirjojen väliin jokin monistenippu vai mistä on kyse, lisävihkotyön sihteeri Samuli Koivuranta?
– Ensi vuodesta alkaen saatavilla on kahta eri versioita. On virsikirjoja, joissa on mukaan liitettynä lisävihko ja sitten on saatavilla ihan erillisiä lisävihkoja virsikirjoihin. Lisävihkoja on otettu käyttöön aina virsikirjan uudistamisen välissä. Niiden avulla voidaan kokeilla, miten eri kappaleet toimisivat virsinä.
Mikä tekee virrestä virren?
– Se onkin mielenkiintoinen kysymys. Virren on ensinnäkin sovelluttava yhteislauluksi. Sen on myös perustuttava kristilliseen uskoon ja Raamattuun. Virsissä pyritään myös siihen, että ne kestäisivät aikaa ja sopisivat monenlaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi virret Päivä vain ja hetki kerrallansa ja Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan ovat sellaisia.
Virsikirjaan haluttiin saada lisää iloa. Onko niin, että nykyisistä virsistä se puuttuu ja niissä kuuluu vain elämän kovuus menneinä aikoina?
– On stereotyyppinen kuva, ettei virsissä ole iloa. Kyllä niissä on myös valtavasti iloa, kun tarkasti katsoo. Enemmän kyse on siitä, miten virsiä lauletaan ja soitetaan. Toisaalta on totta, että virsissämme näkyy herätysliikkeiden vaikutus ja painotus oman syntisyyden tutkiskeluun. Sekin on tärkeää, mutta enemmän voisi myös iloita siitä, mitä meillä on.
Virsiä on perinteisesti laulettu urkujen säestyksellä. Onko tähän tulossa muutosta vai tähdätäänkö yhä siihen, että virret sopivat nimenomaan uruille?
– Haluaisin nähdä tämän asian niin, että se ei ole joko tai vaan sekä että. Ideaalitilanne olisi, että urkujen rinnalla käytettäisiin myös muita soittimia. Se tuo musiikkiin elävyyttä ja monipuolisuutta.
Jaa tämä artikkeli: