null Kysyn vaan: Miksi kirkko haluaa auttaa kirjeitse?

Hyvä elämä

Kysyn vaan: Miksi kirkko haluaa auttaa kirjeitse?

Kirkko on lanseerannut uuden auttamismuodon, Palvelevan kirjeen eli mahdollisuuden saada keskusteluapua kirjeitse. Mallia on otettu Saksan luterilaisesta kirkosta, sillä Saksassa kirjepalvelu on toiminut jo jonkin aikaa. Miksi tällainen palvelu sähköisen viestinnän aikakautena, kirkon keskusteluapua koordinoiva asiantuntija Titi Gävert?

– Tämä auttamismuoto tulee muunlaisen keskusteluavun rinnalle, meillähän on olemassa Palveleva puhelin, Palveleva netti ja Palveleva chat. Kirje tarjoaa mahdollisuuden verkkaisempaan keskusteluun ja pysähtymiseen.

Onko käsin kirjoittamisesta sitten apua, jos elämässä on murheita?

– Kyllä siitä on iso apu. Ainakin se keventää möykkyjä elämässä ja auttaa jäsentämään asioita ja löytämään ratkaisuja. Voi löytää uusia näkökulmia. On lisäksi eri asia kirjoittaa käsin kuin koneella. Käsin kirjoittamisella on todettu olevan vaikutuksia tunne-elämään.

Kuka kirjeisiin vastaa?

– Päivystäjät ovat samoja kuin Palvelevassa puhelimessa, netissä ja chatissa. He ovat eri alojen asiantuntijoita, kirkon työntekijöitä ja vapaaehtoisia, jotka ovat saaneet tehtävään koulutuksen ja saavat työnohjausta. He ovat valmiita vastaamaan monenlaisiin elämänkirjoa koskeviin kysymyksiin. Työssä on samat periaatteet kuin muussakin auttamistyössä eli kirjeet ovat luottamuksellisia ja päivystäjillä on vaitiolovelvollisuus. He eivät edes saa tietoonsa avuntarvitsijan nimeä tai osoitetta.

Kuinka pian kirjeisiin saa vastauksen?

– Lupaamme vastata parin viikon sisällä, mutta joskus vastaus voi tulla muutamassa päivässäkin. Kirjeen kirjoittamiseen kuuluu tietty hidasrytmisyys.

Kenen kannattaa hakea kirjeapua? Voisi kuvitella, että akuutissa ongelmatilanteessa kirje on hidas keino saada apua.

– Ajattelen niin, että eri ihmisille sopivat erilaiset auttamismuodot. Jotkut käsittelevät asioita viipyillen, jotkut nopeasti.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.